Syksyn Georgiaa 2022 osa 2.

Ruskohaikara

La 10.9. Olo edelleen ankea. Herätys aamulla aamiaiselle, mutta paljoa ei pysty syömään. Kaikki tulee edelleen hetkessä läpi. No hieman jogurttia ja hunajaa, sekä hedelmiä ja nestettä. Kyllä siitä saa voimaa. Sitten siirtyminen aulaan ja odottelemaan pikkubussia. Aulasta saamme jälleen mukaan eväät päivän retkelle. 

etsi muumi

Nyt olisi siis tarkoitus siirtyä Kaukasuksen vuoristoon kahdeksi yöksi, joten kaikki kamat mukaan. Sillä erotuksella, että kaukoputket on käyttövalmiina. Sama Sprinter pikkubussi tulee meitä hakemaan. Eihän meidän tavarat mahdu lähellekään yhteen autoon. Jos oli tiukkaa jo tullessa lentokentältä kun kaikki tiukasti pakattuna matkalaukkuun , niin eihän nyt ole mitään mahdollisuutta. Kuski yrittää useaan otteeseen, pyyhkii hikeä ja kiroilee.. ei onnistu. Parin tunnin odottelun ja kiukkuisen puhelun jälkeen pihaan kurvaa toinen auto, minne laitetaan iso osa matkalaukuista. Nyt hoituu homma. 

Toista autoa odotellessa blokkaa Heksa hotellin pihapuista kirjokertun Sitä ihmettelemme ja kuvaamme aikamme. 

Nuori kirjokerttu

Nyt on kamat ja puolikuntoiset retkeilijät autoissa ja matka kohti vuoristoa alkaa. Vajaan tunnin ajon jälkeen vessatauko. Taivaalla menee massoittain petoja kohti etelää. Haarahaukkoja valtaosa ja seasta niittysuohaukkoja, arosuohaukka ja mustahaikara. Matka jatkuu.

Linja-autossa on tunnelmaa

Ensimmäinen varsinainen lintukohde on Potin Maltakva ranta ja Maltakva joen suisto. Reissupinnoja tuli mukavasti joista suurin osa oli kahlaajia. mm. rantasipi, suosirri, kuovisirri, karikukko, ym.

Pikkulokki

Rannan pusikko tuli myös tutkusi... Pari ribalia tuli jyräytettyä. Muuten olo on ihan kohtalainen. Ranta ja jokisuu on hienoa lintualuetta. Katseltavaa on koko ajan paljon. 

Shiranus etsii meille lajeja

Jokisuu joka laskee mustaanmereen

Seuraava pysähdyksemme oli Zugdidissä. Sinne meille oli järjestetty lounas paikalliseen ravintolaan. Ruoka oli hyvää, hatsapuri alkaa jo hieman tökkiä.. Muutamat huijasivat ettei heille maistu ruoka, mutta kävivät salaa Mäkkärissä... oli kuulemma taivaallisen hyvää.

Jo syöty maittava lounas

Lehmiä oli joka puolella. Pitivät tienvarren ruohon kurissa.

Kylläisenä jaksaa taas jatkaa matkaa seuraavaan vessataukoon asti. No pian jäi taakse alava maa ja vuoret kohosivat edessämme. Nousua, nousua. Maisemat olivat upeat.. niinhän ne aina. 

Vessataukolehmä

Siellä niitä menee. Ei rehota teiden varret.

Tekojärven pinta oli ennätyksellisen alhaalla

Paikallinen polliisi

Illan viimeiset säteet osuvat  Laila vuoren huippuun

Illan jo pimennyttyä saavuimme hotelliimme Mestia 4 season. Mukava ja siisti pikkuhotelli, jossa vieraanvaraisuus oli loistoluokkaa. 

Hotellin pihavahti

Hotellimme Mestia 4 season

Mestian alueella on hienoja vanhoja puolustustorneja joista vanhimmat on rakennettu jo 800- luvulla. Huonejako uudelleen ja nyt sain kämppiksekseni Hiekkasen Einon. Ihan jees. Kamat huoneeseen, kaupungille himan käppäilemään ja odottelemaan illallista, joka oli jälleen todella maukas ja runsas. Hatsapuria jälleen. Onneksi hatsapuri maistuu hieman erilaiselle kuka sen aina valmistaakaan. Muuten olisin jo täysin kyllästynyt moiseen lättyyn... Iltahuuto ja nukkumaan.

Mestian torneja

 Aamulla 11.9. aikainen herätys ja klo 4:30 aamiaiselle. Aamupala oli illalla katettu seisovaksipöydäksi ja päivän eväät oli pakattuna  pusseihin. Jokainen söi minkä pystyi ja matka kohti vuoria alkaa kolmella 4-veto maasturilla. Pimeässä tieltä pyrähtää lentoon kehrääjä.

Perille Tetnuldi ski Rsortiin pääsemme hieman ennen auringon nousua. Maisemat ovat henkeä salpaavat. Staijaamme hiljaisuudessa vuorten rinteitä ja kuuntelemme ääniä.. Ylitsemme lentää tavallinen punavarpunen.

Pian edessämme piipertää jotain pikkulintuja. Vuorikirvisiä ja tunturikiuruja.

Pikallisia penicillata- alalajin tunturikiuruja

Rauhallisen staijin jälkeen nousemme ylemmäs ja päivä valkenee kauniina ja kirkkaana. 

Tätä ylemmäs Tetnuldi vuorelle ei pääse autolla. Ollaan  3160m korkeudessa



Korkeimmassa kohdassa staijaamme vuorten rinnettä. Kaukana näkyy muutama sepelrastas. Kaukasianlumikanoja näkyy kymmenen. Wp-pinna minulle. Pian Hällstenin Kaj huutaa: kalliokiipijä. Muutamat ehtivät nähdä editsemme lentävän linnun. Kiva havainto. Muita lajeja ei listalle kerry, joten eväslounaan jälkeen hieman alemmas vuoriniityille.


Hieman alempana maasto lähes kuhisee linnuista. Mustaleppälintuja on paljon joista useat ovat itäistä alalajia. Vuorikirvisiä on satoja ja kivitaskuja kymmeniä. Alppirautiaisia muutamia. Parempia taskulajeja yritämme vääntää, mutta ei onnistu. Kaikki ovat tavallista vaaleampia kivitaskuja. 

Vuorikirvinen

Vuorieppälintua eikä rakkapunavarpusia löydy. Missä lienevät tähän aikaan vuodesta.

 Niittyä komppaamme hyvän tovin kunnes joku löytää kultahempon niityltä. Itsekin ehdin mukaan ja saan jokusen kuvan nuoresta linnusta. 

Kultahemppo

Muuta mielenkiintoista emme lintumaailmasta enää ylhäältä löytäneet joten päätimme lähteä alemmaksi koivuvyöhykkeelle etsimään vuoritiltaltteja. Niitä löytyi useita ja atrapilla ne tulivat mukavan lähellekin.

Vuoritiltaltti

Ylhäältä suuntasimme takaisin kylään. Hotellilla oli aikaa joko lepäillä hetki, tai mennä käymään keskustassa ennen päivällistä. Itse suuntasin ulos. Kiertelin kaupungilla ja ihmettelin maisemia.

Sauna...?

Illalla siis vielä hotellin iltapala ja hatsapurit ja iltahuuto ja nukkumaan. 

Su 12.9. oli vielä aikainen herätys ja klo 4:30 aamupalalle. Halukkaat pääsisivät vielä hetkeksi ylös vuorille. Minä olin mukana koska halusin yrittää etsiä rakkapunavarpusta. Matkaan lähdettiin jälleen pimeässä ja perillä oltiin ennen auringon nousua. Keli oli yhtä kaunis kuin eilenkin. Samoilla niityillä komppailimme, mutta Punavarpusia emme löytäneet. Lumikanoja löytyi parvi ja sain niistä muutaman dokkarikuvan.

Kaukasianlumikanoja. Hyvä on maastoväri kivikossa.

Jokin krookuslaji joka värjäsi niityt keltaiseksi. Lehdet eivät kuulu kukkaan.

Lehmiä oli ylhäälläkin

Pian meidän oli luovutettava ja suunnattava kylälle ravintolaan lounaalle. Eipä tullut listalle kaivattuja endeemejä. Kevät olisi ollut parempaa aikaa löytää noita lintuja. Ehkä joskus tänne vielä tulen... Lounaspaikka oli mukava ja sen seinillä riitti ihmeteltävää. Löytyi sieltä iso Suomenlippukin.

Niinhän se valitettavasti on...

Ravintolan seinillä oli paljon katseltavaa.

Tästä jatkoimme matkaa kohti Batumia. Yksi pysähdys tehtiin rehevään purolaaksoon, mutta ainoa lintulaji oli mustarastas.. 

Toinen pysähdys tehtiin maisemapaikkaan missä otimme ryhmäkuvan.

Vielä illan viimeisillä valoilla katselimme Paliastomin rannalla tiiroja, pikku-, valkosiipi-, valkoposki- ja kalatiiroja ainakin ja pikkulokkeja. 

Paliastomi järvi illan valoissa

Hotellille päästyämme meille oli vielä järjestetty juhlaillallinen Batumilaiseen hienoon ravintolaan. Harmiksi sinne jaksoi meistä lähteä oppaiden lisäksi vain kaksi. Ruoka oli hyvää ja karaoke huuma oli korvia särkevää... 

Hieno ravintola sisäpihalla.

Illalla hotellille nukkumaan pariksi tunniksi ja sitten siirtyminen lentokentälle ja kotia kohti. Kotiin päästyäni söin antibioottikuurin mahatautiin, mutta sekään ei oloa juuri helpottanut. Ripulointi hellitti hiljalleen noin kuukauden päästä. Sitä ennen olin juossut useat puskapaskat kesken työpäivien ja autoajon. Enkä aina ehtinyt edes puskaan asti.. 

Loppuun vielä fiilistelykuva Kaukasukselta.