maanantai 25. joulukuuta 2017

Vielä huikea joulukuu mm. IP-pinnareissu.


Joulukuu päätettiin aloittaa Mikan kanssa Joulukuunpinnaretkellä  la 2.12. 
Salossa oli viihtynyt joutsen/hanhi parvessa pari lyhytnokkahanhea jo jonkin aikaa. Lynohasta päätettiin aloittaa. Aamulla olimme Salon Villilässä aamun valjetessa. Linnut löytyivä melko pian kun valoa alkoi olemaan riittävästi. 
Tavarat autoon ja kohti seuraavaa osoitetta. Kouvolan Lappalanjärvi ja amerikanjääkuikka. Lintu löytyi lähes heti, joten eteenpäin kohti seuraavaa lajia. Lahden Kujalan jäteasaemalla oli nähty isolokki. Tämä löytyi heti ja matka jatkui kohti kotia. Hyvinkäältä etsimme vielä töyhtöhyypän minulle kk-pinnaksi. Lyhyt päivä oli oikein onnistunut.

Seuraava rykäisy olisi sitten IP-pinnat 6.12. Nyt saimme Mikan kanssa houkuteltua kyytiimme Salokorven Jussin. Kolmistaan lähdimme ajamaan aamulla kohti Kouvolaa Karkkilasta ja tuttua immeriä katsomaan. Kuikka hoitui nopeasti aamun ensivaloilla ja matka jatkui. Kouvolasta vielä tuulihaukka ja siitä kohti Lahtea. Isolokki oli kadonnut eikä Vesijärveltä löytynyt härkälintua. Eteenpäin siis. Koska lyhytnokkahanhet olivat kadonneet Suomesta edellisenä yönä päätimme ajaa seuraavaksi Inkoon Joddböleen etsimään mustaleppälintua. Se löytyi alle 10 min. joten eteenpäin. Salossa olisi muutama mukava Ip-laji. Turkinkyyhkyn kävimme plokkaamassa nopeasti Salon Enolasta. Seuraavaksi menimme etsimään kirjosiipikäpylintuja Varesvuorelle. Niitä ei heti löytynyt, mutta välissä saimme hoidettua isolokin Harrin Paavon hyvästä nuotituksesta. Lopulta loxiatkin onnistuivat viimeisillä valoilla. Tyytyväisinä ajelimme kotiin mukavan retkipäivän päätteeksi. Tähän aikaan vuodesta valoa on niin vähän aikaa, ettei kuvaamiseen jää aikaa vaan koko ajan on kiirehdittävä eteenpäin. 

17.12. su lähdimme Mikan kanssa spondeilemaan Porkkalaan. Merellä oli paljon alleja , mutta mitään muuta ihmeellistä ei löytynyt. Kärjen parkkipaikalla oli pohjantikka naaras ruokailemassa. muutama surkea kuva tuli räpsästyä dokkariksi.

Naaras pohjantikka


Tässä onkin sitten tämän vuoden retkeilyt tähän mennessä. Saa nähdä tuleeko vielä jotain bongattavaa tälle vuodelle vai alammeko suunnittelemaan ekaekaa pinnoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti