lauantai 4. lokakuuta 2014

JOSKUS SE ONNISTUUKIN


Vaikka on bongaaminen välillä ollut todella vaikeaa, niin ei se aina voi epäonnistua. Viime viikoloppuna 27.9. lähdimme Virtasen Iston kanssa hetken mielijohteesta keskellä yötä ajelemaan kohti Joensuuta. Tavoitteenamme oli  löytää siellä lymyillyt ruskouunilintu joka oli harhautunut suomeen kaukaa idästä. Paikalla olimme aamulla 7.30 , juuri auringon nousun aikoihin. Paikka oli melko suuri ruderaatti alue, mutta lintu oli piileskellyt onneksi kohtalaisen suppealla alueella. Ensimmäisten tuntien aikana kuulinne 2 taksautusta -kuvaa ääntä jota se pitää. parin tunnin päästä saimme etsijäseuraa Helsingin suunnalta ja seuraavien 5 tunnin aikana kuulimme yli kymmenen kertaa sen ääntelyä. Uskomatonta että emme kuitenkaan 7 tunnin aikana nähneet kuin yhden nopean vilauksen linnusta. Kuvapinna jäi todellakin haaveeksi. Onneksi emme ole Briteissä , joten äänihavaintokin riittää elämänpinnaksi. Lisäbonuksena ylitsemme lensi muuttava isokirvinen. Plakkarissa siis 2 vuodenpinnaa ja yksi elis. Paikalla oli ainakin 4 sinirintaa ja n. 10 tiltalttia. Niitä sitten piti kameralla sohia. 



Sinirinta


Tiltaltti



Iltapäivästä lähdimme ajelemaan kohti etelää , mutta väsymyksen takia päätimme jäädä matkan varrelle yöksi. Lappeenrannan suunnalla oli tehty hyviä havaintoja joten päätimme suunnata sinne. Yövyimme Hotelli Saimaan rannassa venäläisten joukossa. Hetken jo luulimme ylittäneemme rajan...Huone maksoi 60 e . 

Kouvolan Suula havainto ajoi meidät Kotkaan. Suulaa emme nähneet, mutta kotkan Kotkassa ja mandariinisorsaa ihmettelimme.


Mandariinisorsa JP k 

Iltapäivästä tuli vielä Porin pojilta havainto siperiankurmitsasta, mutta emme olisi enää ehtineet sinne valoisaan aikaan, joten valuimme kotiin pikku hiljaa.

Seuraavana päivänä ma 29.9. lähdin töiden jälkeen ajaelemaan Poriin ja sain kuitattua siperiankurmitsasta eliksen ja tietenkin kuvapinnan.


Nuori siperiankurmitsa

Ti 30.9. Lähdimme vuorostaan Vantaan Tikkurilaan omille synnyinkulmille etsimään taigauunilintua. Lintu löytyi välittömästi kun saavuimme paikalle Heirekan pihaan. Lintu oli aktiivisesti esillä Keravanjoen rannassa rantapajukoissa. 


Taigauunilintu kähmyili pajukossa.

Sen verran vielä päivitystä, että eilen 3.10. Yritimme käydä bongaamassa Valkeakoskella viihtynyttä suulaa, mutta kesken ajomatkamme saimme ilmoituksen , että lintu oli poistunut merikotkan raatelemana. Käännyimme hämeenlinnassa ympäri. Eipä siis se onnistunut.
Seikkailu jatkuu.. moroo