keskiviikko 12. elokuuta 2015

Lokkeja, lokkeja, lokkeja...



Vuodenpinnakerääjä ei voi välttyä vierailuilta Ah! aina niin ihanan tuksuisilta kaatopaikkavierailuilta. Joten en minäkään. 17.7. löytyi tämän syksyn ensimmäinen Aroharmaalokki Tampereelta Taran kaatopaikalta. Ilmeisesti sama lokki löytyi uudestaan 20.7. samalta paikalta ja nyt alkoi pinnapaineet kasvamaan ja matka tampereelle iltapäiväksi lyötiin Kautosen Jonin kanssa lukkoon. Salosen Valtteri lupasi tulla oppaaksi, koska nämä ei yleensä ole helppoja kuin alan osaajille. 


Tällä nuorella 2kv harmaalokilla olisi kyllä ollut nokkaa


Ensimmäinen yrityksemme ei ollutkaan niin yksinkertaisen helppo. Aluksi eräs Tampereen suunnalla asuva Bongariveljemme pitkitti pääsyämme kaatopaikalle viemällä Valtterin ja Niklaksen mahdollisimman kauas kaatopaikasta ja lopulta kävi vielä heittämässä lasillisen maitoa selkääni kun olin maksamassa ostoksiani huoltoaseman kassalla. Kuinkakohan tämä urpo meinaa selvitä seuraavasta bongaustapahtumasta kun olen hänen kanssaan samalla paikalla. Huh mikä idiootti!


Lokkien etsiminen Tampereelta meni aivan ketuiksi =)


No lopulta pääsimme kuitenkin kaatopaikalle ja  lämmin kesäpäivä kuivasi maidon selästä  nopeasti. Eipä vain löytynyt enään lokkia vaikka kuinka yritimme etsiä. Illalla kävimme vielä Tampereen toisella kaatiksella Koukulla. Ei löytynyt sieltäkään. 

Nuori 1kv naurulokki on kaunis lintu

Samoille mestoille seuraavana päivänä ti 21.7. Samat kuviot. Pojat kyytiin ja ensin Taralle ja sitten Koukulle. Eipä löytynyt tänäänkään. Kyllä alkoi taas tuntumaan nahoissa bongauksen ihanuus. 

Tampereella oli tällainen Heuglini selkälokki "tuhkaselkälokki"


Seuraavana päivänä pidimme välipäivän , mutta ei olisi pitänyt, koska silloin lokki löytyi illalla. Grrr!. Taas seuraavana päivänä to 23.7. toiveikkaana Tampereelle. Pojat kyytiin ja kaatopaikalle. Kaikkea muuta mielenkiintoista, mutta ei vain löydy aroharmaalokkia. Illalla taas pettyneenä kotiin. 

Tampereen Taralla pyörii hauskan värinen naakka.


Seuraavana päivänä lokki löytyi jo päivällä Taralta. Itse olimme amusta alkaen etsimässä lokkia Salon kaatopaikalta, mutta emme vain löytäneet sitä sieltäkään.  Kautonen kiiruhti paikanpäälle Tampereelle ja sai lokin hoidettua. Itse olin menossa iltapäivällä lasten kanssa Itäsuomeen mökkeilemään enkä päässyt Tampereelle.

Nuori 1 kv mikälielokki. Ohessa on mukavaa etsiä lukurengastettuja lokkeja.

Nuori 1 kv merilokki.


Tätä on Bongaus aina välillä. Tuntuu että huonoa tuuria on langetettu hieman turhan paljon juuri minulle. Onneksi kuitenkin Aroharmaalokkien aika on vasta alkamassa. 

29.7. Löytyi Lahden kaatopaikalta uusi aroharmaalokki. Ensimmäiset bongarit kävivät siellä 5.8. toteamassa että lokki on edelleen paikalla. Illalla kävin katsomassa kuvat lokista ja ilokseni totesin että nyt on helppo löytää koska lokilla on isot naruvyyhdit jalkojen ympärillä. Seuraavana iltapäivänä 6.8. Kautosen  Jonin kanssa sinne siis. Joni blokkasi lokin jo ennen kun pääsimme edes alueelle. Olin hakemassa meille suojaliivejä portilla kun Joni oli kaivanut sen jo putkeen hallin katolta. No helpottipa ainakin paine sen suhteen. Otin lokista jokusen dokumenttikuvan.


Nuori 1 kv aroharmaalokki - pään ja nokan muotoa

1 kv aroharmaalokki - siiven yläpinnan väritystä

1 kv aroharmaalokki pään ja selän väritystä

1 kv aroharmaalokki - pyrstön ja siipisulkien väritystä

1 kv aroharmaalokki - siiven alapinnan vaaleaa väritystä
Ja näissä kuvissa näkyy tärkeä tuntomerkki, narut jaloissa!

Tästä sain tietysti vuodenpinnan. Mitähän seuraavaksi?? Toivottavasti ei lisää maitoa...




2 kommenttia:

  1. Eikös tuo lukurenkaallinen ole nuori harmaalokki? Rengaskin viittaa siihen, sillä harmaalokin lukurenkaassa on viisi merkkiä (CXXXX), kun taas selkälokilla neljä (CXXX). - Kim Kuntze

    VastaaPoista
  2. Joo niin on. Asia korjattu 😊

    VastaaPoista