torstai 26. joulukuuta 2013


Pimeä torstaipäivä.

To 26.12.2013 oli tasaisen harmaa päivä eteläsuomessa koko päivän. Silti päätimme lähteä Teivosen Mikan kanssa retkeilemään Helsingin suuntaan. Arabianrannassa ihmettelimme hetken kahta valkoposkihanhea, jotka ovat selvästi päättäneet jäädä uhmaamaan Suomen talvea. Tähän mennessä se ei ole ollut haastavaa sillä nytkin lämpömittari näytti +5 astetta. 



Valkoposkihanhi ( Branta leucopsis ). Tällä yksilöllä oli siivessä jotain vikaa, eli ilmeisesti se on lentokyvytön.



Toinen löysi nokkaansa jotain syötävää.

Arabianrannasta siirryimme Villa Elfvikin ruokinnalle Espooseen, missä on jo useita päiviä vieraillut kaksi valkoselkätikkaa, mutta me emme niitä havainneet. Ruokinnalla kävi paljon sini-, tali- ja kuusitiaisia. Jokunen puukiipijä, mustarastas, käpytikka ja palokärki oli myös paikalla.
Kahvittelun jälkeen kävimme vielä omalla alueellamme Pääkslahdessa , Kirkkojärvellä ja Vanjärvellä.
Kirkkojärven keskellä oli mukava n. 150 yksilön parvi isokoskeloita joiden kimpussa oli muutama kalalokki kyttäämässä helppoa ruokaa. Vihdin alueella näimme myös kolme isolepinkäistä . 


Isokoskelo ( Mergus merganser ) 

Vanjärvellä oli pieni laulujoutsenporukka ja isolepinkäinen. Sitten ei muuta kuin kotia kohden.
Taas ensikertaan Stau!


torstai 19. joulukuuta 2013

Hola vielä kerran, Summa summarum Canarialta.


Maanantaina 16. päivä  Suuntasimme isäni kanssa Playa Del Cardon linnustonsuojelu alueelle, joka on Bahia Felizin ja Juan Granden välissä GC-500 tien rannan puolella. Tuo paikka oli aivan loistava lintupaikkana. Suosittelen siellä käyntiä. Alueella oli kaksi helposti hallittavaa matalaa kahlaaja lammikkoa joissa ei nyt valtavaa vipinää ollut, mutta kaksi kahlaajalajia tuli silti kuvattua. Alueen kuivalla maalla oli n. 20 pikkukiurun ja n. 15 aavikkotulkun reviirit. Hieman kosteammalla pensaikkoalueella oli ainakin 3 paria pikkupensaskerttuja. Myös etelään muuttaneita selkälokkeja oli alueella varmasti 1000-2000 yksilöä.
Tässä muutama otos em. lajeista


Aavikkotulkku ( Bucanetes githagineus ) koiras talvipuvussa. Tämä oli minulle täysin uusi tuttavuus, eli WP:n pinna "jos niitä laskisi".


Toinen kuva samasta lajista. Nämä olivat melko ujoja eli vaikeita havaita maastopuvun värin ja loistavan piiloutumisen takia. Muuten pääsin jopa metrin päähän, mutta olivat silloin kivien takana piilossa. 


Pulmussirri ( Calidris alba ) talvipuvussa on puhtaan näköinen.


Alueella oli myös kaksi Suosirriä ( Calidris alpina)

Ti 17. päivä kävin pyörähtämässä aamulla tällä samaisella lintualueella hyvän kuvan toivossa esim. pikkupensaskertusta, mutta ei onnistunut lintujen kovin aran käyttäytymisen johdosta.


Pikkupensaskerttu ( Sylvia conspicillata ) dokumenttikuva lajista



Pikkukiuru ( Calandrella rufescens ) ei myöskään päästänyt lähelle.

Päivällä kävimme porukalla vielä pikku ajelulenkillä Maspalomaksen pohjoispuolella parilla vuoristotie pätkällä Montana La Datan läpi. Seltä ei enää mitään ihmeellistä löytynyt. Pari kuvaa tuolta reissulta.


Pikallinen Isolepinkäinen


Ja kanarianhemppo.

Sitten siihen yhteenvetoon reissusta. Säät olivat tähän aikaan jo melko arvaamattomia. kahtena päivänä satoi ja oli pilvistä. Yhtenä yönä oli melkoista myrskyä ja ukkosta. muuten keli oli mukavan lämmin. Lintulajeja saarella on melko niukasti. kotoperäisiä lajeja n. 50 ja muuttolinnut siihen päälle. ihan kaikkia lajeja en tietenkään nähnyt esim. vuoriston linnut jäivät kokonaan näkemättä. silti lajeja löytyi tällä viikon reissulla 42. Minulle uusia wp-pinnoja peräti 7.  Lajilista:

Myskisorsa ( istutettu saareen )
Kalliopyy 2
Silkkihaikara 6
Harmaahaikara n.10
Hiirihaukka 6
Tuulihaukka monta
Arabihaukka  1 Kyyhkyjahdissa
Liejukana yli 10
Nokikana isoin parvi yli 30
Pulmussirri 10+6

Suosirri 2 
Pikkukuovi 3
Valkoviklo 3 
Selkälokki tuhansia 
Etelänharmaalokki monta
Turkinkyyhky paljon
Turturikyyhky 1 kpl maspalomaksen dyyneillä
Kalliokyyhky paljon
Tervapääsky n.5
Vaaleakiitäjä 2

Harjalintu 3
Ruostepääsky 3
Kanariankirvinen monta
Punarinta 1
Mustarastas paljon
Mustapääkerttu monta
Samettipääkerttu n.10
Kanariantiltaltti paljon
Afrikansinitiainen monta
Isolepinkäinen (koenigi) 2

Korppi 1 
Pensasvarpunen useita
Kanarianhemppo useita
Keltahemppo 2
Tikli n. 10
Munkkiaratti useita
Pikkupensaskerttu 6
Aavikkotulkku n.15
Virtavästäräkki 3
Pikkukiuru n. 20

Pronssi-iibis 1
Kalasääski 1

Auton vuokraaminen on ehdotonta jos haluaa nähdä eri lajeja, mutta sitä ei kannata vuokrata etukäteen, vaan marssii lentokentällä suoraan autovuokraamon luukulle. Itse vuokrasin etukäteen netistä, maksoin siitä100 euroa ja kuvittelin että se on siinä, mutta eipä ollut. Auto tuli goldcarin luukulta johon oli n. 50 ihmisen jono. Jonotettuani toista tuntia enkä vieläkään ollut edes puolivälissä , meni Henna tiskin toiseen reunaan ja kylmästi kiilasi jonossa,  näin pääsimme  asioimaan tiskille. Auton avaimia vastaanottaessa minulle lyötiin käteen vielä lisälasku polttoaineesta ja täydestä vakuutuksesta jotka olivat yhteensä 145 euroa, eli autolle tuli nyt hintaa 245 euroa viikko. No toki polttoaineen sai käyttä loppuun, eli auton sai palauttaa tankki tyhjänä. Arvatkaa vain jäikö sitäkin puolitankillista käyttämättä. GRRRR!! No kusetuksesta opii..

Senkin opimme ettei vuoristoa kannata lähteä ylittämään  jos ajoaikaa auringon laskuun on alle 2 tuntia ja tankki  alle puolivälin. Polttoaineen kulutus ylämäkeen kakkosvaihteella on melko yllättävää. Onneksi vuorilla on yksi tankkaus asema. Se vain saa mukavan tunteen vatsanpohjaan , kun miettii riittääkö polttoaine sinne asti. RIITTI, HUH. 

Vuorille kannatta muutenkin lähteä vain jos on varmasti luvattu aurinkoista. Me menimme ylös paksuun pilveen jossa näkyvyys oli n. 20 m ja lämpötila 7 astetta plussaa. Ei niin kovin miellyttävä linturetki. Emme nähneet ensimmäistäkään lajia koko vuoristo-osuudella. Siksi muutama laji jäi puuttumaan lajilistalta.

Kaiken kaikkiaan mukava reissu Hennan ja vanhempieni kanssa. Valtaosa lintukuvista on peruslajeja, mutta niitä on kiva kuvata hyvissä valaistus olosuhteissa näin pimeimpään aikaan vuodesta. Seuraavaksi haluaisin käydä tutustumaan taas johonkin toiseen Canarian saareen. Teneriffa ja Gran canaria on nyt nähty.

Kiitos ja anteeksi pitkästä tekstistä joka varmasti vilisee kirjoitusvirheitä. Koittakaa kestää ;) ensi kertaan Hola!







tiistai 17. joulukuuta 2013

Gran Canaria 3


Su 15. päivä suuntasimme aamiaisen jälkeen uudestaan Maspalomaksen kaupunkiin. Ensin yritin etsiä lintuja puistoista ja yksi aidattu puisto jossa oli isot vesialtaat olikin hyvä valinta. Siellä oli mm. harjalintu , liejukanoja, munkkiaratteja ja kanariantiltaltteja. tässä joitakin otoksia niistä.


