sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Lokakuun lopun retkeilyä



Viime aikoina on käyty kovaa keskustelua siitä kuinka lintukuvaajat käyttäytyvät sopimattomasti bongauspaikallla lähestymällä lintuja liikaa. Itse olen tästä osittain samaa mieltä. Yhteisissä pelisäännöissä on sovittu niin, ettei lintua lähestytä ensimmäisten kolmen vuorokauden aikana ensihavainnosta. Liiallinen lähestyminen on tapahtunut silloin kun lintu lähtee sinua karkuun. Joskus lintu lähtee niin kauas ettei sitä enään löydetä ja kaikki eivät välttämättä ole vielä ehtineet saamaan siitä mitään havaintoa. Tämä luonnollisesti aiheuttaa suunnatonta närää , varsinkin jos kyseessä on suurharvinaisuus. 
Se ettei lintua lähesty, useasti tarkoittaa sitä ettei linnusta saa kovinkaan hyvää kuvaa. Itse yleensä tyydyn siihen dokkarikuvaan joka ei kummoinen ole. Niitä olette varmasti nähneet blogissani. Nimeän ne useasti "lintu maisemassa" -kuvaksi. Toisaalta tilanne on joskus ristiriitainen. On tilanteita jolloin linnusta pitäisi saada heti mahdollisimman hyvät kuvat määrityksen varmistamiseksi. Kuka silloin on se kuvaaja joka saa tähän valtuudet ja keneltä. Tietenkin MINÄ MINÄ MINÄ. Tiedän monia kuvaajia joita ei dokkarikuvat kiinnosta, vaan kuvan on oltava sairaan hieno. Toisaalta monet niistä jotka haukkuvat joitakin kuvaajia toisaalla, kehuvat jonkun toisen ottamaa kuvaa. "Onpa hieno otos"- ajattelematta että tuota kuvaa otettaessa lintua lähestyttiin niin paljon kuin mahdollista. Koska VAIN läheltä saa hyvän kuvan. On niitä millejä miten paljon tahansa.

Tähän tuskin saadaan koskaan minkäänlaista sopimusta. Näillä mennään. Itse kuitenkin pyrin käyttäytymään niin etten aiheuttaisi muille mielipahaa. Jokainen katsokoon peiliin. Tietenkin tilanne on eri silloin kun lintu on ollut jo yli kolme vuorokautta maisemissa. Luonnollisesti silloinkaan ei saa lintua lähestyä liikaa, mutta kärsivällisesti odottamalla ja paikallaan pysymällä saa yleensä hyviä kuvia. Usein lintu lähestyy itse kuvaajaa. 

Toinen vihollinen lintukuvaajalle on aika. Näin loppuvuodesta päivä on melko lyhyt ja jos tavoitteena on käydä hoitelemassa useampi kohde pinnalistalle saman päivän aikana, tarkoittaa se sitä ettei aikaa linnun kuvaamiseen juurikaan ole. Tämäkin näkyy yleensä bongaavan lintukuvaajan otoksissa. 

Tässäpä muutamia esimerkkejä em. tilanteista. 

Aloitetaan päivästä su 23.10. Lähdimme Mikan kanssa kohti PK-seutua ajatellen että siellä kannattaa olla jos vaikka sieltä löytyisi jotain mukavaa. Ajoimme ensin Espoon Mankkaalle etsimään Mikalle Espoonpinnaa taigarautiaisesta. Edellisenä päivänä sieltä oli löytynyt sellainen ja toivoimme sen olevan vielä paikalla. Porukkaa kerääntyi paikalle ja pian joukkokomppaus tuotti tuloksen. Lintu oli edelleen paikalla. Tästä nappasi harrastajaystäväni vuosien takaa Matti Haikonen eliksen, Onnittelut. Tästä päätimme mennä Vuosaareen ihmettelemään superkesyä töyhtökiurua. Emme ehtineet etsiä lintua kuin hetken kun Vuosaaren täyttömäeltä piippautti Kimhe mustakurkkurautiaisen, Suomen tämän vuoden ensimmäisen. Olimme siis valmiiksi todella lähellä, joten pian sinne. 

Paikalle alkoi valua porukkaa pikkuhiljaa ja pian siellä oli väkeä toista sataa. Jonkin ajan jälkeen lintu näyttäytyi osalle porukasta pienen kantokasan juurella. Itse en tällöin lintua nähnyt. Siirryin sinne missä lintu nähtiin. Pian kasasta lensi rautiaislintu takana olevaan metsään äännellen ja lähes saman tien ihmisten selän taakse pieneen ruovikkoon. Näin linnulla selkeän skj:n. Hetken päästä lintu pomppasi pieneen risuun ruovikon keskellä. Nyt näin linnun hienosti, etäisyys lintuun hyvä ja vieläpä sain linnun tarkennettua kameran etsimeen, mutta olin pahasti sijoittunut väkipaljoudessa. Ikävä risu oli juuri linnun edessä peittäen siitä ison osan %€&#! Koska aikaa ei ollut , eikä lintu heti näyttäytynyt uudestaan oli siis tyydyttävä tähän:


Mustakurkkurautiainen Helsinki Vuosaari täyttömäki






























Samana päivänä menimme katsomaan vielä Helsingin Haltialassa viihtyneitä pikkurareja. Turturikyyhky oli puolestaan sellainen kaveri jota ei tarvinnut lähestyä, sillä se lähestyi itse kuvaajaa. Lintu oli suuren osan kuvaus ajasta liian lähellä eikä kamera tarkenna alle 4m. Sänkipellossa on myös koko ajan jotain roskia edessä.. 

Turturikyyhky Helsinki Haltiala


samoilla paikoilla Ruutinkoskella on viihtynyt myös pikku-uikku. Tästä sain itselleni lokakuunpinnan.


Pikku-uikku Helsinki Vantaanjoki Ruutinkoski
Seuraava taistelu on Riihimäen Sammalistonsuolta Liisan löytämä sepeltasku. ke 26.10 illalla yritin etsiä lintua tunnin ennen pimeää, mutta en löytänyt. Seuraavana päivänä joku löysi sen aamulla ja itse kiiruhdin paikalle aamupäivällä. Sateessa etsin lintua 2 tuntia kastellen itseni aivan totaalisesti enkä edelleenkään löytänyt sitä. Melkoista bongaamisen riemua. Iltapäivällä Mika pääsi töistä klo 14 ja nappasi minut ja Valosen Artun kyytiin matkan varrelta. Onneksi kolmas kerta onnisti. Lintu näkyi huonoissa valoissa ja melko kaukana, eikä kunnon kuvaa syntynyt. Mukava havainto silti. Paikalla oli myös muutama alli kuvauksellisesti.


Sepeltasku Riihimäki Sammalistonsuo
Alli 

Viimeinen pläjäys tulee perjantailta 28.10.  Iltapäivällä kiirehdin jälleen Vuosaareen etsimään paikalla ollutta humeita. Lintu löytyi melko pian, mutta nyt en ehtinyt jäämään paikalle ottamaan tätä kummoisempia otoksia. Aika oli rajallinen, sillä halusin löytää vielä Helsingistä, Finlandia-talon kupeessa viihtyneen satakielen. Lintu on melko harvinainen tähän aikaan vuodesta. Etsimme sitä illan viimeisissä valoissa muutaman henkilön voimin, kunnes minä ja Saljus blokkasimme linnun aivan kalliojyrkänteen alta. Pimeys oli jo laskeutunut, joten en saanut siitä edes kunnon dokkaria... hieno lokakuunpinna tietenkin. 


Kashmirinuunilintu "humei"


























Matka jatkuu kohti pimenevää syksyä ja marraskuuta..

torstai 20. lokakuuta 2016

Lokakuun rarikimaraa.



Taigarautiainen Helsinki Viikki

Jo kuukauden päivät on tuulen suunta ollut täällä Suomessa itäinen ja välillä virtaukset ovat käyneet todella kaukaa idästä. Se on myös näkynyt linturintamalla. Mukavia harvinaisuukia on eksynyt meille ihailtavaksi. Osa suurharvinaisuuksista on jälleen kokenut rajun inflaation. Toissa vuonna leveäpyrstökihut meni halvaksi, viime vuonna taigauunilintuja oli aivan liikaa ja tänä vuonna supermega taigarautiainen piipattaa puhelinta kyllästymiseen asti. No onpahan moni saanut tästä mukavuudesta pinnan sponde ym. listoille. Tätä on myös tullut kuvattua jonkin veran. Aloitan myös tällä lajilla.

4.10. Piippasi syksyn ensimmäinen taigarautiainen itäsuomesta Savitaipaleelta. Lintu löytyi niin myöhään illalla ettei  paikalle ehtineet kuin lähellä asuneet. Sotasuunnitelma tehtiin valmiiksi seuraavalle päivälle jos lintu olisi edelleen paikalla. 5.10. lintu oli paikalla ja Mikan kanssa sovittiin että lähetään klo 15:00 ajamaan niin jää aikaa puoli tuntia etsiä lintua valoisassa. Menomatkalla matkamme tyssäsi Iitin kohdalla kun siellä oli sattunut liikenneonnettomuus ja tie oli poikki. Epätoivo valtasi mielen, ei mitään mahdollisuutta ehtiä perille.. No äkkiä maastokartta esille ja sieltä löytyi pieni kiertotie. Auto ympäri ja pikkutielle. Pääsimme ohittamaan ruuhkan ja aikaa kului hukkaan vain 6 min! Perillä oltiin 17:50 ja lintu löytyi pian hienon opastuksen johdosta. Lintu tuli myös ruokailemaan pikkutielle ja siitä sain pari huonoa kuvaa hämärässä kun aurinko oli juuri laskenut. Kuvapinna kuitenkin. Ja tietysti elis meille molemmille. Kyllä taas maistui eliskahvit hyvälle.

Taigarautiainen Savitaipale 5.10.2016


Seuraava jytky piippasi 7.10. kun Luvian Säppi järisytti bongareita. Saaresta Petteri (kukas muukaan) löysi vaaleakultarinnan. Soitto Rissasen Karille venekyydeistä. Nopea vastaus oli että mulle on varattu paikka klo 8:00 lähtevään kyytiin. Hienoa! Kiitos Kari. La 8.10. oli siis lähtö säppiin klo 8 veneellä. Veneessä jo ollessamme piippasi Komin Pekka , että lintu edelleen paikalla. Huh! Helpottava tieto. Aamulla oli valot todella vähissä, lintu todella kähmy ja vilkas , joten kuva jäi puhtaasti dokumenttitasolle. Pakko oli lähteä seuraavalla venekyydillä mantereelle, koska ihmisiä lappasia saareen koko päivän ja paluukuormassa oli heti lähdettävä. Tässä dokkari kuitenkin. 

Vaaleakultarinta kuvan keskellä elis nro 349.
12.10. piippasi jälleen elistä. Sastamalasta löytyi punapyrstölepinkäinen. Olin Forssassa, eikä ollut mukana mitään harrastusvälineitä. Kautosen Jonille suuri kiitos kun järjesti minulle kaiken tarvittavan. Kyydin, vaatteet, kiikarit, kuvauskaluston ja vieläpä koirat kyytiin jotta iltapäivän asuntoesittely onnistui. Perillä olimme hyvissä ajoissa ja lintukin löytyi pienen odottelun jälkeen. Muutama dokumenttikuva kortille, autopinna plakkariin ja kohti kotia. Tietysti elis nro 350!
Mielenkiintoisen tästä havainnosta tekee se , että lintu näyttää vahvasti punapyrstölepinkäisen alalajilta ruostepäälepinkäiseltä joka olisi uusi laji Suomelle jos se hyväksytään omaksi lajiksi jossain vaiheessa. Monessa muussa Euroopan maassa näin on jo tapahtunut. Nyt lintu on pyydystetty ja rengastettu. Samalla siitä saatiin DNA näyte joka kertonee meille totuuden linnun lajista. Aika näyttää.. tässä nämä kuvat.


Punapyrstölepinkäinen/ruostepäälepinkäinen Sastamala

16.10. kävin kuvaamassa Riihimäellä Sammalistonsuolla Pasurin Jarin löytämää tunturikiurua. 


Tunturikiuru

18.10. kävin illalla Helsingin Kivikossa yrittämässä kuvapinnaa ruskouunilinnusta. Kuvaa en saanut vaan havainto jäi nopeaan vilahdukseen kun lintu ajettiin lentoon tiheästä nokkospusikosta. Vaikeita lajeja kuvata..

19.10. kävin Helsingin Viikissä kuvaamassa siellä viihtyneitä taigarautiaisia. Paikalla oli ollut kaksi yksilöä, mutta tänä päivänä oli nähty enään vain yksi. Siitä sain muutaman mukavan ruudun muistoksi. Tämä vaellus täytyy nyt käyttä hyödyksi, sillä seuraavaa vastaavaa invaasiota saattaa joutua odottamaan vuosisata.. Venäjän taigaa:



Taigarautiainen Helsinki Viikki

Nyt onkin blogi taas päivitetty ajantasalle joten eipä muuta kuin maastoon kameran kanssa.
Saa nähdä mikä on seuraava idän ihme joka saa pulssin nousemaan.


sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Loppuhuipennus Utöstä.


2.10. alkoi perus rutiineilla. Tuhti aamiainen ja maastoon. Lyhyehkön aamustaijin jälkeen jälleen komppaamaan. Saari oli yllättävän hiljainen. Lähes tyhjän eteläniemen kompattuani päätin mennä Kimin ja Japin seuraksi Kattrumpanille staijille. Varpushaukkoja paineli vielä ihan mukavasti toista sataa kohti etelää. Mukana meni myös jokunen sinisuohaukka, tuulihaukka ja piekana. Pian kuitenkin plokkasimme yhteen ääneen isokirvisen muutolta. Se paineli kattrumpanin yli äännellen kohti hotellia ja siitä edelleen länteen. Mukava laji, vaikkakin täällä Utössä niihin on jo tottunut. 
Tämän päivän ehdoton tähti löytyi kuitenkin Kimin toimesta hotellilta. Hotellin pääoven edessä oli sinipyrstö. Sinne tuli kiirehdittyä hiki päässä. tässä 5 parasta niiden n. 1200 kuvan joukosta:





Välillä penkin selkänojalla
Ja vastavalossa, valojen aatelia


Tarsigerin kuvauksessa menikin sitten koko loppuilta. Kaunis laji joka oli itselleni 2. Utössä. Kuvapinnaa ei minulla vielä tästä ollut, nyt on.


3.10. olikin sitten viimeinen retkipäivämme tällä erää saarella. Iltapäivällä on lähtö klo 16:30. Sitä ennen ehti kuitenkin kompata saaren kokonaan. Rareja ei enään löytynyt, mutta tuulen käännyttyä puhaltamaan reippaasti pohjoisesta, alkoi etelän suunnalta todella massiivinen pikkulintujen ryntäys saareen ja  kohti pohjoista. Pyrstötiaisia, sini- ja talitiaisia, punatulkkuja ym. oli saaressa kymmeniä tuhansia. Vilske oli aivan käsittämätöntä.

Pakollinen peukaloiskuva
Tiaisten mukana paineli myös puukiipijöitä

puukiipijä


Pyrstötiainen
Sellainen oli meidän tämän kertainen Utön reissu. Kuvia tuli muutama tuhat ja mukavia lajeja nähtiin. Parhaimpina siperianuunilintu, isokirvinen, monet taigauunilinnut ja sinipyrstö. Myös viimeisen päivän pikkulintumassa oli mukavaa katseltavaa. Kiitos vielä kavereille seurasta Mika, Retu, Isto, Kari ja Kalle. Sekä tietysti saaren kovimmat komppaajat Kimi ja Japi. 

Utö osa 2 



Niin vaihtui kuukausi lokakuuksi ja retkeilymme jatkui Utön saarella. 1.10. oli hieno ja aurinkoinen päivä. Kuvattavaa oli paljon. Monet linnut nautiskelivat pihlajanmarjoja. Aamu rutiinien jälkeen suuntasimme maastoon. Minä en tänään mennyt ollenkaan aamustaijille, vaan komppaamaan. Itäniityllä oli edelleen yksi suoisirri muiden perus kahlaajien joukossa. Päivän parhaita oli myös saaresta löytynyt nokkavarpunen josta tuli otettua jokunen ruokailukuva. Lähdetään purkamaan päivän saldoa. Majakalle mentäessä museon vieressä nuokkui uupunut uuttukyyhky.

Uuttukyyhky

Matka jatkui koululle missä nähtiin myös tänään yksi taigauunilintu. Paikalla oli myös edelleen harmaasieppo ja koiras pikkusieppo.

Harmaasieppo

koiras pikkusieppo
Päivän viimeiset kuvat tulevat Tenovuon Jorman asunnon lähettyviltä. Pihlajan marjat maistuivat monille marjansyöjille:

Nokkavarpunen

Mustarastas

Räkättirastas

Järripeippo
Lopuksi vielä muutama otos mustapääkertuista. Tenovuon ruokinalla niitä oli ainakin 3.



Koiras mustapääkerttu. Sille maistuivat myös pihlajanmarjat.


Seuraavaksi reissumme loppuosio kaksi viimeistä päivää..





torstai 13. lokakuuta 2016

Upea Utö


Tarunhohtoinen Utö ei ole ollut meille viime vuosina niin tarunhohtoinen. Viime vuonna reissun pelasti viimeisen päivän ruskouunilintu Jurmosta. Tämä vuosi oli paljon parempi. Matkamme alkoi tällä kertaa ma 26.9. Jo mennessämme tiesimme että saaressa on paikalla 3-4 inoa joka hieman kieli siitä että jotain muutakin mukavaa saattaisimme nähdä. Ma illalla olimme saaressa hyvissä ajoin Virtasen Iston, Kumpulaisen Reijon ja Teivosen Mikan kanssa. Kamat purettuamme kerholle saimme radiopuhelimiimme hälyn inosta hotellin pihallta. Pian hipsimme paikalle jos vaikka saisi hyvät kuvat tästä yleensä niin vilkkaasta ja kähmystä linnusta. Nyt onnistui hienosti. Tenovuon Jorma oli jo kameroineen paikalla. Pian lintu lensi pieneen koivuun ja näyttäytyi mukavasti. välillä se kävi maasta hakemassa muurahaisia ravinnokseen.  tässä:


Taigauunilintu poseerasi ilta-auringon valoissa



Tässä esitellään hienoa lentomuurahaista

Kuvaussession jälkeen kämpille asettumaan taloksi ja iltapalalle ja nukkumaan.


Ti 27.9. alkoi tuhdilla ammiaisella ja sen jälkeen aamustaijilla. Merellä ei mitään valtavaa liikettä ollut. Parhaana lajina saunalahdella kierrellyt luotokirvinen. Saaressa arvioitiin olevan edelleen 3 taigauunilintua.
Iltapäivällä sitten jytkähti. Jorma huusi radiopuhelimeen että Kimi oli löytänyt raripuskasta mahdollisen siperianuunilinnun. Lintu taksutteli äänekkäästi raripuskassa, mutta koko ajan näkymättömissä. Koko illan komppasimme ja ajoimme lintua näkyville mutta pääasiassa näimme vain vilhduksia linnusta kun se siirtyi pakoon pusikosta seuraavaan. Välillä oli lintu totaalisesti kateissakin. Kateissaolon jälkeen löysin linnun aivan läheltäni raripuskasta jossa se nuosi hetkeksi komeasti näkyville. Japi näki kiikareilla linnun komeasti selkäni takaa, itse näin linnun tuntomerkkejä myös jonkin verran, mutta en kiikareilla koska yritin saada kameraa tarkentumaan lintuun, ruskea selkäinen fyllari, todella voimakas skj, lämpimän ruskea tai jopa okraan vivahtava alapuoli. Taas lintu sukelsi pusikon syövereihin. Pian laski aurinko saaren taakse ja valot hiipuivat totaalisesti. Dokumenttimme linnusta koko illan ajalta puhdas nolla! No onneksi Kimi näki linnun hyvin ennen kuin me muut säntäsimme paikalle. Katsotaan miten RK suhtautuu havaintoomme.

ke 28. ja to 29.9. olivatkin sitten sateisia ja myrskyisiä päiviä. Siperianuunilintu oli kadonnut saaresta yön aikana. Ke kierrettiin kyllä saarta, mutta kova tuuli esti kuvaamisen ja havainnointikin oli hankalaa. Parhaat lajit olivat suosirri, lapinkirvinen ja pikkusieppo.
To tuuli vain yltyi eikä tullut kuvattua mitään. Silti aamulla oli staijilla jonkin verra toimintaa. Kuikkalintuja painoi voimakkaaseen vastatuuleen n. 150 yksilön voimin. Suosirri oli edelleen paikalla ja nyt löytyi luotokirvisiä 3. Taigauunilintuja edellee 3 ja samoin pikkusieppoja. Mukava havainto oli myös 15 isokäpylinnun parvi. 
Illalla joukkueeseemme liittyi Vuorisen Kari ja Lindemanin Kalle. Iltapalan ja iltahuudon jälkeen nukkumaan. 

Pe 30.9. alkoi normi rutiineilla, aamiaisella ja aamustaijilla. Kuikkia painoi edelleen toista sataa kohti etelää.  Saaressa oli ainakin 1 taigauunilintu ja 1 lapinkirvinen. Tämän päivän omistin kuitenkin kahdelle pikkusiepolle jotka saaresta löytyi. Toinen kaunis koiras ja toinen naaraspukuinen. Tässäpä nämä:


Koiras pikkusieppo



Naaraspukuinen pikkusieppo

Näin oli syyskuu taputeltu. Seuraavaksi lokakuun kimppuun ja lisää Utöstä.

Syyskuun helmiä


Sillä aikaa kun muut postailevat kuvia kaiken maan harvinaisuuksista, minä jumitan vielä vanhoissa kuvissa. Ennen syys-lokakuun vaihteen utön reissua laitan vielä jokusen kuvan syyskuun linturetkiltä. Ennen syyskuuta vielä kurkistus elokuun loppuun. Turusta löytyi 31.8. rääkkähaikaralaji. Sitä luonnollisesti kovaa kyytiä bongaamaan. Ennen kun olin nähnyt lintua ollenkaan tuli tieto että laji on intianriisihaikara josta tuskin koskaan saa kuitattua elämänpinnaa Suomilistalle. No kun paikalla kerran olin , niin pitihän tuo ihme nähdä. Lintu suki ja lenteli melko rauhattomana Åvikin lammikon vastarannalla. Jokin dokumenttikuva ja kotia kohti.

Koska kello ei ollut mahdottoman paljon, ajoin vielä Espooseen etsimään tiiraan merkittyä harjalintua elokuunpinnaksi. Jonkin ajan etsittyäni löytyi lintu lisänuottien avulla.


Harjalintu Espoo





Intianriisihaikara



Seuraavassa kuvasarjassa on joitakin otoksia petolintumuuton seurannan yhteydessä nähdyistä lajeista.

Nuori ruskosuohaukka Kirkkonummi Saltfjärden

Nuori arosuohaukka Kirkkonummi Saltfjärden

Vanha muuttohaukka Espoo Laajalahti Maarintorni

Nuori mehiläishaukka Espoo Laajalahti Maarintorni

Vanha mehiläishaukka Kirkkonummi

Hiirihaukka Espoo

Syyskuun puolenvälin jälkeen viihtyi Helsingin Vanhankaupunginlahdella mustapyrstökuiri joka osoittautui olevan islandica alalajin edustaja. Tämä puuttui minulta alalajielämänpinnoista , joten päätin mennä sitä katsomaan. Lintu kahlaili lammassaaren tornin edustalla lietteen reunassa punakuirin kanssa. Kuva on huono johtuen liiasta etäisyydestä lintuun. Dokkari kuitenkin.


Mustapyrstökuiri (islandica) Helsinki VKL

4.9. alkaen alkoi pihallani mukava show kun viirupöllöpariskunta toi kaksi jälkikasvuaan lähimetsään ruokaa kerjäämään. Poikasten kerjuuäänet kuuluivat joka ilta ainakin 14.9. asti. Kävipä linnun bongaamassa jokunen tuttukin kk ym. pinnaksi. Lintuja en onnistunut kuvaamaan hyvin ajan puutteen ja lintujen taitavan piiloutumisen takia valoisaan aikaan. Muutaman kerran kävin yrittämässä ja tässä parhaat. 

 viirupöllön poikanen nro 1 

ja poikanen nro 2.

Emolintu vahtimassa toimiani pihalla.

Nyt on poikasten kerjuuäänet sammuneet, mutta aikuiset linnut pitävät lähes joka yö melkoista meteliä. Kiljuntaa, naukumista, huhuilua ym.. Ikkuna on pakko pitää kiinni jos haluaa nukkua rauhassa. Eipä sovi lintumiehen valittaa.

Syyskuun kkpinnojen keruusta joitakin voisi mainita. Pikkukiljukotka 1.9. kirkkonummelta, Jalohaikara 4.9. Helsingistä, niittysuohaukka 7.9. Porvoosta, kehrääjä 22.9. Espoosta, palsasirri 23.9. Porvoosta ja hippiäisuunilintu 24.9. Porista. Näistä ei tullut edes sellaista dokkarikuvaa jonka kehtaisi julkaista.


Vielä viimeinen kuva syyskuun Helsingin seudun retkiltä. 23.9. kävin retkeilemässä Laajalahden pitkoksilla. Pikalla on viime päivinä ollut mm taigauunilintu ja kehrääjiä. Niitä en nähnyt, mutta pohjansirkku oli paras laji. Tämä pohjoisen Suomen pikkuhiljaa häviävä laji säväyttää aina.


Pohjansirkku Espoo
Seuraavaksi hienon viikon Utön retkemme kimppuun.