maanantai 25. joulukuuta 2017

Loppusyksy ja alkutalvi.


Vuoden suuremmat retket on suoritettu ja vielä yhteenveto viimeisistä retkistä. 

La 14.10. lähdettiin moikkaamaan Jonnan mummoa. Matkan varrelta hain lokakuunpinnaksi punakaulahnhen Joutsasta. 

Valkoposkihanhiparvi jossa punakaulahanhi
Samalla reissulla kuvasin hiiripöllöä joita tänä vuonna on eteläsuomessa poikkeuksellisen paljon. 

Hiiripöllö
Seuraavana päivänä 15.10 Pe lähdettiin Mikan kanssa retkelle Helsingin seudulle. Kävimme mm. Espoossa Soukan kasavuorella moikkaamassa Cederiä. Kirkkonummen puolella lenteli mukavasti petoja. mm merikotkia, 7 maakotkaa ja piekanoja. kasavuorella kuvasin pikkukäpylintu pariskuntaa.

koiras ja naaras pikkukäpylintu.

Yksi syksyn kovimmista lajeista oli Hangosta löytynyt kääpiökerttu, nana. Itse pääsin töiden puolesta sitä bongaamaan vasta to 19.10. Aluksi tilanne vaikutti tovottomalta, mutta kiitos Jössen ja radiopuhelimien, lintu löytyi hienosti. Kuvaaminen oli mahdotonta, mutta uskoisin tämän maiseman muistuvan kaikkien bongareiden mieleen. Elis napsahti listalleni.

Jörgen ja kääpiökerttu kuvan vas. reunassa olevassa ruusupensaassa

Hangosta ajoin kotiin vielä Espoon kautta. Finnålla oli vielä nähty pari liejukanaa joka puuttui minulta kk-pinnoista. Onnekseni se löytyi melko pian itäpuolen rannalta. 


Liejukanalla on hyvä maastoväri.

Pe 20.10. tuuttasi jälleen Megaa. Vaasan edustalta Mustasaaren Västra Norrskäriltä löytyi tuhkakirvinen. 1. havainto Suomesta. Sinne siis. Havainto tuli sen verran myöhään tietoon, että enään tänä päivänä ei ehtinyt. Venepaikkaa siis varaamaan seuraavalle aamulle. Kautosen Joni varasi venekyydit. Päätimme Mikan kanssa lähteä jo illalla liikenteeseen. Varasin edullisen hotelliyön Vaasasta. näin saimme nukkua muutaman tunnin pidempään. Kaikki sujui hienosti koko päivan, paitsi että kyseistä lintua ei löytynyt. Hieno saari, hieno keli ja hienoa seuraa. Ainoa lohtu oli kk-pinna pulmusesta ja vuodari yli lentäneistä taviokuurnista.

Lokakuun loppu ei muuta antanut joten seuraavaksi marraskuun kimppuun.

1.11. päätettiin lähteä oikein kk-pinna retkelle Mikan kanssa. Aamulla startattiin pimeässä suuntana Mynämäki. Sielllä oli viihtynyt jo jonkin aikaa jalkansa loukannut suokukko kapustarinnan ja töyhtöhyyppien kanssa. Linnut löytyivät raskaan etsimisen jälkeen mullospellosta. eipä ollut helppo nakki, mutta onnistui silti. Tästä päätimme mennä Poriin missä oli ollut jokusen päivän nuori keltavästäräkki nuoren västäräkin seurassa.  Lintu löytyi heti Yyterin surffirannalta.

Keltavästäräkki

Porista yritimme etsiä vielä mustavarista, mutta eipä löytynyt. Maaviikin pelloilla oli isossa joutsenparvessa yksi nuori pikkujoutsen. 

4.11. Käytiin hakemassa Mikan kanssa molemmille kk-pinnaksi lyhytnokkahanhi Tuusulan vanhakylästä. Samalla reissulla kävimme vielä etsimässä suopöllöä Riihimäen Sammalistonsuolta, mutta eipä löytynyt. Hauska sorsaparvi kuitenkin. Paikalla oli myös 5 pikkujoutsenta.


Mikä ei kuulu joukkoon? 


Seuraava mukava laji oli 7.11. Lahdesta löytynyt pikkuruokki. Itse ehdin paikanpäälle vasta iltapäivällä. Lintu oli todella vaikeasti nähtävissä Vesijärven keskellä sukeltelemassa lokkien seassa. Näin linnun kahteen otteeseen, mutta monikaan ei sitä silloin nähnyt.

12.11. su käytiin Mikan kanssa Hangossa. Mitään erikoista emme löytäneet vaikka edellisenä päivänä oli kylällä nähty keltahemppo. Sitä etsimme tovin, mutta ainoa mukava asia joka jäi muistoksi oli ruokailevat rastaat kauniissa säässä.

punakylkirastas

Räkättirastas

To 16.11. käytiin Mikan kanssa hakemassa Salon Korvenmäen kaatopaikalta kk-pinnaksi isolokki. Pienen etsimisen jälkeen lintu löytyi kipiltä. 


Isolokki naakkojen seurassa

Marraskuun viimeinen bongaus oli 30.11. kun Ylätalon Teo löysi amerikanjääkuikan Kouvolasta. Olihan sitä immeriä pakko lähteä katsomaan. Mika kuittasi itselleen eliksen. Itse sain tästä kylyn-pinnan. Onneksi olkoon molemmille. Lintu ui Lappalanjärvellä melko kaukana rannasta ja pienessä lumi/räntä sateessa. Valot olivat surkeat eikä kunnon kuvaan ollut mahdollisuutta. 


Talvipukuinen amerikanjääkuikka
Siinä oli marraskuun retkeilyt.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti