perjantai 24. marraskuuta 2023

Loppukesä on kahlaajien aikaa ja Huovari on luotokirvisten saari

 

Arohyyppä Loviisa Haravakylä



La 1.7. klo 00:05 seisoin Pukkilan Kanteleella kuuntelemassa ruisrääkkää ja peltopyytä, joista jälkimmäinen oli minulle kk-pinna. Yleensä heinäkuu on melko rauhallista linturintamalla. Kuukausipinnojen jahtaaminen tuo kuitenkin mukavasti vireyttä bongaamisiin. 

Su 2.7. käytiin Mikan kanssa hakemassa toinen kk-pinna Lapinjärveltä. Sieltä onnistuimme löytämään siellä jo tovin viihtyneen niittysuohaukan. Samalla kirtelimme alueella napsien jokusen kuntapinnan listalle. 

La 8.7. onnistuin saamaan kk-pinnalistalle rantakurvin Helsingin Lauttasaaresta. Menin paikalle aamulla hiukan myöhässä ja pari tuntia tilanne näyttikin epätoivoiselta. Pian kuitenkin lintu oli taas Melkin pohjoisrannalla, missä se oli nähty aikaisemminkin. Sain myös lajista Tringanpinnan. 

Seuraava merkintä löytyy La 15.7. Lähdettiin jälleen Mikan kanssa kahdestaan Hankoon matkailuautolla. Liikkeelle lähdettiin Mikan töiden jälkeen ja Hangossa oltiin iltapäivällä. Svanvikin tornilla oli muutamia kahlaajia. Tyllejä, lapinsirri, suosirrejä, ja jokunen tringa. 

Vedalle siirryimme parkkiin. Siellä oli vähän lintuja johtuen jokusesta uimarista jotka säikyttävät linnut pois. Yksi punakuiri uhmasi rantalaisia. Illan hämärtyessä grillasimme makkaraa ja nautimme jokusen oluen. Luhtakana äänteli muutaman kerran. Onpa leppoisaa. 
Aamulla heräilimme Vedagrundetin parkkipaikalla ja nautimme maittavan aamupalan. Siirryimme hyvissä ajoin rantakalliolle staijille. meno oli todella rauhallista. Paikallisena edelleen punakuiri ja kolme suosirriä. Teijo ja Päivi olivat lähteneet myös Hankoon retkelle. Heiltä saimmekin soiton Svanvikin tornista. Siellä olisi nyt avosetti. Sinne siis suuntasimme pikapuolin. 

Svanvikissä viihdyimmekin pienen tovin. Avosetti oli koko ajan paikalla ja 2 mustapyrstökuiria lensi idän suuntaan. Sitten palasimme takaisin Vedalle staijille. Eikä aikaakaan kun Mika blokkasi mereltä 2 riuttatiiraa. Riuttikset seilasivat tovin Vedan eustalla kunnes katosivat lännen suuntaan. Hangonkylästä haimme vielä turkinkyyhkyn Mikalle päiväpinnaksi. 

Seuraava järisyttävämpi bongausretki oli 22.7. Porin Kuuminaisista löytyi edellisenä iltana Suomen 8. valkoperäsirri. Emme lähteneet sinne yötä vasten vaan ajoissa aamulla Jandan ja Mikan kanssa. Koska on myös kyseessä Mikan syntymäpäivä, niin tietenkin bongasimme matkalla Forssasta Mikalle synttäripinnaksi viirusirkkalinnun. 

Perillä Porin Kuuminaisissa olimme joskus 4:30 ja siitä lompsimme rantaan n. puoli tuntia. Vähän viiden jälkeen saimme ihailla harvinaista sirriä juuri auringonnousun jälkeen kunnes se lähti 5:40 suosirriparvessa kauas länteen.. Eliskättelyt ja kävely takaisin autolle. Muutama dokkarin sain otettua aamun hämärässä. Nämä olivatkin minun viimeiset kuvat Sonyn kalustolla toistaiseksi. Seuraavat lintukuvat on otettu Canonin laitteilla. 



Valkoperäsirri Pori

Porista keräsimme vielä muutaman synttäripinnan Mikalle. mm. pähkinähakin, pikku-uikun, ja tundrakurmitsan. Eliskahvilla tuli käytyä. 

Loppukuu oli melko hektistä töissä eikä oikein mitään bongattavaa ilmaantunut. Jonkin verran keräilin kuntapinnoja mm. Loviisan ja Porvoon alueelta kun työt siellä päin. 

28.7. käytiin Jandan kanssa Inkoossa retkellä, 29.7. kävin etsimässä arosuohaukkaa inkoosta, mutta löysin vain 2 paikallista niittysuohaukkaa. 30.7. käytiin yrittämässä Jandalle vuodenpinnaksi ruskosotkaa Salon omenojärvellä, mutta eipä löytynyt. Niinpä kävimme pyörähtämässä Halikonlahdella hakemassa muutaman Salon pinnan  ja syömässä JJ'S Burgerissa. Suosittelen lihan ystäville! 

Elokuu aloitettiin Jandan kanssa heti Ti 1.8. Ajeltiin töiden jälkeen Kangasalalle katsomaan punapäänarskua Jandalle elikseksi ja minulle elokuunpinnaksi. Lintu löytyi Kirkkojärveltä juuri ennen kuin sade alkoi. 

To 3.8. ajettelin mennä katsomaan Loviisan Haravankylän tornilta jonkin Loviisanpinnan lounastauolla. Kun sain kaukoputken pystyyn ja aloin selaamaan tulvan lintuja, näin töyhtöhyyppien seassa nukkumassa jonkin vaaleamman kahlaajan. Olin juuri Jonin kanssa puhelimessa ja sanoin sille että tuolla taitaa olla arohyyppä. Lopetin puhelun Jonin kanssa ja otin skouppaamalla jokusen dokkarikuvan linnusta. Laitoin ensimmäisenä kuvan Tuomelan Samille ja kysyin että mikä tää on sen mielestä. Pian tuli varmistus, että arohyyppä! Jes! Kiva tosisponde ja ihan hyvä Loviisanpinna ja elokuunpinna. 

Viestiä tiedotukseen ja odottelemaan ensimmäisiä Bongareita. Juvosen Arto oli nopein, koska Joni oli soittanut sille heti kun lopetin puhelun sen kanssa. Artsilla jäi ruoka hellalle odottamaan.. Tässä ensimmäinen skouppikuva nukkuvasta linnusta. 


Arohyyppä Loviisa

Vain muutama bongari ehti paikalle ennen kuin lintu nousi hyyppäparvessa ja lensi lännen suuntaan. Tilanne oli lohduttoman tuntuinen hetken aikaa, kunnes se löytyi uudestaan lännen puoleisilta pelloilta ja näin kaikki halukkaat saivat pinnan hoidettua. Nyt tuli testattua ensimmäistä kertaa uutta kamerakalustoani. Canonin R5 ja siihen yhdistetty Canonin 600 f/4. 


Arohyyppä Loviisa



Seuraava upea retki tehtiin Jandan ja Blinin kanssa Pe 11.8.-su13.8. Sain järjestettyä vihdoin vuosien haaveen. Retken Virolahden Huovariin. Yhdellä tutullani on Huovarissa ns. putka, eli pieni mökki missä voi yöpyä 2 henkeä. Pe töiden jälkeen ajelimme Virolahden kk:lle. Päästiin heti klo 16 liikenteeseen joten perillä oltiin ennen klo 19. Kamat veneeseen ja veneellä perille hienossa ja tyynessä säässä. Saaressa oltiin joskus 20 maissa. 

Huovarin saari



"Putka" missä yövyttiin



Ensimmäisenä lintuna meidä toivotti tervetulleeksi luotokirvinen joita saarella pesi ainakin yksi pari jotka ahkerasti ruokkivat poikasiaan. Huovari on niiden koti. Kamat mökkiin ja pienelle kierrokselle ennen pimeäntuloa. 

Luotokirvinen iltavaloissa Virolahti Huovari

Muita illan havaintoja oli saaressa kierrellyt käki, paikallinen mustaviklo, pilkkasiipi, ja 7 kuikkaa. Iltavaloissa muutti kaunis 49 kalatiiran parvi kohti lounasta. Iltapalalle ja sängyt kuntoon ennen pimeää ja untenmaille. 


Huovarin saari eteläkalliolta 


La 12.8. Herätys auringon noustessa. aamukahvin keittoa ja aamupalaa. Janda jäi vielä köllimään. Staijasin merelle reilun tunnin. Merellä oli todella hiljaista ja rauhallista. Mainitaan vaikka 4 kiertelevää räyskää, 155 merimetsoa, härkälintu. Luotokirvisiä vilisi silmissä.







Mielenkiintoisimmat lajit löytyivät saarta kierrellessä. saaren keskellä on pari kivaa pusikkoa jotka varmasti keräävät hysyjä muutolta. Mm. iso pajupuska jota seurasin enkä pari tuntia.



Pajupuska saaren lähes keskellä.



Puskassa oli paljon hysyjä. Pajulintuja useita, hernekerttu, pensaskerttu, pikkulepinkäinen ja viitakerttunen. 


Viitakerttunen

pikkulepinkäinen

pajulintu


Päivä kierreltiin saarta, syötiin hyvin ja nautittiin meriluonnosta. Illalla grillailtiin ja nautiskelin jokusen oluen. Ajoissa nukkamaan jotta jaksaa vielä huomisen retkeillä. 

Su 13.8. normi herätys aamulla. aamupala ja staijille. Merellä oli jälleen hiljaista. Luodoilta kaivoin reissupinnoja. Merellä näkyi mm. pilkkasiipipoikue, 7 kuikkaa, härkälintu, 2 harmaasorsaa ja 2 suosirriä. Hysyt olivat vaihtuneet. Saaressa oli nyt 15 keltavästäräkin parvi. Pajulintuja 14. 1 nuori riskilä oli saaren eteläpuolella. 


Riskilä 1 kv.


Pian olikin aika loppusiivouksen , kamojen pakkaamisen ja kiikuttamisen rantaan ja niin kyytimmekin saapui ajallaan. Keli oli edelleen mukava ja tyyni, joten matka sujui mantereelle leppoisasti. Maissa kamat veneestä autoon ja kotimatkalle. 

Seuraava mukava havainto on ti 22.8. Olin päivällä töissä Porvoon suunnalla kun piippiin tuli pikkukiljukotka Vuosaaresta itään. Kipaisimme Jonin kanssa Tolkkislandetin kalliolle. Pian seuraamme liittyi myös Pikkaraisen Aleksanteri eli AP, jolla on kova tahti vuodenpinnoissa tänä vuonna.  

Hetken staijattuamme löysin poman kaartelemassa Kilpilahden öljyjalostamon päällä kahden mehiläishaukan kanssa. Sain katsella lintuja ehkä 5 min kun alueen valtavat kaasuliekit synnyttivät kovan nosteen, jollion kaikki kolme petoa kohosivat hetkessä pilvien yläpuolelle näkymättömiin. Nopeassa tilanteessa ehdin juuri näkemään tärkeimmät tuntomerkit. 

Ke 23.8. kävin bongaamassa helsinginpinnan aroharmaalokista Helsingin Viikistä. Hetken etsittyäni, löysin linnun vanhan puhdistamon katonharjalta ,kunnes se siirtyi Lammassaaren suuntaan. 




Aroharmaalokki Helsinki Viikki


To 24.8. kävin Bongaamassa mustaotsalepinkäisen Orimattilan Kurunkulmassa.



mustaotsalepinkäinen Orimattila




Seuraava blogipäivitys tulee alkusyksyn retkestämme pohjoiseen Jandan kanssa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti