torstai 23. marraskuuta 2023

Hienoja  lajeja ja jokin sponde


Vaikka Blogi onkin ollut pitkään hiljaa, ei se tarkoita että retkeilyä olisi vähennetty. Huhtikuun retkeily aloitettiin La 1.4. 
Oinasjoen kosteikolla Vihdissä oli jo mukavasti nähtävää. Kiuruja satoja ja seassa jokunen pulmunen. Myös lyhytnokkahanhi oli hanhilössissä. Illalla käytiin vielä Jandan kanssa  kuuntelemassa Karkkilan Ylimmäisten suunnalla viirupöllöä. 

Seuraava retkipäivä oli la 8.4. Kun vedin Vanjärven tornilla torniopastuksen yli 20:lle innokkaalle Tringan retkikummin ominaisuudessa. Järvellä oli jo melkoista hulinaa. Tuhansia hanhia, satoja sorsalintuja ja ensimmäiset kahlaajat ja västäräkit olivat jo saapuneet. Mukavin laji oli kuitenkin kuningaskalastaja joka saalisti jokisuulla hetken aikaa näkyen tornille. 

Opastuksen jälkeen ajeltiin vielä Jandan kanssa Hankoon yöpymään matkailuautolla. Mukavin havainto oli teeri joka pölähti tien poskesta lentoon jossain Svanvikin kohdalla. Muuten Hangossa oli lähinnä kevään ensimmäisiä muuttolintuja. 

Su 9.4. herättiin Vedagundetin parkkipaikalta. Aamupala koneistoon ja ulos. Aamu oli kaunis ja tyyni. Aurinko nousi merellä. Paikalla oli ristisorsapari ja muutolta tuli mm. jalohaikara ja pikkutylli. Luhtakana piti ääntä kaislikossa ja jokunen buzzardi muutti pohjoiseen. 

Iltapäivällä ajelimme Hangosta Saloon hakemaan Jandalle Teijon kansallispuistosta pinnaa. Yövyimme Hauenkuonon parkkipaikalla joka on sopivasti kansallispuiston sisällä ja aamulla aamupalan jälkeen retkeilimme Nenustannummen luontopolun. Linnuista mainittavina perinteiset metsän lajit, töyhtötiainen, kuusitiainen ja hömötiainen. Sekä muutolta tulleet rautiainen ja kuovi jossain nenustansuolla.

Seuraava merkintä on Ti 11.4. kun kävin töiden jälkeen etsimässä Vantaan Varistosta punavarpusta. Hetken käveltyä alueella mistä oli jokunen havainto ed. päiviltä kuulin linnun laulavan muutaman säkeen rivitalojen takametsässä. Jes. kk-pinna tästä epätoivon lajista. Onkohan ensi talvena jälleen alueella talvehtimassa?

Ma 24.4. käytiin Mikan ja Jandan kanssa retkellä Vanjärvellä. Härkälintu oli tullut jo reviirilleen ja kevään ensimmäinen haarapääsky lenteli järvellä. Kahlaajia oli jo mukavasti länsitulvalla. Suokukkoja, valkovikloja, liroja, kuoveja ja punajalkaviklo. 

To 27.4. ajeltiin Jonin kanssa Miehikkälässä töissä. Yhdeltä pellolta löytyi hanhiparvi jossa oli yksi lyhytnokkahanhi. Kylynpinna itselleni. Iltapäivällä kotiin ajellessani tuli viesti Helsingin Tuomarinkylästä. Mustajalkatylli golfkentällä. Sinne suuntasin ja onnistuin bongaamaan lajin hienosti. Kentän vesiesteissä uiskenteli myös 2 mustakurkku-uikkua.

Pe 28.4. kävin töiden lomassa  bongaamassa Helsingin Siltamäestä mandariinisorsan. 


Koiras mandariinisorsa Helsinki Siltamäki

La 29.4. oli jälleen vuorossa torniopastus Vanjärvellä. Hipsin aamulla tornille ennen auringon nousua. Tornissa sain olla rauhassa yksikseni. Haravoidessani järven lajistoa aamun hämärässä osui silmiini uikku joka näytti profiililtaan mustakaulauikulta. Hetken sen touhuja seurailin ja ehkä hieman paremman valon turvin sain lajin naulattua. Mustakaulauikku! Hieno laji. Soitin Mikalle koska arvelin sen olevan myös aamuretkellä Vanjärvellä. Olihan Mika, Länsitulvaa haravoimassa kaukoputkella. Pari minuuttia ja niin Mika  ja Sunkka olivat tornissa. Ilmoitus lintutiedotukseen ja kättelyt kivasta spondesta. Kävin ottamassa nopeasti muutaman dokkarin RK-kaavakkeeseen ja takaisin torniin töihin. Tornissa kävi opstettavana jäleen mukavasti harrastajia. Ehkä n. 20. Bongareita kuitenkin paljon, ehkä n. 50.. Vaikea pysyä laskuissa. Vilkasta oli joka tapauksessa koko aamupäivän. 


Mustakaulauikku Vihti Vanjärvi

Iltapäivällä suuntasimme Mikan kanssa vielä pikavappuretkelle Virolahdelle matkailuautolla. Matkalla pysähdyimme muutamassa paikassa, mutta ilman mitään kummoisia havaintoja. Illalla ajelimme Virolahden kirkolle ja aina rantaan Leerviikiin asti. Grillailimme ja yövyimme Lervikin niemellä. Menomatkan paras havainto oli kuitenkin Vihdin kirkolla näkemämme 2 kattohaikaraa.

Kattohaikara Vihti kk

Su 30.4. Heräiltiin pienessä pöhnässä Leerviikin rannassa. Aamukahvia ja aamupalaa jälleen koneeseen niin jaksaa. Aamustaijia rannassa, Muutto oli aivan seis, mutta mukava havainto oli jp k kyhmyhaahka. Päivän kiertelimme alueen parhaat lintupaikat läpi. Ei mitään erikoista mainittavaa, turan 4 jalohaikaraa ehkä mainittavimmat, joskaan ei nykyään enään niin säväyttävä havainto. Turalla jonkin verran vesilintuja, mm. harmaasorsa ja 8 jouhisorsaa. Elokalliolla staijailtiin, Harjun pihat kompattiin ja länsikylän pellot kierrettiin. Ei mitään ihmeellistä. Muutama kivitasku ja haarapääsky, sekä räystäspääsky. Illaksi jälleen Leerviikkiin nukkumaan. 

Vappuaamuna 1.5. heräiltiin jälleen leerviikin niemellä. Aamupalan jälkeen rantaan staijille. Vielä hiljaisempaa kuin eilen. Uivelopariskunta mainittavimmat. Kotimatkalla ajelimme Miehikkälän kautta. Huopin peltotulva oli hieno. Kahlaajia oli ihan mukavasti. Parhaana jänkäkurppa. Moottoritiellä ajellessa tuli tieto , että Helsingistä oli tulossa kiljukotka itään. Olimme sopivasti Porvoon kohdalla , joten ajelimme Tolkkislandetin kalliolle. Eikä aikaakaan kun kotka liukui ohitsemme oikealta puolelta. Mukava Porvoonpinna ja vappupinna jos niitä laskisin. 


kiljukotka Porvoo Tolkkislandet

Porvoosta lähdettyämme ajoimme vielä Hyvinkään Kytäjän Postin tulvapeltojen kautta. Siellä jo jonkin aikaa ollut koiras sitruunavästäräkki oli kivasti esillä. 


sitruunavästäräkki Hyvinkää Kytäjä

Pe 5.5. kävin töiden lomassa bongaamassa Helsingin Tuomarinkartanon alueelta löytynyttä sepelrastasta. 

Sepelrastas Helsinki


Seuraava merkittävä kirjaus on La 6.5. jolloin kisattiin Tornientaisto. Olimme jälleen Lerbackan lavalla joukkueella Retu, Mika, Janda, sekä Päivi ja Teijo. Oltiin taas lähialueen paras torni lajimäärällä 84 jolla sijoituttiin sijalle 52. Parhaina lajeina voisi mainita kattohaikaran ja lyhytnokkahanhen.  Illalla käytiin Jandan kanssa katsomassa Karkkilan Massakoskelta virtavästäräkki. 

Ma 8.5. lähdettiin  Aleksanterin ja Terhin kanssa Bongaamaan edellisenä päivänä  Sotkamosta löytynyttä arohyyppää. Aamulla ehdin tehdä hetken töitä ennen kun hyppäsin Terhin bemarin kyytiin Kivikossa. Lähes koko matka mentiin tutun hermostuneesti yhden pikapysähdyksen taktiikalla. Perillä oltiin n. 13:30 ja lintu oli heti hollilla. Eliskättelyt ja höpötykset tuttujen kanssa. Bongaushetkellä sain ostettua Murtosaaren Jussin uuden lintukirjan lintuharrastajan lajiopas. Luonnollisesti omistuskirjoituksella.  Hieno kuvakirja Jussin elämäntyöstä lintukuvaajana kameran takana. 


Arohyyppä Sotkamo

To 11.5. klo 9 tärähti jälleen piipparissa. Halttusen Arto löysi Ähtäristä Suomen neljännen siperiantavin. Taas mentiin. Perillä oltiin kahden maissa. Elis plakkariin ja takaisin kotiin. Kuvasta tuli niin luokattoman huono, että en sitä täällä julkaise. 

