Vielä viimeinen päivitys ennen joulutaukoa
Koska Bongaus alkaa olemaan näin loppuvuodesta melkoista kärsimysnäytelmää päätimme lisätä tuskaa vielä hieman. Hailuodosta löytyi mustakurkkurautiainen jota päätimme lähteä katsomaan jos saisimme auton täyteen. Eläkeläiset onneksi olivat halukkaita lähtemään mukaan joten sinne siis. Starttasimme Karkkilasta ilta kyummeneltä ja muutaman pysähdyksen ja tauon jälkeen olimme Hailuodon lauttajonossa 7:30 . paikalle päästyämme päätti linturuokinnan omistaja sammuttaa pihavalon joten sitten oli pakko odotella aamun valkenemista. No sitähän saakin odotella tähän aikaan vuodesta. Lintu tuli ruokinnalle , mutta niin hämärässä ettei kiikareilla tai kaukoputkilla näkynyt mitään pukutuntomerkkejä. Onneksi kamera pelasti pitkällä valotusajalla ja riittävät tuntomerkit saatiin esille. Kättelyt kaikille ja elis plakkariin. Päätimme odottaa vielä tunnin , seuraavaan lauttaan jos vaikka saisin kunnollisen kuvan linnusta, mutta eipä se enää näyttäytynyt.
Oulussa kun nyt olimme päätimme käydä ottamassa kuukausipinnoja muutamista lajeista. Hietasaaressa on koko talven viihtynyt viitatiainen ja pari nakkelia.
Viitatiainen
toinen ruokinnan pähkinänakkeleista.
Kemiran tehtaan lammesta etsimme vielä liejukanaa , mutte emme sitä löytäneet. Paikalla oli vain pikku-uikku ja taviokuurnia
Taviokuurna
Sitten alkoi ryydyttävä kotimatka ja perillä olimme klo 23:00. On tämä kyllä melkoista suhaamista. HUH!
Viime päivinä on tullut myös kuvailtua jotakin omilla nurkilla, tässä jotakin:
Pikku-uikku on viihtynyt vielä toistaiseksi Karkkilan pyhäjärvellä moikkaamassa Aplalaisia kuten kuvassa näkyy. päivä on 20.12. eli päivälleen 2 vuotta kettusirkun löytymisestä.
Omalla ruokinnalla kuvasin todella hämärässä talitiaista iso 16000 ja täydellä aukolla. Kuvasta ei ole poistettu kohinaa yhtään ja valotustakin on korjattu vain todella vähän.
Viime viikonloppuna su 21.12. kävimme Mikan kanssa kuvaus reissulla Porkkalassa ja Vantaalla. Porkkalassa kuvasin siellä ollutta pikkukajavaa.
Tässä kuva ennen auringon nousua klo 9:15. iso 6400 f 4.0.
Tästäkään kuvasta en ole juurikaan kohinaa poistanut. joten jäi ihan mukava muisto.
Porkkalasta suuntasimme Vantaan Petikkoon Pyymosan mäelle katsomaan tunturikiurua ja vuorihemppoa. Kummatkin löytyivät, mutta aivan kamalassa lumisateessa jossa valot olivat aivan nollissa. tässä pari otosta sieltä:
Vuorihemppo olisi kyllä ollut hyvin hollilla, mutta ei valoa.
Tiklejä oli muutama kymmen.
Vielä kotimatkalla pysähdyin kuvaamaan autosta räkättirastaita:
Räksät ovat todella kauniita lintuja ollakseen vain ns. paskarastaita. Niitä riittää nyt kuvattavaksi.
Tästä alkaa joululoma. Ensi perjantaina siirryn Jurmoon muutamaksi päiväksi ja sieltä loppuvuodeksi ja ekaksi päiväksi Utöön. Seuraava päivitys mahdollisesti niistä maisemista. Heipä hei...