Munkkiaratti ( Mysiopsitta monachus ) on yleinen puistojen lintu


Harjalintu ( Upupa epops) on upea lintu


Liejukana ( Gallinula chloropus) Sillä on valtavat jalat!

Puistosta siirryttiin vielä kerra dyynien suuntaan, jos sieltä nyt löytyisi jotain kuvattavaa. 


Samettipääkerttu ( Sylvia melanocephala) koiras rätisi ja kähmyili pensaikossa.


Tuulihaukka ( Falco tinnunculus) On hyvin yleinen saarella. ravinnokseen se käyttää melko yleisiä isoja heinäsirkkoja. Ainakin kahdesti näin haukan sirkkajahdissa.


Pikkukuovi ( Numenius phaeopus ) Majakan viereisellä kivikkorannalla surffaajien kanssa. Pikkukuovi on niitä harvoja lajeja joita täällä näkee mitkä ovat muuttolintuja. Tämäkin yksilö on jopa saattanut pesiä meillä suomessa,, .


Ja lopuksi illan viimeinen silkkihaikarakuva..

Viimeisten päivien kuvat ja päivitys kotoa , Hola!






maanantai 16. joulukuuta 2013

Gran canaria 2


13. Pe kävimme komppaamassa Hennan kanssa Maspalomasin dyynejä. Siellä ei ollut juuri mitään kuvattavaa, ellei olisi halunnut kuvata alastomia homoja. Niitä kyllä riitti. 
Turkinkyyhkyjä oli myös paljon, joten loman pakollinen kuva siitä.


Turkinkyyhky ( Streptopelia decaocto) on kaunis lintu

14. La kävimme Isäni Maurin kanssa Tarifan kylässä sijaitsevassa kasvitieteellisessä puutarhassa.
Taisi olla Jardin Canario nimeltään. Puutarha oli melko suuri ja siellä oli paljon nähtävää kasvien ystäville. Suosittelen. Siellä oli myös joitakin lintuja kanarianhemppoja, mustapääkerttuja , kalliokyyhkyjä ,liejukanoja ja punarintoja .Tässä yksi niistä



Punarinta (Erithacus rubecula)

Sieltä jatkoimme matkaamme lähellä sijaitsevalle kraaterille , josta ol huimaavat näköalat. Kraaterin huipulla kuvasin kanariankirvistä, kanariantiltalttia ja kanarianhemppoa , eli kanarialintua


Kanariankirvinen ( Anthus berthelotii )


Kanariantiltaltti ( Phylloscopus canariensis )


Kanarianhemppo ( Serinus canaria )

Sieltä jatkoimme vuorille jossa biotooppi vaihtui jokusen kerran. Lehtipuuvyöhykkeellä oli ilmeisesti syksy, kun puut olivat pudottaneet lehdet pitkin teitä. Ylhäällä kasvoi mäntyjä lämpötila 7 astetta, tuuli ja oli sumuista hrrr ei ihan shortsit riittäneet. Vuorilla tankattuamme ajelimme kohti etelää maspalomaksen suuntaan illan hämärtyessä. Illalla taas syömään. 
Huomenna ehkä viimeinen päivitys, tai sitten kotoa .. heips!




sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Gran Canaria 11. - 18. 12.


Terve! Pienien netti ongelmien takia laitan nyt pienen päivityksen reissumme ensimmäisistä päivistä.
Ke 11. päivä saavuimme iltapäivällä saarelle. Otimme vuokraamamme auton lentokentältä ja ajoimme hotelliimme joka on Bahia Feliz Maspalomaksen itäpuolella. ilta oli jo hämärtymään päin , joten lähdimme syömään läheiseen ravintolaan.
To 12. päivä oli aamusta alkaen sateinen ja pilvinen päivä joten päätimme lähteä saarikierrokselle. Kiersimme koko saaren rantatietä pitkin tehden välillä pysähdyksiä. Ensin kuvasin Playa de Moganissa etelänharmaalokkia



aikuinen +4kv etelänharmaalokki

Seuraavaksi jätimme meren rannan taaksemme ja suuntasimme kohti vuoria, pohjoiseen päin. Jossain kohdassa Moganin jälkeen pysähdyimme pienelle levennykselle ihmettelemään luontoa, kun sadekin oli hieman hellittänyt. Tämä oli hyvä paikka pysähtyä. Näimme kanariankirvisiä, kaksi kalliopyytä  ja isolepinkäisen joka oli lähes pikkulepinkäisen kokoinen, hyvin pieni .


isolepinkäinen (Lanius excubitor koenigi)

Matkamme jatkui San Nicolaksen kautta upealle Anden Verden mutkittelevalle rantatielle ja sieltä pieneen El Riscon kylään jossa söimme välipalaa. Kylällä pääsin kuvaamaan joitakin lintuja



 koiras Pensasvarpunen talvipuvussa


Naaras samettipääkerttu


 koiras Afrikansinitiainen (Cyanistes teneriffae) on hauskan näköinen. Huom  ei siipijuovaa.

Sieltä matkamme jatkui pohjoisosien Agaeten ja Galdarin kautta Las Palmasin ohi takaisin eteläosiin.
Hieman ennen hotellialuettamme pysähdyimme kuvaamaan lokkiparvea. Sieltä oli pakko poimia yksi kuva kaikille larinisteille. Korjata saa jos olen väärässä, mutta itse tulin seuraavaan johtopäätökseen: Keskellä näkyy kolmea eri lokkilajia.


Etualalla tummanharmaa selkäinen selkälokki (Larus fuscus graelsii)
Keskellä vaaleamman harmaa selkäinen etelänharmaalokki (Larus michahellis)
Ja keskellä takana selkälokki (Larus fuscus intermedius). On se vaan niin hauskaa. 

Viekä lopuksi hotellialueemme rannassa kyyhöttänyt silkkihaikara


Silkkihaikara ( Egretta garzetta)

seuraavia päiviä myöhemmin.






sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Bongaamaan jäägeetä ja rissaa


Tänään oli vuorossa reissu Hankoon ja Kirkkonummelle Porkkalaan joissa olisi tarjolla 
vuodenpinnoja ja jopa elis. Aamulla starttasimme Karkkilasta klo 7 aikoihin Teivosen Mikan, 
Kaapon ja Toljanderin Heikin kanssa, Ensimmäinen tavoitteemme oli Hangon tiilitehtaalla jo pari 
päivää viihtynyt jäägee eli jääkuikka. Paikalle saavuimme auringon nousun aikaan ja hämärissä näimme ison linnun laskeutuvan selälle. Siinähän se oli komeasti kaloja etsimässä. Etäisyytemme oli varmaan toista kilometriä joten eipä siitä  näissä valoissa irronnut kuin aamuinen fiilistely maisemakuva.


Jääkuikka Hangon tiilitehtaan edustalla. Mukava vuodenpinna.

Seuraavaksi suuntasimme etsimään Hangossa jo neljättä päivää viihtynyttä pikkusirkkua, mutta 
sitä emme odottelusta huolimatta löytäneet. Olisi ollut minulle elis. 
Jouduimme ajan puutteen vuoksi nostamaan kytkintä , (vaikkei automaatti autossa sitä olekaan) kohti Porkkalaa missä on nähty parin päivän ajan nuori 
pikkukajava. Kahvittelun aikana tuli tieto, että virtavästäräkki oli juuri laskeutunt siihen paikkaan mistä olimme lähteneet. Pienen tuskailun jälkeen ajoimme kohti Porkkalan kärkeä ja 15 min. hikijumpan jälkeen olimme siellä perillä. Ensin maisemakuva ohilentäneestä joutsenparvesta Rönskiä vasten.


seuraavaksi rissa teki kivan ohilennon vain pienen odottelun jälkeen. Mielenkiintoinen tapaus , sillä pikkukajavasta sain samassa paikassa eliksen joskus 25 vuotta sitten. aika kuluu..


Pikkurissa eli pikkukajava jäämeren rannoilta


toinen kuva siiven alapinnoista. Kyllä oltiin taas pelkkää hymyä =).  jälleen napsahti vuodari. 

Kotimatkalla pysähdyimme nopeasti 
Saltilla , siellä käpytikka oli ruokailupuuhissa. Jälleen tuli viesti, että se pikkusirkku oli tullut hetkeksi näytille juuri siihen paikkaan jotsta olimme sitä aikaisemmin etsineet... huokaus, aina ei voi kaikkea nähdä.



Kotiin saavuimme sopivaan aikaan että ehti hieman syömään ja vaihtamaan vaatteet 
pian alkavaan APLAN eli Luoteis-uudenmaan lintutieteellisen yhdistyksen sääntömääräiseen syyskokoukseen. Siellä nautimme kakkua ja katselimme Luodon Heikin ottamia lomakuvia Afrikan matkalta.
Kokouksessa yhdistyksemme sai uuden hallituksen ja allekirjoittanut aloitti puheenjohtajana. Edessä siis uutta ja mielenkiintoista.. Seuraava päivitys ehkä jo hieman lämpimämmistä maisemista. Morjens!



 

lauantai 7. joulukuuta 2013

Harmaan lumisateinen lauantai


Tämän lauantain ajattelin käyttää jälleen kameraani ulkoiluttaen. Suuntasin ensimmäiseksi 
Karjaanjoelle etsimään koskikaroja. Tervasillan ja massakosken välistä löytyikin kaksi yksilöä.
Kovin olivat ryökäleet yhteistyöhaluttomia. Jotain silti oli pakko yrittää. 


Tervasillan alla yksi koskikara


tässä se hieman lähempää.

Taas oli aivan mahdotonta saada skarppia kuvaa. kaikissa kuvissa näkyy ikävä turkoosi reunus 
valkoisen ja tumman rajassa, eikä yksikään ollut aivan terävä. jos joku osaa neuvoa, niin 
otan ohjeita mielelläni vastaan.. Eteenpäin

Seuraavaksi siirryin karkkilan taajaman alueelle kuvaamaan lintuja ruokintojen läheltä.


Tässä kaunis Pikkuvarpunen




Varpunen


Mustarastas koiras on komea lintu.


Seuraavaksi kävin etsimässä Ylimmäistentieltä hiiripöllöä, mutta törmäsin vain 24 teeren parveen.


Teeri koiras lennossa

Lopuksi vielä Hongistoon josko hiiripöllö olisi siellä...


Voi ei! Joku lähestyy minua.


Hiiripöllö oli varsin kuvaajaystävällinen. Kiitos herra tai rouva pöllö =)




Vielä se kovasti ihmetteli minua, kun päästelin korkeita ääniä huulteni välistä. 
Se piti myös outoa kitinää ja vinkunaa, hassua. Muuten ei meinannut olla minusta moksiskaan, meinasi olla 
vaikeaa saada sen huomiota kun tahtoi vain katsella ympärilleen..


Seuraavaa blogipäivitystä odotellessa , Tsau









perjantai 6. joulukuuta 2013

Ip-päivän ihmettelyä


Eipä alkanut vapaapäivä kelien puolesta loistavasti. Lähtiessämme aamupäivällä Teivosen Mikan kanssa kohti Kirkkonummea, lunta tuli melko sakeasti. Silti iltapäivä oli kelin suhteen kohtalainen. 
Karkkilassa näimme 16 teeren parven pellolla ja yhden isolepinkäisen. Molemmat liian kaukana kuvaamiseen. Vihdissä myös isolepinkäinen.
Kirkkonummelta yritimme etsiä siellä nähtyä merihanhea, mutta turhaan. Saltilla oli vain yksi isolepinkäinen ja hiiripöllö. Kuvia sain vain pienestä kauris laumasta:



Tässä meitä ihmettelee lauman naaraat


ja tässä lauman uros

Kirkkonummelta siirryimme Espoon puolellle Ämmässuon kaatopaikalle. On siellä tajuttoman paljon lintuja kerralla nähtävänä...


Tässä harmaalokkeja, merilokkeja, naakkoja, variksia ja korppeja

Yhtään hyvää lintukuvaa ei tänään irronnut. Keli oli todella harmaa ja kaikki linnut oli 300mm 
putkelle aivan liian kaukana. ensikertaan taas , morrooo





keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Helsinkiin hakemaan elis taskusta, kotiin elis taskussa.


Enää en voinut vastustaa kiusausta lähteä bongaamaan aavikkotaskua Helsingin Kivikosta. Tarkoitus olisi ollut mennä sinne ensi perjantaina, mutta on luvattu niin luvattoman huonoa keliä, että lähdin tänään keskiviikkona. Tässä otos tuosta:



Aavikkotasku Helsinki Kivikko

Tämä oli 21:s Suomessa havaittu lajin edustaja. Edellisen kerran lintu havaittiin 2011 marraskuussa.
Itselleni se oli vuodenpinna nro 263 ja elis nro 316.

Lopuksi vielä vesityrskyjä myrskyiseltä Utön matkalta, jonka sunnuntai ei tarjonnut minulle enää mitään ihmeellistä. Mika taisi saada jonkun joulukuunpinnan..