keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Utöstä Jurmoon



Viime viikonloppu hieman pidennettynä tuli lomailtua vaihteeksi Korppoon saaristossa.  Ke 21.1. Starttasimme 5:00 Kun Vuorisen Kari haki minut ja Mikan ja matkamme kohti Nauvon Pärnäsiä alkoi. 
Matkan varrelta yritimme kuunnella kahta soidintavaa lehtopöllöä, turhaan. Laivalle ehdimme hyvissä ajoin, mutta retkueemme neljäs osanottaja Isto Virtanen  jätti vain kuusi minuuttia aikaa auton purkamiseen ja parkkeeraamiseen. No onneksi ehti. 
Eivor lähti liikenteeseen ajallaan klo 8:15 ja melko pian lähtömme jälkeen alkoi valjeta ulkona. Lähes koko matkan Utööseen staijasimme kannella. Perillä saaressa olimme Ennen klo 13:00 ja pian tavarat kerholle ja maastoon. Saari oli todella hiljainen kovan tuulenkin takia joten parhaaksi havainnoksi taisi jäädä taivaanvuohi joka nousi ilmaan itäniityn keskeltä ja  merisirriparvi joista yksi oli niin kuvaajaystävällinen , että tuli liian lähelle.  




Merisirri. Utö. Itäniityn ranta. Koko sinä vuonna kun asuimme saarella en nähyt siellä merisirrejä näin upeasti. 

Seuraava päivä To 22.1. oli tuulen puolesta huomattavasti parempi. Saaresta löysimme ainakin 10 peukaloista, 2 rautiaista, laulurastaan, 2 punarintaa, Tukkakoskeloita, Haahkan, niittykirvisen ja luotokirvisen. Uusia retkikuvia ei enää syntynyt. Pelkkää pikselimössöä.

Illalla vielä siivoilimme koska seuraavana aamuna lähtö kohti Jurmoa oli raaka 5:30.

Pe 23.1. siirryimme Eivorilla Jurmon pimeälle saarelle. Tavarat raahaten lintuasemalle, mökkiä lämmittämään ja hieman välipalaa syömään. Maastossa olimme hyvissä ajoin klo 9:00. Päivän ensimmäisiä lajeja oli hiiripöllö joka on viihtynyt saaressa jo pitkään.




Hiiripöllö. Myyriä on saaressa todella paljon , siksi pöllökin on varmaan näin pulskistunut.

Matkamme jatkui kohti itää. Sieltä löysimme useamman talvipukuisen riskilän. Kiersimme lepikon sen eteläpuolelta josta rannalta löytyi niittykirvinen. Matka jatkui nousten nummelle ja marssien kohti järveä jonka kiersimme länsipuolelta. Sieltä palasimme n. klo 15:00 takaisin asemalle. Matkaa kertyi koko päivän aikana 15,8 km. Huh. Illalla lämmitimme saunan ja menimme satamaan vastaan viidettä retkueemme jäsentä Reijo Kumpulaista. Takaisin mökille ja sanoamaan ja nukkumaan.

La 24. Päätimme suunnata aamiaisen jälkeen kohti länttä kuvaamaan retkemme pääkohdetta merisirriä. Minulla oli pieniä ongelmia , kun ilmeisesti kävelystä johtuen Objektiivin ruuvit olivat alkaneet löystyä eikä mukana ollut pieniä ruuvimeisseleitä. 1,4x  jatke löystyi käyttökelvottomaksi joten päätin huonoista valoista johtuen kuvata pelkällä 300 objektiivilla. Onneksi on sentään kroppikenno. Länsikärjessä oli yli 50 merisirriä pienissä parvissa jotka eivät olleet kuvaajaystävällisiä, vaan pakoetäisyys oli n. 30 m. Yhden parvikuvan sain napattua.



Pieni merisirriparvi.


Tämä yksinäinen onneksi pelasti kuvaajaryhmämme ja kaikki saivat kuvata lintua sydämen kyllyydestä. Jopa kaikkein spedeimmät meidän porukasta.

Loppupäivä ei ihmeitä enää tuonut vaikka kuljimme tarkastamaan itäpäädyn ja lepikon. Matkaa kertyi jälleen yli 15 km. Loppuun vielä fiilistelykuva Jurmossa talvehtista laulujoutsenista.



Laulujoutsen.

Su 25.1. nukuttiin pitkään ja söimme ja siivosimme mökin. Ulkoiluilma oli kaikista huonoin tänään, Satoi kovan tuulen saattelemana räntää ja vettä. Eivoria olimme hyvissä ajoin vastassaja ja kotimatka oli tutun raskas. Kiitos kaikille mukaville kavereille onnistuneesta reissusta.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti