maanantai 4. marraskuuta 2019

Arktikaviikko virolahdella


Tänä vuonna arktika alkoi muuttumaan osaltani. Virolahdella kyllä käytiin, mutta vain pitkä viikonloppu. Mikan kanssa oltiin tutussa Siikasaaren mökissä pe-ke Retu tuli yhdeksi yöksi samaan aikaan ti. Tämän jälkeen siirryttiin loppuviikoksi retkeilemään  Utön saarelle Mikan kanssa.  Tällä kertaa en enää myöskään nähnyt vanhoja arktika kavereitani Karia tai Ullaa. Myöskään Saukkolan kallioilla ei enää ollut tungosta. Meidän lisäksi kalliolle tuli vain yksi muu hlö. Niin ne ajat vaan muuttuu.  Silti lajistollisesti Virolahden reissu oli jälleen ihan hieno. 

Pe 10.5. ajeltiin töiden jälkeen Siikasaareen. Saunottiin ja syötiin hyvin. La 11.5. totuttu aikainen herätys ja ennen viittä aamustaijille Saukkolankallioille. Mitään valtavaa rynnistystä ei ollut, mutta hieman hanhia, gavioita ja jokunen kahlaaja. 


JP kuikka Virolahti Siikasaari


Aamumuuton ollessa hiljaista päätimme lähteä paikallisille lintupaikoille. Virolahen Rikossa on jo vuosia ollut muutama peltosirkkureviiri, joten sinne seuraavaksi. Paikalla lauloi vielä ainakin 2 yksilöä. Saa nähdä milloin tuo laulu lakkaa noiltakin paikoilta. Mullospellolla kuhisi myös keltavästäräkkejä.



Peltosirkku Virolahti Riko

Keltavästäräkki Virolahti Riko

Tästä päätimme lähteä käymään Lerviikissä moikkaamassa tuttuja ja siitä iltamuutolle Siikasaareen. Sauna , ruokaa ja olutta...

Su 12.5. aamu Saukkolankallioilla. Jälleen tuttua arktikaa. Kuikkia , hanhia ja hieman kahlaajia. Punakuireja oli jonkin verran muutolla.

Punakuireja Virolahti Siikasaari

Kouvolassa oli viihtynyt avosetti jo 8.5. lähtien joka olisi molemmille Kylynpinna. Nyt tuo jo poltteli sen verran että olihan se käytävä katsomassa. Lintu löytyi nukkumasta keskeltä liejuista kaivuutyömaata. Jaloissa oli melkoiset koristeet..

Avosetti Kouvola Oivonoja

Takaisintulomatkalla pistäydyimme Haminan Kirkkojärven kautta. Iloksemme komea koiras pussitiainen kävi meitä moikkaamassa patotien varressa. Ruokosirkkalintua emme kuulleet. Virolahdella ollessamme tuli tietoomme, että Hanskin eteläpuolella Lipreenluodoilla oli 2 mustatiiraa. Arvelin niiden näkyvän myös Siikasaareen , joten ajelimme mökillemme päin ja matkalla kuittasimme Siikasaaren-pinnaksi mustatiiran. 

Ma 13.5. jälleen aamustaijille. Saukkolan kallioilla oli taas melko hiljaista. kuikkia noin sata ja valkoposkia muutama sata. Kahlaajia taas jonkin verran. Hernekerttu tuli meitä ihmettelemään suoraan muutolta. 


Hernekerttu Virolahti Siikasaari

Rauhallisen aamumuuton jälkeen jälleen paikallisille. Elokalliolla staijasimme monta tuntia, näkemättä oikeastaan yhtään mitään. No voisi vapaapäivän viettää huonomminkin.. Illalla iltamuuttoa, Retu tuli mukaamme mökille. saunaa, makkaraa, olutta aaaah! mahtavaa...

Ti aamuna 14.5. nukuttiin hieman pidempään. Käytiin Saukkolankallioilla katsomassa tyhjää muuttoa. Tästä suunnattiin Lintulahden tornille ym. paikallisille paikoille. Lintulahdessa oli hauska tapahtuma missä nuori koiras harmaasorsa yritti kiilata kahden jo pariutuneen parin väliin. Melkoista kaakatusta... Ei nuorukainen kuitenkaan onnistunut. 


Kolme harmaasorsaa Virolahti Lintulahti
Lintulahdella oli muutenkin mukavasti lintuja äänessä. Kevään ensimmäiset satakielet, sinirinta , rytikerttunen , mustapääkerttu, harmaasieppoja, luhtakana.. 

Tänään menimme petostaijille Kurkelaan ladolle. Eilen oli aivan tyhjää, tänään ei . Kolmessa tunnissa ynnäsimme muutolta 2 kattohaikaraa, haarahaukan, muuttohaukan, ja 2 klarinaa joista toisesta sain jonkun räpsyn kaukaa. Mielestäni enemmän pomalta näyttää, mutta emme jaksaneet siitä ottaa paineita. Hienoa katsella kun tavaraa menee.


Clarinaksi jättämämme kotka, Virolahti Kurkela


Hienon petostaijin jälkeen kaupan kautta mökille loppusaunaan. Aamulla todella aikainen herätys klo 3 koska Eivor lähtee Pärnäsistä jo klo 8. Ke 15.5. aamulla kävimme nopeasti kuuntelemassa ruokosirkkalinnun Haminan kirkkojärvellä josta suoraan kohti Utöä. Sieltä sitten seuraavaksi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti