perjantai 24. marraskuuta 2023

 Kesäkuun rarit ja hienot retket

 Kesän retkeilyt tuli aloitettua heti kesäkuun alussa. To 1.6. lähdettiin Mikan ja Teijon kanssa bongaamaan kuukausipinnaksi punakaulahanhea Haminaan. Lintu löytyi heti Hietakylän sembramäntyjen alta, mutta lähti lentoon ja siirtyi pohjoisemmaksi. Hanhi löytyi uudestaan Saviniemen uimarannalta. Tästä sain muutaman ruudun otettua. Samalle reissulla haettiin Lupinlahdelta rastaskerttunen vuodenpinnaksi.


Punakaulahanhi Hamina

La 3.6. lähdettiin Jandan kanssa hänen kummipojan lakkiaisiin Kangasniemelle. Samalla käytiin spondeilemassa Leppäselän luonnonsuojelualueella. Juhlien jälkeen käytiin Siilinjärvellä katsomassa Jandalle elikseksi ja minulle kk-pinnaksi palsasirri. Kotimatkalla illalla käytiin kuuntelemassa vielä Joroisissa laulavaa heinäkurppaa mistä sain myös kk-pinnan. 


Su 4.6. illalla tärähti  piippiin taas herkkua. Suomen kolmas vihermehiläissyöjä Kajaanissa. Ma 5.6. aamulla lähdettiin liikenteeseen Salon Markun ja Biströmin Olofin kanssa. Perillä oltiin iltapäivän puolella, joten meropsin kanssa samalla pihalla ollutta rusokerttua ei ehditty näkemään. Päätähti oli onneksi vielä kimalaisjahdissa joen rannassa. Tästä eliskättelyt ja jokunen kuva. Jäätiin vielä odottelemaan kerttuatrapointia sisäpihalle, mutta eipä sitä enää löytynyt. 




Vihermehiläissyöjä Kajaani

Meropsipaikalta päätettiin suunnata vielä eteenpäin kohti ruostesorsaa Kuhmoon. Noin tunnin ajon jälkeen kilahti taas piippi. Paikallinen hanhikorppikotka Pieksämäellä!. Ei kun auto ympäri ja sitä kohti. 
Perillä oltiin aivan liian myöhään. Lintu oli painunut metsän siimekseen yöpymään ja sulattelemaan syömäänsa jänistä. Olisi se varmasti löytynyt, mutta ei ollut innokkuutta lähteä komppaamaan metsään. Itselläni painoi päälle myös seuraavan aamut duunit, joten emme voineet jäädä myöskään yöpymään. 

Sanoin, että se nousee aamulla ilmaan kun aurinko alkaa hieman lämmittämään ja niinhän siinä kävi. Onnelliset saivat nauttia tästä upeasta linnusta. Itse olin töissä. 

To 8.6. kävin bongaamassa Espoon Laajalahdelta Maarista mustapäätaskun. 

Pe 9.6. päätettiin käynnistellä jälleen kiimaliiteriä. Lähdettiin Mikan Ja Kettusen Juhan kanssa bongaamaan kk-pinnaksi Pajusen Matin uudelleen löytämää arohyyppää Sotkamoon. Iltapäivällä lähdettiin liikenteeseen 16 maissa Lerbackasta. Klo 17 käytiin katsomassa riihimäen Sammalistonsuolla punajalkahaukkaa. Valosen Arttu oli opastamassa meitä, ja niin lintu löytyikin heti.



Koiras punajalkahaukka Riihimäki


Arohyyppäpaikalla Sotkamon Huuskonniemessä oltiin klo n. 23:30 ja vartin päästä löydettiin lintu. Päiväpinnaajat saivat lajin molemmille vuorokausille kun ihailtiin lintua vielä tovi la 10.6. puolella. Damskin Timo, Minna ja Matti tulivat myös paikalle. Pelloilla saalisteli myöskin suopöllö. Tästä suunnattiin Kuhmon Kuhmonniemeen etsimään ruostesorsaa. Keskellä aamuyötä emme lintua löytäneet, mutta muutaman tunnin yöunien jälkeen oli lintu jälleen tutulla paikalla. Hätäinen dokkari arasta linnusta. Mukava kesäkuunpinna. 

Ruostesorsa Kuhmo


Koska oltiin pohjoiskarjalan takana sinipyrstöjen mailla, niin pitihän sekin yrittää löytää. Sotkamon Losonvaaralla käppäiltiin ja yksi laulava koiras löytyikin. Lähestyin lintua kuvan toivossa kauniista vanhasta koiraasta, joka minulta puuttuu. No jälleen nuori 2-kv koiras siellä kajautteli. Kuva tästä ja eteenpäin.  


Sinipyrstö 2-kv koiras Sotkamo


Losonvaaralla lauloi myös pohjansirkku, mutta se ei päästänyt lähelle kuvaamaan.


Koiras pohjansirkku Sotkamo

Kotiinpäin ajettiin Lappeenrannan kautta. Joutsenon Konnunsuolta Kotasaaresta bongasimme pussitiaisen. Samoilla lampareilla lauloi myös rastaskerttunen. Yöpymään jäätiin Lappeenrannan Haapajärvelle, missä saatiin kuunnella koko yö pikkuhuitin möykkää. Luhtakerttunen ja kaulushaikara antoivat sekaan myös omat sävelensä. 

Su 11.6. nautittiin aamiainen Haapajärven rannassa. Käytiin vielä hakemassa pussitiaisesta pojille päivänpinna. Paluumatkalla Yritimme Loviisassa bongata itään tulevaa clarinaa, mutta kangaskiuru jäi staijihetken parhaaksi lajiksi. Porvoon Tolkkisista haettiin mustaleppälintu päivänpinnaksi ja vielä iltapäivällä ehdimme bongaamaan Helsingin Annalasta kuhankeittäjän. Olihan melkoisen lajikirjava viikonloppu äijien kanssa. 

Seuraava merkintä löytyy heti Ma 12.6. Mika löysi Vanjärveltä nuolihaukkojen seasta punajalkahaukan. Lintu näkyi myös Lerbackan lavalle, joten ei tarvinnut kauas lähteä bongaamaan. 

La juhannuspäivänä 24.6. lähdettiin aamulla Jandan, Mikan ja Teijon kanssa keräämään juhannuspinnoja. Aamu aloitettiin Helsingin Alppilasta, missä keltahemppo lauloi aktiivisesti, Porvoon Tolkkisista haimme mustaleppälinnun ja Loviisan Isnäsvikeniltä niittysuohaukan. Peltosirkku Porvoossa oli hiljentynyt. 

Ajelimme päivällä kotiin ja vaihdoimme autoa. Imatralla oli nähty arka käärmekotka paikallisena. Sitä lähdimme bongaamaan Mikan ja Jandan kanssa matkailuautolla. Yöksi ajoimme Konnunsuolle. Luhtakana, rastaskerttunen ja kehrääjä olivat äänessä samalla kun me grillailtiin makkaraa, nautittiin olutta ja tapettiin itikoita.
Su 25.6. Aamulla aamiaisen jälkeen ajelimme Imatran karhusuolle staijille. Siellä tapitettiin taivasta useampi tunti, mutta eipä löytynyt käärmekotkaa.. Melko paljon Imatranpinnoja  ja muutamia tuttuja näimme. Kotimatkalla haimme Jandalle elikseksi Konnunsuon pussitiaisen. 

Kesäkuun viimeinen merkintä löytyy Pe 30.6. kun ajelin yksikseni Pukkilan suuntaan peltopyyn toivossa kesäkuunpinnaksi. Ensin etsin Mäntsälän Metsäkylästä, mutta eipä löytynyt. Illan viime hetkillä siirryin Kanteleelle ja 23:45 peltopyy vastasi atrappiin. Jes! Menihän vähän viimetippaan. No 20 min. ja sama laji hoitui myös heinäkuunpinnaksi La 1.7.  

Siinäpä oli kesäkuun retket. Seuraavaksi lopun kesän retkiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti