tiistai 6. maaliskuuta 2018


Helmikuu jatkuu...


Pe 9.2. tuli mukava tieto Vantaalta. Pyymosan mäen läheisellä golfkenttä työmaalla on kolme tunturikiurua paikallisena. Näitä ei ole tänä vuonna liikaa näkynyt. Päätin lähteä etsimään. Täyttömäen portilla tuli tuttuja vastaan jotka sanoivat, että lintuja on etsitty useamman voimin toista tuntia eikä niitä ole löytynyt. 
Ajattelin siksi mennä etsimään niitä täyttömäen puoleltamissä niitä on lähes joka vuosi näkynyt. Pitkä komppaus mäellä ei tuottanut tulosta kiurujen suhteen, mutta mukava yllätys oli kun löysin viiden vuorihempon parven. 

Vuorihemppoparvi syömässä pujoa 

Päätin mennä vielä golfkentälle etsimään niitä kiuruja. Eipä siellä tarvinnut kauaa kompata kun kolme lintua löytyi. Laitoin piippariin viestiä ja opastin ensimmäisiä bongareita. 

Yksi kolmesta tunturikiurusta

Su 11.2. lähdettiin etsimään Kotkasta isolokkia Mikalle kk-pinnaksi ja minulle Kylynpinnaksi, mutta yli kahden tunnin etsinnällä lokkia ei löytynyt. Ajoimme Kotkasta Vantaalle hakemaan Mikalle vuodenpinnoiksi tunturikiuruja ja vuorihemppoja. Linnut löytyivät kohtalaisen helposti. 



Vuorihempot nauttivat rikkaruohojen siemenistä. 
Nyt vuorihemppoja oli ilmeisesti 8 ja ne olivat lyöttäytyneet urpiaisten kanssa samaan parveen.


Pe 16.2. teki Mika kivan löydön Karkkilasta. Sorsien joukossa vietti talvea naaraspukuinen punasotka. Kävin ottamassa linnusta muutaman kuvan illan valoissa. 


Punasotka


Ke 21.2. lähdimme  Teivosen Mikan ja Kaapon, Vuorisen Karin sekä Joonatanin ja Roosa-Riikan kanssa hiihtolomalle Utööseen. Saarella on viivytellyt mm. laulurastas, niittykirvinen, rautiainen ja punarinta. Kaikki nämä löytyi melko helposti saarelta.


Rautiainen Tenovuon Jorman ruokinnalla
 Fladanilla talvehti kolmen allihaahkan parvi muiden vesilintujen seassa.

Kolme naaras allihaahkaa koiras telkkien seurassa

Merisirrejä nähtiin päivittäin. Tähän aikaan vuodesta taitaa Utö olla varmin paikka löytää näitä. 
Tämän parinkymmenen linnun parven löysi Järvisen Mikko Finnskäriltä

Merisirrejä kutsutaan myös rantarotiksi


Itselleni tärkein havainto oli niittykirvinenjosta sain kk-pinnan ja kk-ässän nro 94.
Mukava havainto oli myös kesken parlamentin ylitse lentänyt luotokirvinen.


Niittykirvinen itäniityn rannassa
Reissun kruunasi kotimatkalta eivorin kannelta näkynyt n-puk. sinisuohaukka joka saalisteli Båkullan päällä. 
Mukava loma talviseen ulkosaareen. Lapset viihtyivät myös ja pienellä avustuksella ulkoilivat niin pokemonejen ja suunnistusrastien perässä. 


Su 25.2. käytiin Mikan kanssa etsimässä isolokkia Porvoosta. Eipä meinannut löytyä, mutta onneksi muut löysivät. Olimme jo kotimatkalla kun saimme soiton, että nyt lintu löytyi. Käännyimme takaisin ja löysimme sen hyvien ohjeiden avulla. Sain otettua muutaman ruudun tästä pilkkijöiden kyttääjästä. 




Nuori viimekesän poikanen isolokki


Kotimatkalla kävimme vielä katsomassa Helsingin Malmin kangaskiurun. 


Kangaskiuru.
Tässä oli helmikuun retkeilyt. Pian koittaa maaliskuu, mutta kelit ovat niin arktiset että taitaa lintumaailmassa olla melko hiljaista seuraavat 2-3 viikkoa. Pakkasta on ollut päivisin yli -10 astetta ja öisin lämpötila on pudonnut reippaasti alle -20 asteen. No aina on kevät tullut.. 


Tammi- ja helmikuun retkeilyä


Keltahemppo
Eipä ollut tammikuu ehtinyt vielä loppua kun jo lähdettiin bongaamaan. Salon Risto pyysi mukaan keltahemppo bongaukseen Saarijärvelle. Koska vuodenvaihteen yritys meni täysin munilleen ja kuukausipinna puuttui, lähdin mukaan. Liikkeelle lähdettiin 30.1. aikaisin aamulla  kun Risto tuli hakemaan minua kotoa. Saarijärvellä olimme sopivasti auringon nousun aikaan ja pian lintu tulikin ruokinnalle. Hämärässä sain räpsäistyä jonkin dokkarin ennen kuin lintu katosi jonnekin muualle. Olisipa onnistunut näin helposti vuoden vaihteessakin. Tästä ajoimme vielä Vaasaan etsimään Ristolle vuodenpinnaksi tunturikiurua, mutta reilun parin tunnin etsimisellä ei lintua löytynyt. 


Helmikuun 1. päivä to päätimme lähteä hakemaan kk pinnaa Idänturturikyyhkystä Haminasta. Mikan kanssa lähdettiin ajamaan pari tuntia ennen auringon nousua jotta olisimme Haminassa hyvissä ajoin. Eipä tarvinnut taaskaan kauaa odottaa kun kyyhky löytyi tutun ruokinnan yläpuolelta pensaasta. 

Idänturturikyyhky

Haminasta etsimme vielä Mikalle vuodariksi turkinkyyhkyn. Tästä ajoimme Virolahdelle hakemaan virolahtipinnaa koskikarasta. Lintu oli paikalla Kotolankoskella. Tämä oli minun 240. lintulaji Virolahdella. 

Koskikara Virolahden Kotolankoskella


Samalla reissulla etsimme isolokkia Virolahdelta, mutta ei löytynyt. Illalla yritimme vielä kk-pinnaksi punakylkirastasta Helsingin Tähtitorninmäeltä, mutta eipä tämäkään lintu halunnut tulla näkyviin. 

Pe 2.2. kävin kuvaamassa Forssan pikku-uikkua. Liikkeelle lähdin vasta iltapäivän puolella enkä löytänyt lintua heti. Valot alkoivat jo kääntymään hämärän puolelle, joten huippukuvia en taaskaan saanut. Jotain silti.


Pikku-uikku Forssa


Su 4.2. lähdimme Mikan kanssa uudestaan Helsingin suuntaan. Nyt ajoimme ensin suoraan Tähtitorninmäelle. Punakylkirastas tuli noin tunnin odottelun jälkeen ruokinnalle. Tämä oli molemmille kk-pinna ja ässä. Minulle ässä nro 91. 


Talvinen punakylkirastas

Ruokinnalla oli myös kaunis tundraurpiainen

tundraurpiainen eli turpo

Tästä ajoimme Itä-Helsinkiin hakemaan kk-pinna taivaanvuohesta. Saimme  vihiä että lintu olisi yhdellä tutulla ojalla ja niinhän se olikin. Kuvaa ei millään ehtinyt saamaan kun lintu pomppasi lentoon jo kaukaa. No ässä nro 92. 

Illalla kävin vielä etsimässä Karkkilan ukkometsoa. Löytyi kuin löytyikin makaamasta yhden ok-talon pihalta.

Metso koiras Karkkilassa

To 8.2. lähdettiin taas Mikan kanssa Helsinkiin. Tällä kertaa ei ollut tavoitteena mitään ihmeellistä, mutta halusin päästä kuvaamaan lintuja. Ajoimme Viikkiin katsomaan jo tutuksi tullutta luhtakanaa. Sille oli tuotu jälleen päivän ruoka-ateria. Kuvasin kolme sarjaa niistä pikaisista ruokailuista joita se teki. 


Luhtakana Helsinki
Saimme jälleen kuulla , että yhdellä ojalla olisi talvehtimassa lehtokurppa. Päätimme käydä katsomassa linnun. Se oli juuri ennen meitä ajettu lentoon läheiseen metsään. Kävimme hetken muualla ja kun palasimme oli lintu palannut ojaan. Katsoimme sitä niin kaukaa, että kuvaa en siitä saanut. Kiva kk-pinna ja ässä silti. Nro 93.

Kotimatkalla kävimme vielä katsomassa Espoon Träskendan lehtopöllöä. Siellä se nukkui vakio kolossaan. 

Lehtopöllö kolossaan

Retkeily jatkuu...