maanantai 13. heinäkuuta 2015

Kuusamo kun taakse jäi...



Ke 24.6. siis lähdimme ajelemaan ylöspäin kohti seuraavaa tavoitelajia nro 8. Pellossa on viihtynyt jo ties kuinka kauan 2 koiras mandariinisorsaa. Siitä sitten matkanvarrella helppo vuodenpinna. No paikka oli kyllä komea, paikallinen timpurikin sanoi että tuossa kivellä ne eilen istui, mutta linnut olivat tehneet katoamistempun edellisenä yönä. paikalla kiertelimme jokusen tunnin kunnes jouduimme taas toteamaan että hylsy tuli. No nyt ei kyllä kulje niin kuin Porin pojilla. Alkaa hiipimään niskaan sellainen tunne, että jos tätä vauhtia vielä jatketaan on 300 lajia tänä vuonna vain kaukainen haave. Leuka rintaan ja kohti pohjoista. 

Olihan siellä paikalla västäräkki


Ja komeat maisemat

Pellosta lähdettyämme, ajelimme länsireunaa kohti pohjoista. Enontekiöllä huomasimme tien läheisyydessä hiiripöllöpoikueen. Sitä oli tietysti päästävä hieman kuvaamaan.

Hiiripöllö nuorukainen

Samana iltana ajelimme vielä ylös määränpäähämme Kilpisjärvelle. Paikalla pitäisi olla retkemme pääkohdelaji nro 9. Tunturihaukka. Melko pian näimme taivalla lentävän tämän jyhkeän komean falcon. Siitä muutama kuva ja nyt jouduimme paukuttamaan kuohuvaa eliksen kunniaksi. Nyt eivät enää edelliset hylsytkään painaneet mieltä.



Aikuinen tunturihaukka

Shampanjaa kavereille eliksen kunniaksi


 Koska ei väsymys valtavasti painanut , lähdimme vielä komppaamaan Pikku-Jehkakselle missä pitäisi olla tavoitelajit 10. ja 11. Eli tunturikihu ja lapinsirkku. Molemmat löytyi. Pikku-Jehkas on mukava kompata koska nousua ei kerry tieltä valtavasti ja sekin on loivaa. Sieltä löytyi kivasti kuvattavaa, mm. kiirunoita, kapustarintoja, keräkurmitsoja , riekkoja, tunturikihuja, lapinsirkkuja, pikkukuoveja ja sopuleita. Taivaalla puputti parhaimmillaan ainakin 3 suopöllöä. Harmi vain että taivas oli yöllä paksussa pilvessä ja valot tietenkin vähissä. Tässä jotain:


Kuva Pikku-Jehkakselta . Sumussa Jehkastunturi


Tunturikihuja oli ainakin 2 paria

Kiirunoita näimme ainakin 3

Lapinsirkkuja oli 2 paria


Sopuli oli itselleni nisäkäselis. näimme jokusen, mutta ovat hankalia kuvattavia pitkällä putkella


N. 6 tunnin komppauksen ja kuvaussession jälkeen menimme autolle ja nukkumaan. Ajantaju on aivan hukassa. Makoisien unien jälkeen menimme Kilpisjärven biologiselle asemalle kuvaamaan ruokinnan elämää. Paikalla oli paljon urpiaisia ja järripeippoja sekä pikkunisäkkäitä:


Punamyyrä, harmillisesti vain jäi korte eteen

Ja harmaakuvemyyrä . Molemmat tietysti eliksiä


Kilpisjärveltä lähdimme etsimään vielä tavoitelajia nro. 12 joka on retken hankalin, eli lapinkirvinen. No eihän sitä löytynyt vaan vastaan tuli 2 tavoitelajia nro 13 eli tundraurpiais pari. Paikalla oli myös hiiripöllöpoikue.


Aikuinen hiiripöllö

Nyt on kaikki tavoitelajit tsekattu ja saldoksi jäi 9 vuodenpinnaa ja 2 elistä. hylsyt tuli rantakurvista, mustapääsirkusta, mandariinisorsasta ja lapinkirvisestä. toivotaan että näistä jonkun saisi vielä paikattua syksymmällä. Seuraavaksi on tarkoitus mennä kuvaamaan Muotkatakalle sepelrastaita niiden omassa ympäristössään. Siitä vielä viimeisessä osoiossa.











sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Lappi, täältä tullaan.


Tämän vuotinen lapinmatkamme oli ajalla 21.-30.6. Ajankohta oli hieman myöhäinen koska työ ym. kiireet siirsivät lähtöä ja matkailuauton saimme vasta 21.6. su illalla. Joten matka alkaa Mikan kanssa su aamulla klo 4:00 Vaskijärveltä. Oma maksimi tavoitteeni oli kunnianhimoiset 13 vuodenpinnaa ja 3 elistä. Koskaanhan ei kaikki onnistu 100% joten katsotaan kuinka käy. Ensimmäinen kohteemme oli Jyväskylän Vaarunvuoret missä on jo kauan laulanut sinipyrstö, tavoitelaji nro1. Paikanpäälle käveltyämme oli se lähes heti äänessä. Kättelyt ja pinnakahvit niissä maisemissa. Hyvinhän tämä alkaa.



Töyhtötiainen Jyväskylä Vaarunvuoret

Särkijärvi Jyväskylä Vaarunvuoret





Nyt pääsen myös kokeilemaan ja opettelemaan uuden hankintani käyttöä. Teki melkoisen loven lomabudjettiin , mutta minkäs sille mahtaa kun ostokuume iskee..



Canon 500/4 IS USM + 1.4 ext.

Jyväskylästä lähdimme liikkeelle kohti pohjoista, mutta piippari piippasi rantakurvin Porissa, joten koska aikaa oli , niin sinne siis. Eipä löytynyt kurvia porista mutta jokunen kuva sieltä tuli.

Pyrstötiainen aikuinen. on sillä suuri suu

Pyrstötiainen nuori

Porissa näimme myös loppu matkaseurueemme eli Virtasen Iston ja Paavo Harrin. Tästä jatkoimme yhdessä kohti pohjoista. Matkailuauton haimme su illalla klo 22 Kaustiselta Timmerbackoilta. Henkilöautot parkkiin, tavarat kyytiin ja matkaan. Koska vielä ei väsyttänyt päätimme ajaa Raaheen katsomaan matkamme toista tavoitelajia amerikanhaapanaa. 10 min etsinnän jälkeen löysin nukkuvan linnun kiven päältä ja siitä sain ensimmäisen elikseni. Kello oli n. 1:00 yöllä joten näkyvyys oli hyvä eikä väreilyä ollut. 


Raahe Hurnasperä , lintu jossain tuolla taustalla sekä Mika , Paavo ja Isto

Raahesta matkamme jatkui seuraavaan etappiin, Liminkaan. Perillä joskus 3-4 välillä ja nyt hieman unta. n.4 h unien jälkeen  marssimme Liminganlahden Virkkulan torniin. Kolmas tavoitelaji hietatiira olikin jo haastavampi. Lintu löytyi klo 15:20 reilun 7  uuvuttavan staijitunnin jälkeen . Välissä satoi vettäkin ja olimme siirtyneet alatasanteelle sateensuojaan. luovutusfiiliksissä Mika blokkasi lentävän hietatiiran lahden päältä. Hyvä Mike! Välissä ehdimme jo hieman innostua kun tornin editse lensi mustanokkainen kalatiira. Kuinkakohan moni on tästä ottanut pinnan?? no tässä maisemaa ja kuvia sieltä:



Liminganlahti Virkkulantornin maisemaa. Hietatiira lentää tuolla jossain Temmesjokisuistossa.

Keltavästäräkki

Lapasorsa poikue.


Limingasta siirryimme Ouluun etsimään retken neljättä tavoitelajia rantakurvia. No eipä löytynyt vaan matkamme jatkuu kohti pohjoista. Kuusamossa olimme ma iltana 22.6. Illan ja yön liikuimme kuvaillen pöllöjä. Lapinpöllö oli ed pesällään sitä kävimme ihmettelemässä.


Lapinpöllö hoivaa poikuettaan.

Kuvattavia suopöllöjä emme löytäneet kuin yhden ja sekin melko kaukana ja pahassa valossa. 


Suopöllö lähes suorassa vastavalossa yön pimeimpään aikaan.

Suopöllön jatkaessa saalisteluaan siirryimme untenmaille. Seuraavana aamuna oli vuorossa viides tavoitelaji mustapääsirkku. Lintu oli viihtynyt erään maatilan pihalla jo lähes 3 viikkoa joten eiköhän mekin se pian hoideta. 12 tunnin etsimisen ja staijin jälkeen luovutimme. Kyllä nyt on huonoa tuuria. lintu oli häipynyt edellisenä yönä kun nukuimme asuntoautossa maatilan pihalla.


Kuusamo. Tämä maisema ei heti unohdu...

Onneksi kävimme mustapääsirkun etsimisen välissä hieman tuulettumassa ja yrittämässä retkemme 6. tavoitelajia pohjansirkkua. Pienen etsimisen jälkeen löysin varoittelevan pariskunnan jolla oli maastopoikaset. Itselleni mukava kuvapinna kun ei viimevuonna ollut kuvaajaystävällinen lintu. Nyt onnistui.

Pohjansirkku vanha naaras


Kuusamossa siirryimme vielä illalla Tolpanniemeen missä oli kuultu ed. päivinä retkemme 7. tavoitelaji pikkusirkku. Aamulla heräsin ensimmäisenä ja lähdin komppaamaan maastoa. Tunnin etsimisellä ei pihahdustakaan, joten takaisin autolle. Ärinää ja hyttysenpistoja.. GRRRR!!! Autolle päästyäni lintu lauloi aivan vieressä . Kaverit saikin heräillä pikkusirkun lauluun. siitä aamukahville ja sitten Rukalle. Rukalla oli virtavästäräkki ja muuttohaukka paikalla. Siitä Valtavaaran ja Konttaisen parkkipaikalle katsomaan retken pakolliset kuukkelit. Niille maistui jo hieman huonoksi mennet jauhelihapaihvit mainiosti. 


Kuukkeli ja jauhelihapihvi 


Tästä matkamme jatkui kohti seuraavaa määränpäätä, mutta siitä kerronkin seuraavassa osiossa...












tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kesäkuun alun retkeilyä


Blogipäivitykset tulevat taas reippaasti myöhässä. Kamerassa odottaa jo lähes 5000 kuvaa läpikäymistä. Huh! on tämä kesä lintukuvaajalle raskasta aikaa... no tässä joka tapauksessa Kesäkuun alkupuolen kuvia ja retkitunnelmia. Nämä ovatkin sitten viimeiset kuvat Sigman 300mm objektiivilla.

Utöstä palattuani pidin lähes viikon taukoa bongailussa ym. lintujutuissa. 6.6. Kävimme Teivosen Mikan kanssa Hyvinkäällä Ridasjärvellä etsimässä mustatiiraa , mutta emme sitä löytäneet. Itselleni tuli siltä reissulta vuodariksi viitasirkkalintu. 


Pikkulokki hyönteispyynnissä 


7.6. kävin yksin laskemassa Nuuksion kartoituksen viimeisen eli 3. erän. Metsässä olin jo hyvissä ajoin klo 2:00 kuuntelemassa jos kehrääjiä olisi äänessä. Ei ollut kehrääjiä, mutta lehtopöllöpoikue oli äänessä ja melko hyvin kuvattavissakin. Harmi että valot olivat tietenkin todella vähissä siihen aikaan yöstä. Nuuksion erämaa tarjosi kyllä mieleenpainuvia kokemuksia. On meillä hieno erämaa-alue aivan vieressämme.


Lehtopöllön poikanen Vihti


Illemmalla kävimme Mikan kanssa vielä espoossa ihmettelemässä pussitiaisen poikueen ruokintaa ja illalla vielä Ridasjärvelle hakemaan Mikalle mustatiira. Nyt onnistui.


Pussitiainen sujahtamassa pesään


9.6. oli vuorossa Retki Lappeenrantaan Konnunsuolle bongaamaan pikkukultarintaa. Lintu löytyi hienosti ja oli jälleen hyvin kuvaajaystävällinen. Kotimatkalla haimme vielä Mikalle vuodariksi kuhankeittäjän Kouvolasta.


Pikkukultarinta


10.6. kävimme illalla kokeilemassa edellisenä yönä Vihdin Poikkipuoliaisella laulanutta pikkuhuittia, mutta turhaan.

11.6. olikin sitten taas vuorossa  matka itäisempään Suomeen. Kotkan hovinsaaresta oli löytynyt ruostepääsky, Sinne siis. Lintu löytyi taivaalta muiden pääskyjen seurasta ja joku huono dokkarikuvakin siitä syntyi



Ruostepääsky Kotka Hovinsaari



12.6. oli hakusessa vuorostaan Tammelasta Torronsuolta löytynyt punajalkahaukka. koko illan odottelulla lintu näkyi kolme kertaa, 

13.6. Kävin yölaulajaretkellä hakemassa itselleni kehrääjän vuodenpinnaksi. Kolme surisijaa löytyi, 2 Lohjan puolelta ja 1. Karkkilasta sekä  mukavana yllärinä puputtava helmipöllö aivan kotini läheltä. Kehrääjiä oli kuuntelemassa kanssani mäyrä

Mäyrä


15.-16.6. olikin sitten vuorossa vuoden JYTKY. Sotkamosta oli löytynyt laulava idänkäki. Eipä muuta kun kimppakyytiin porukka kasaan ja nokka kohti pohjoiskarjalaa. Lähdimme Ilpo Hallin autolla (kiitos siitä) ja kyytiin tulivat myös Salon Risto ja Sulkavan Kalle. Matka sujui leppoisasti tutustuen uusiin ihmisiin. Paikanpäällä oli jo melkoinen lauma bongareita ja puolenyön jälkeen jo valtava lauma toinen toistaan tutumpia pinnakärjen ihmisiä. Ehdimme kuulla vain yhden hienon puputus sarjan kun oli jo lähdettävä kotiinpäin. matkanvarrella kuuntelimme vielä lapinuunilintua Valtimossa.

Seuraavaksi onkin vuorossa lapinmatkamme, Mukana itselleni uusi linssi Canon 500/4  mutta se onkin sitten aivan eri juttu... 

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Kevätviikonloppu Utössä


Toukokuun Utöviikonloppu oli otettava aivan kuukauden loppuun. Lähdin saareen tällä kertaa yksikseni. Tavoitteena oli saada vuodenpinnat sepelsieposta ja kirjokertusta sekä kuvat kirjokertusta ja karikukosta. Pe 29.5 ajelin kohti Nauvoa. Aikaa oli sen verran reilusti , että päätin käydä moikkaamassa Vuolteen perhettä. Siellä sain kupin kahvia ja tuoretta pullaa. Kiitos.  Heiltä lähdön jälkeen piippasi Nauvosta nummikirvinen, mutta aikaa ei ollut linnun etsimiseen kuin muutama minuutti. Eihän sitä niin nopeasti löytynyt. Eivoriin pääsin mukavasti varttia ennen lähtöä. Sää oli niin hyvä että ajattelin viettää koko illan laivan kannella. Mukaan Utööseen tuli joitakin tuttuja mm. Sällylä. Jurmossa katselimme satamassa pörräävää pikkutiiraa. Illalla olimme perillä kymmenen kieppeissä. Isto oli vastassa, mutta mitään kummoisia havaintoja ei enään saaresta tullut. Tällä kertaa yövyin Gamla postenissa. Pian nukkumaan ja kello soimaan 3:30. 

La aamu oli kaunis ja aurinkoinen. Lepikossa näin vilaukselta mustavalkoisen siepon jonka ajattelin olevan vain kirjosieppo. en löytänyt lintua enää uudestaan. Luotsiasemalle staijille juttelemaan muiden kanssa. Muutto oli rauhallista joten päätin lähteä saarta komppaamaan . Pian ville-veikko huusi radiopuhelimeen , että koiras sepelsieppo lepikon vieressä. no sinne mars! Lintua ei löytynyt taaskaan viimeiseltä havaintopaikalta. Kävelin kämpälleni vähentämään vaatteita kun huomasin jälleen siepon korkean koivun latvuksissa. Koiras sepelsieppo. Räppäsin siitä muutaman dokkarikuvan. Ensimmäinen tavoite täynnä. Saaressa ei kuulemma ole yli viikkoon näkynyt ensimmäistäkään kirjosieppoa.. Jokunen sepelsieppo kylläkin. 


Sepelsieppo nuori koiras

Vaatteiden vähennyksen jälkeen etsimään kirjokerttua. Raripuskassa oli laulava koiras josta myös muutama kuva. Toinen ja kolmas tavoite tuli täyteen. 


Kirjokerttu nuori koiras


Ajatuksena oli myös kuvata saaressa pesiviä haahkoja. Oli mukavaa nähdä rannoilla useita poikueita ja yllättävän vähän merikotkia. Koko viikonlopun aikana näkyi vain yksi kotka. Tässä jokunen otos haahkoista. Alimpana oleva haahka oli tehnyt pesänsä saaren korkeimpaan kohtaa luotsimäelle. Sen on oltava saaren kuningatar


Haahka naaras

Haahka naaraita ja juuri kuoriutuneita poikasia

Haahka naaras hautomassa ruoholaukan ympäröimänä


Päivän viimeinen projekti oli karikukkojen kuvaaminen. Koska eteläkärkeen uskaltaa vielä mennä saamatta tiirojen pommituksia päähänsä, menin sinne etsimään niitä. hetken etsimisen jälkeen löytyi. tässä pari otosta


Karikukko majakka taustalla

Karikukko hämmästeli minua

Illalla alkoi tuulla ja pian sataa vettä joten hyvällä syyllä ajoissa nukkumaan.

Kello soi jälleen 3:30 su aamuna. Sade oli mennyt yöllä ohi joten toiveissa oli että saareen olisi pudonnut jotain mukavaa. Aamu staijin keskeytti radiopuhelimen ääni. Kylällä idänuunilintu, No sitä katsomaan. Eipä ollut kuvattavissa.  Saareen oli tippunut myös jonkin verra sirittäjiä. Ne olivat puolestaan hyvin kuvaajaystävällisiä. 


Sirittäjä


Muuten saari oli yllättävän tyhjä. Kirjokerttuja ei enää näkynyt. Itäniityn rannassa oli vain yksinäinen jänkäsirriäinen kuten oli eilenkin. Aamukierroksen jälkeen palasin kämpälle pakkaamaan ja siivoamaan. Hotellilla kävin aamiaisella ja moikkaamassa puuskuttavaa Sällylää. Pojilla oli kuulemma ollut pienet juhlat eilen illalla...  Onneksi itse olin pirteänä. Vielä ennen lähtöä huusi Jorma radiopuhelimeen mustaleppälinnun kylältä. Sitä vielä katsomaan kuvan toivossa. Tällä kertaa odottaminen onnisti:


Mustaleppälintu koiras

Muleli oli häkellyttävän musta. Ei meinannut kamera tarkentaa millään lintuun.. no onneksi jokunen kuva onnistui. Sitten Eivoriin ja matka kotia kohti alkakoon. Jurmossa oli taas pikkutiira saalistelemassa satamassa. Pärnäsiin saavuttiin 17:30 ja siitä yhtäsoittoa kotiin saunomaan. Mukava viikonloppu lintuja kuvaillen. Jokunen vuodenpinna tuli ja vanhoja ystäviä oli kiva nähdä. Kiitos vielä seurasta Kimi, Ilkka, V-V, Sepi, Jäpä, Reiska ja Jorma.  Minne lie seuraavaksi??











maanantai 1. kesäkuuta 2015

Taas retkeilyä omalla alueella.



Su 24.5. kotimatkalla Virolahdelta kävimme vielä katsomassa Helsingin Vanhankaupunginlahdella sitruunavästäräkkiä. Hetken odottelun jälkeen lintu tuli kuvattavaksi osmankäämikköön piilokojun eteen. 

Sitruunavästäräkki koiras

Parkkipaikalla oli laulamassa innokas punavarpunen



Punavarpunen koiras



To 28.5. kävimme pienellä porukalla taxiveneellä bongausreissulla Inkoon Sommarnilla. Siellä oli viihtynyt jo jokusen päivän arktinen kahlaaja isovesipääsky. Pienen etsinnän jälkeen lintu löytyi pohjois luodoilta ja antoi kuvata itseään mukavasti.


Isovesipääsky naaras lapintiiran seurassa




Naaras IVP on kaunis lintu. 

Seikkailu jatkuu....





Arktika virolahdella




Toukokuun 15. päivä suuntasimme taas totuttuun tapaan Virolahdelle seuraamaan Arktikaa reiluksi viikoksi. Tietenkin oli jälleen kiikarissa jokunen hyvä vuodenpinna. Pe töiden jälkeen ajelimme Virtasen Iston kanssa kohti itää pysähdellen välillä kuvaamaan lintuja. Haminan lupinlahdella raksutteli rastaskerttunen joka olikin päivän ainut vuodari


Rastaskerttunen



Siikasaaressa sain vielä kuvan ohi lentäneestä käestä.   


Käki



La 16.5. näkyi 6 hanhen porukassa muuttava tiibetinhanhi josta sain nojatuoli eliksen. Aamustaijin jälkeen ajelimme Väkevänjärvelle katsomaan sieltä näkyviä kiljukotkia. Noin tunnin odottelun jälkeen näimme toisen niistä valuvan rauhallisesti idästä päin ja laskeutuvan maihin juuri ennen Suomen rajaa. Illalla kävimme vielä kuvaamassa Lintulahdella viihtyneitä lampivikloja. Lintu tulikin mukavasti tornin lähelle kuvattavaksi.  Illalla kävimme vielä katsomassa Siikasaaresta alueella viihtynyttä kyhmyhaahkaa.  Päivän vuodarilistalle tuli mm. pikkusieppo, viita- ja luhtakerttunen



Lampiviklo

Su 17.5. olikin sitten oikein käpyilypäivä. Espoosta tuli viesti, että käärmekotka oli tulossa kohti itää. laskelmien mukaan siltä kuluisi n. 4-5 h matkata Haminaan, joten kasalle odottelemaan. Kasan ylitti ainoastaan myöskin itään tuleva haarahaukka jonka jälkeen päätimme lähteä kasalta reilun neljän tunnin odottelun jälkeen. 1h 20min lähtömme jälkeen käärmekotka meni kasan yli ja me olimme jo matkalla Lappeenrantaan bongaamaan sepeltaskua. Kyllä harmitti. no lohdutukseksi saimme sepeltaskun hoidettua ja siitä tuli itselleni nojatuolissa odoteltava elis... Päivän muita vuodareita olivat myös sepelhanhi ja ruisrääkkä. Tänään myös Kumpulaisen Reijo liityi seurueeseemme. 


Haarahaukka


Ma 18.5.  tulikin sitten vietettyä koko aamu oman mökin rannassa ihaillen komeaa hanhimuuttoa. Iltapäivästä menimme Elokalliolle petostaijiin. Päivien  ainut vuodari oli mökin pihassa hetken aikaa laulanut idänuunilintu. 
ti 19.5. meni myös samoissa merkeissä.

Tukkakoskelo koiras


Ke 20.5. kävimme kiertelemässä kylillä ja Harjun Hovilta löytyi pensassirkkalintu. Kurkelassa oli punavarpunen. kummastakin napsahti vuodari .Päivällä staijailimme Elokalliolla petoja, mutta ilman mitään suurempaa löytöä.


Mustakurkku-uikku

To 21.5. alkoi sateisena joten päivän vuodarit olivat kahlaajapainotteisia. Haminassa oli hetken paikallisena keräkurmitsoja. Iltapäivällä päätimme lähteä Lappeenrantaan etsimään siellä ollutta karikukkoa. Kahden tunnin toivottoman lätäköiden haravoimisen jälkeen lintu löytyi. Paikalla oli myös pikkusirri ja jokunen lapinsirri. 

Pe 22. 5. Oli taas pitkälti omassa rannassa oleilua. Mökin pihassa lauloi lyhyesti muutolta pudonnut kuhankeittäjä. Kumpulainen lähti kotiin ja mökillemme tuli viikonlopuksi Vuorisen Kari.

La 23.5. oli vaisu muuttopäivä joten kuljimme kylillä kuvaillen lintuja. Siikasaaressa onnistuimme saamaan hienoja kuvia mm. isokäpylintu perheestä.  


Isokäpylintu koiras

isokäpylintu nuoriso


Su 24.5. olikin sitten kotiinlähtö päivä. Aamulla hieman staijia siikasaaressa. Muutolla näkyi mm hieno 14 vesipääskyn parvi ja 6 muuttavaa merikihua. Muuta mainittavaa ei sitten muuttanutkaan joten mökkiä siivoamaan ja kotia kohden.

Tämän vuoden Arktika ei ollut petojen osalta kummoinen. Toki muutama kiva vuodari ja nojatuolielis tuli. Sää oli n. 20 astetta viileämpi kuin viime vuonna. Niin ne vuodet vaan on erilaisia.