Seuraava pitkä retkemme alkoi Jandan ja Mikan kanssa su 14.5. äitienpäivänä. Nyt olisi vuorossa viikon loma Utössä. Menomatkan aloitimme kuitenkin aamulla Loviisasta, mistä haimme Jandalle elikseksi niittysuohaukan. Haukkapariskunta lenteli Isnäsvikenin ruovikon yllä hetken , kunnes katosi. 


Niittysuohaukka koiras ja naaras, Loviisa

Matkalla kohti Paraista haimme kotoa matkailuauton ja ajelimme sillä perille seuraavaksi yöksi. Kaarinasta tuli sopivasti tieto Littoistenjärven pohjoispuolen Järvelän lintukosteikolta koiras amerikantukkasotkasta. Sen ehdimme hyvin bongaamaan Jandalle elikseksi. Tästä suuntasimme Pärnäsiin parkkiin seuraavaksi yöksi.

Amerikantukkasotka koiras Kaarina

Ma 15.5. aamulla heräilimme kiimaliiteristä Pärnäsin parkkipaikalla. Aamiainen nieluun ja valmistautuminen Baldurin lähtöön klo 8:15 kohti Utötä. Virtasen Isto tuli porukkaamme Vuokon Joukon kyydillä Turusta. Tämänkertainen Utön retki jäi muistiin muutamasta syystä. Ensimmäisenä se, että harvinaisuuspuolella tämä oli huonoin kevätretki saarelle ikinä. Toiseksi sain silti 2 Utönpinnaa, haarahaukan ja kyhmyhaahkan. Ja kolmanneksi Iston saariretki katkesi jo ensimmäisenä iltana. Tätä en lähde enempää ruotimaan täällä. Paska juttu silti.

Loppupäivän lintuhavainnot jäivät vaatimattomiksi. Mainita voisi pikkusieppon, 6 sinirintaa ja luotokirvisen.

Ti 16.5. Heräilimme Login mökissä sateen ropinaa kuunnellen, hieman apeissa fiiliksissä. Aamupala syötiin  ja steijille mentiin niin kuin saaressa kuuluu. Kymmenkunta kuikkaa ja 5 ruokkia.. hiljaista. Saaresta löytyi koko päivän komppauksella ( lounastaukoa ja päiväunia lukuunottamatta) kymmenen molemmin puolin perus kerttuja, fyllareitra ja sieppoja, eli ei mitään ihmeellistä. 

Ke 17.5. Maittavan aamiaisen jälkeen jälleen staijille luotsiasemalle. Hieman parempaa muuttoa merellä. Vajaa 1000 vapoa, hieman melaniittoja, kuikkiakin lähes 250 kevään ensimmäinen tervapääsky ja 9 muuttavaa merikihua. 
Saarikierros ei antanut perus hysyjä kummempaa. Tundrakurmitsa päivysti itäniityn rannassa. 


Lapintiira esittelee kaunista pyrstöään.

Helatorstai 18.5. Heräilyä ennen auringon nousua. Aamukahvit koneeseen ja staijille. Tänään olikin aurinkoinen , mutta kylmä aamu. Merellä ihan mukavasti liikettä. Hanhia yli 1500, vessuja vajaa 1000, kuikkia reilu 100 ja 94 muuttavan ruokin seasta löytyi 2 etelänkiislaa. Suopöllö ja muuttohaukka muutti pohjoiseen sekä 9 tervapääskyä. 

Saarikomppaus osoitti kirkkaan yön tuloksen, saari tyhjenee entisestään hysyistä. mm. 2 sinirintaa, kultarinta ja 2 pikkulepinkäistä löytyi.  Saaren yli muutti haarahaukka joka oli minulle odotettu saaripinna. Illalla piti hieman juhlistaa 236. utönpinnaa.


Harmaasieppo Utö

Pe 19.5. perinteinen aamuherätys aikaisin ennen auringon nousua. Aamukahvien jälkeen luotsiasemalle staijille. Muutolla oli vajaa 2500 hanhea, lähes 400 kuikkaa, 74 ruokkia ja 2 pikkukuovia ja muuttohaukka. 

Komppaus oli tänään lähes turhaa, saari tyhjempi kuin eilen...  muutama sinirinta, kultarinta ja pikkusieppo. Onneksi on sentään aurinkoista ja tuulensuojassa kohtalaisen lämmintä. 

La 20.5. aamuherätys klo 4 ja aamukahvia. Kauniissa säässä aamustaijille. Hanhia reilu 100, 14 merikihua ja gavioita lähes 1000. Aamun hienoin havainto oli kuitenkin Mikan mereltä pienestä haahkaparvesta blokkaama koiras kyhmyhaahka. saaripinna nro 237. jes!

Loppupäivän retkeily menikin sitten tyhjää saarta ihmetellessä, aurinkoa ottaessa ja pattihaahkaa fiilistellessä. 

Su 21.5. olikin sitten taas lähtöpäivä. Aamulla klo 4 soi kello. Aamupalan jälkeen ihmeteltiin aurinkoista ja tyyntä merta. Oikeastaan yhtään lintua ei liikkunut merellä. Vajaa 100 gaviaa muutti yhteensä, eipä muuta. Staijin jälkeen mökille siivoamaan ja kamojen siirto kohti laivalaituria. Saari kuitenkin ehdittiin hyvin komppaamaan. Mainita voisi kehrääjän ja 3 rytikerttusta. Iltapäivän puolella lähdettiin kohti mannerta. Alkuillasta oltiin Pärnäsin parkkiksella ja kiimiksellä kohti kotia. Vielä illalla ehdittiin bongaamaan Vanjärveltä 2 vesipääskyä. Vihdinpinna minulle. Että sellainen Utön retki. Ehkä ensi kerralla hieman paremmin. 


Ke 24.5. kävin aamuretkellä Vanjärven tornissa. Ruisrääkkä narisi viereisessä risukasassa. Sain houkuteltua linnun esille ja onnistuin ottamaan elämäni ensimmäiset kuvat tästä lajista. 



Ruisrääkkä Vihti Vanjärvi


To 25.5. käytiin Jandan ja Jandan kaverin Annin kanssa Hangossa iltabongauksella. Kobbenilta oli  löydetty keltajalkaviklo. Sen onnistuimme näkemään hienosti. Samoin heinikon reunassa touhunneet jänkäsirriäiset. Haagan puistosta haimme vielä keltahempon vuodenpinnaksi. Kaikki kolme lajia olivat minulle Hangonpinnoja.  

Pe 26.5. siirryttiin Jandan kanssa Helsingin Isosaareen viikonloppuretkelle. Kalle vei meidät jälleen luotettavasti vanhalla kutterilla Santahaminasta. Majoituimme Golfkentän huoltorakennuksessa, entisessä päiväkodissa. Ei kovin mukava paikka nukkua, mutta oli sentään kuivaa ja lämmintä, sekä fasiliteetit toimi. Vastaleikatun nurmen ja 2-tahti bensan haju tulee vieläkin muistiin. 

Punavarpunen Helsinki isosaari

La 27.5. söimme aikaisen aamupalan ja lähdettiin koko päivän retkelle saareen. Aamulla staijailimme merelle kaakonkulman rantakallioilta. Saareen oli tullut iso Tringan retkiporukka, mukana useampi tuttu. Merellä meni mm. 2 parvea sepelhanhia, 2 vesipääskyä, 7 ruokkia ja 6 riskilää. 
Saaressa lauloi mm. 4 satakieltä, 6 kultarintaa, 2 lehtokerttua, 2 idulia, 4 punavarpusta ja 2 sirittäjää. Karikukko löytyi pohjoiskärjestä lähiluodolta ja luotokirviset pitivät reviiriä staijikalliolla.
Illalla yritettiin saunoa, mutta sauna oli ehtinyt jo jäähtyä. Suihkussa silti käytiin rantasaunalla. 


Luotokirvinen Helsinki Isosaari

Su 28.5. aamulla jälleen aikainen herätys ja aamupala. Aamustaijilla 3500 sepelhanhea, 25 lapasotkaa, 36 kaakkuria, 250 kuikkaa, 1 sääksi, 200 tundrakurmitsaa, 25 isosirriä, 204 suosirriä ja yht. 500 isoa kahlaajaa 5 eri parvessa. Saaresta löytyi yht. 4 laulavaa idulia, 8 kultarintaa ja viitakerttunen. 
Kämpän nopea siivoaminen ja siirtyminen laiturille odottelemaan luottokuskiamme Kallea. 


Viitakerttunen kukkivassa tuomessa.

Ti 30.5. käytiin kuntelemassa Vihdin Taka-siippoossa viiriäistä ja Ke 31.5. käytiin bongaamassa Kouvolan Lappalanjärveltä lapasotka Kouvolanpinnaksi Mikan ja Teijon kanssa. Tämä piti tiedotuksen mukaan olla pikkulapasotka, mutta illan aikana laji varmistui tavalliseksi lasoksi. No tulihan käytyä Kouvolassa

Tässä olikin kevään retket ja seuraavaksi kesähavaintojen kimppuun...
















  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti