sunnuntai 4. marraskuuta 2018


Hirmu helteinen heinäkuu



Heinäkuu oli tietenkin  rakennus alalla kiireinen kuukausi, niin töiden kuin oman projektin suhteen. Tästä syystä ei tullut bongailtua koko kuukauden aikana. Retket sijoittuivat jälleen pääasiassa Vanjärven alueelle, eikä järveltä löytynyt mitään muuta mainittavaa kuin Viiriäinen joka lauleli usean päivän järven lähistöllä.  
Hauska havainto oli kun käytiin lasten kanssa Uudenmaan korkeimmalla paikalla Loukkumäessä Karkkilassa. Mäen alla hakkuu aukealla oli mustaleppälintu. tästä onnistuin jonkin dokumentinkin nappaamaan. 

Mustaleppälintu Karkkila

27.7. käytiin ihmettelemässä Vihdin Koivissillallla etukäteen mainostettua täydellistä  kuunpimennystä. Sumupilvi kuitenkin pilasi osittain parhaan hetken, mutta kyllä kuu tuli kuitenkin näkyviin "verisenä". Mäellä huhuili huuhkaja ja sarvipöllön poikaset kerjäsivät ruokaa.

Loppu kuusta ei mitään muuta mainittavaa. Siirrymme elokuun puolelle.

Kuukauden aloitin bongaamalla 1.8. Helsingissä jo jonkin aikaa viihtyneen metsähanhen. Tämä oli vielä rossicus alalajin edustaja. 

Metsähanhi, tai tundrametsähanhi Anser fabalis rossicus
Kotimatkalla kävin vielä kuuntelemassa Koivissillalla sarvipöllön kuukausipinnaksi.

3.-4.8. käytiin Jonnan kanssa Porissa mökkeilemässä. 4.8. aamulla kävin katsomassa lietteillä. Paras havainto oli karikukko josta sain kk-pinnan. Muuten oli kahlaajapuoli tavallinen. Pulmussirriä ei näkynyt. Porista jatkoimme Karvialle tutustumaan Jonnan sukulaisiin. 

26.8. kävin bongaamassa Kirkkonummella niittysuohaukan kk-pinnaksi.


Nuori 1kv niittysuohaukka kirkkonummi Saltfjärden



Mukava havainto oli vielä saman päivän iltana kun etsiskelin metsoa kk-pinnaksi Ikkalan lähistöllä, löysin sateen kasteleman viirupöllön. Olihan sekin kk-pinna ja kk-ässä.

Viirupöllö Lohja Ikkala

Loppukuu tuli retkeiltyä Vanjärvellä keräillen kotiseutupinnoja ja tehden töitä. Vanjärvelle oli jo tullut sinirintoja lapista. Muutenkin rantapusikoissa oli vielä kivasti kuhinaa. 
Niin hurahti kesä ja alkaa syksyn retkeilyt.

lauantai 3. marraskuuta 2018

Keisarillinen kesäkuu



Ja niin vaihtui kevät kesäksi.  Heti kuun alussa 1.6. päätettiin mennä Mikan kanssa bongaamaan Ämmässuolta löytyneen punakottaraisen. Ensin näimme sen Espoon puolelta Kulmakorven mäeltä. Kävimme vielä bongaamassa sen Kirkkonummen pinnaksi Kauhalantien päästä. 

La 2.6. käytiin retkellä Riihimäen Sammalistonsuolla. Pikku-uikkua yritimme etsiä, mutta niin kuin monesti aikaisemminkin, eihän sitä löytynyt. Samalla piippasi Porista kovaa: siellä pyöri keisarikotka matalalla. Emme kuitenkaan lähteneet sen perään. Kovasti mietimme pitäisikö lähteä huomenna aamulla poriin. Olisi hienoa kuitata elis heti kun se nousisi ilmaan. 

Su 3.6. Päätimme kuitenkin jättää Porin väliin. Kotka oli kadonnut illalla kuin pieru saharaan eikä kukaan täältä lähtenyt ehtinyt eilen sitä bongaamaan. Sen sijaan menimme Maarin torniin petostaijille Itselleni ensimmäinen kerta tänä vuonna. 
Klo 12:12 Blokkasi Cederin Jani lännen suunnasta tulevan kotkalinnun suunnilleen sanoilla toi kannattaa katsoa tarkemmin. KEISARIKOTKA! Sieltä se Porin lintu valui hienosti ohitsemme plussan puolelta melko korkealla. Olipa pikkasen hieno sponde elis. HUH! Kyllä kannatti tulla Maariin.



Keisarikotka Espoo Laajalahti, Maari


Lähes koko kuukausi tuli aherrettua töissä joten bongaukset jäivät vähiin. Vanjärvellä oli nähty päivittäin 2 jalohaikaraa joista toinen oli siirtynyt Puttisaaren harmaahaikara koloniaan ilmeisesti hautomaan, koska lintu oli tiiviisti pesässä toista viikkoa. Mahtava juttu. Kautta aikain ensimmäinen jalohaikara pesintä Suomessa! Harmi vain että pesintä tuhoutui ilmeisesti Hiidenveden merikotkien käydessä liian usein vierailulla Vanjärvellä. Nämä merikotkat taisivat tyhjentää koko harmaahaikara kolnian poikasista eikä yhtään poikasta selvinnyt aikuiseksi.  
16.6. kuvasin alla olevan kuvan , missä vasemmalla näkyy pariskunta ja oikealla vieraileva yksilö. Tässä vaiheessa oli pesintä keskeytynyt, eikä jalluja nähty tämän päivän jäkeen enää Vanjärvellä. 



Jalohaikaroita 3kpl. Vas. pesinyt pariskunta.
23.6. käytiin bongaamassa Helsingin Vuosaaressa mielenkiintoinen havainto, etelänkiisla.
Tämä oli minulle Tringan elis. 
Loppu kuun oli paljon töissä ja retket suuntautuivat ainoastaan Vanjärvelle. 

ja heinäkuuhun.. 


keskiviikko 31. lokakuuta 2018



Vihdoin elis tälle vuodelle.




Tänä vuonna tuntui jälleen siltä, että kevät jäi kovin lyhyeksi kun kesää jo pukkasi päälle. Kuun vaihde tuli oltua todella kiinni töissä ja omalla Lerbackan työmaalla. Kerron tästä vielä joskus toiste.

La 5.5. käytiin jo perinteeksi muodostunut lintukilpailu "tornien taisto". Tänä vuonna olimme jälleen hyvin sijoittuneita 84 lajilla sija 61. Sama tulos kuin Alueemme toisella tornilla Vanjärven lintutornilla. Parhaina lajeina mainittakoon luhtakana ja muuttohaukka.

8.5. tuli käytyä illalla töiden jälkeen bongaamassa Tulipäähippiäinen Kirkkonummella. Tällä kertaa oli tyytyminen vain kuusikossa laulavaan koiraaseen. Kuvaa ei tullut.

Su 13.5. lähdimme Mikan kanssa Porkkalaan pampskatanille staijille jo aikaisin aamulla. Tarkoitus oli viettää siellä mukava lintupäivä seuraten kiihkeää muuttoa. Porkkalassa näimme mm. merikihuja, punakuireja ja lapasotkia kun piippari pilasi kaiken. Ropposen Hessu oli löytänyt Loviisan hamnskärilta valkosiipikiurun. Aluksi teimme päätöksen, että emme lähde. No Kautonen alkoi sitten pommittamaan, että taksivene on jo varattu ja meille on varattu 2 paikkaa. Perhana, eipä muuta kuin jalkaa toisen eteen ja kohti autoa. Hikeä pukkasi aivan norona pitkin selkää. Siitä sitten maastoauton keula kohti Kotkaa. Olimme hieman myöhässä, kun eihän tuo iso laite niin ripeä ole tuolla moottoritiellä ja tankkaamassakin oli pakko käydä. Onneksi olimme myöhässä vain n. 10 min. ja taksivenekin oli vielä meitä myöhäisemmässä. 

Tutulla porukalla lähdimme Kotkan Sapokasta liikkeelle hienolla Targa veneellä. Saareen jouduimme rantautumaan pienellä kumiveneellä. Komppaamaan lähdettiin yhtä aikaa ja pian lintu löytyikin ennalta neuvotusta kohdasta, muistomerkin vierestä. Kovin oli arka yksilö ja kuvaaminen kovassa helteessä lähes mahdotonta. Jonkin surkean dokkarin sain vain aikaiseksi. 
Elis tästä kuitenkin napsahti ja tulihan nähtyä hieno saari upeassa säässä. Tuuli oli 0m/s ja meri aivan rasvatyyni. 



Valkosiipikiuru Loviisa Hamnskär

Paluumatkalla koukkasimme vielä Aspskärin ruokki yhdyskunnan läheltä ja saimme kuitattua etelänkiislan vuodarilistalle. Olihan tuo myös kuukausipinna. Alla kuva jossa ruokkien seassa on kiisloja ja onpa siellä yksi ringvia tyyppinen etelänkiisla joita on Itämeren kiislakannasta vain n. 1%.


Ruokkeja ja etelänkiisloja Loviisa Aspskär


To 17.5. olikin sitten tarkoitus suunnata Viikoksi Virolahdelle katsomaan Arktikaa 30. kertaa!
Vuonna 1988 olin Virolahdella ensimmäistä kertaa 11 vuotiaana Retun kanssa. Kertaakaan ei ole jäänyt arktikaviikkoa väliin. Aluksi yövyimme teltassa Hurpussa, pian siirryimme telttamajoitukseen Siikasaareen ja jokusen vuoden telttailimme Lapurissa. Siikasaaren Annelin mökissä olemme olleet keväisin jo monta vuotta. Jotenkin oli taas yhtä nostalginen olo kun pääsi Siikasaareen meren ääreen. 

Tänäkin vuonna mökkeilimme Retun kanssa kahdestaan. Ajatus oli nauttia aamuisin ja iltaisin muutosta sekä koluta maastoautolla pieniä metsäteitä. Suunnitelmissa oli myös osallistua kolmatta kertaa järjestettävään arktika-ralliin Joukkueella Retu ja tavalliset. Sijoituimme hienosti toiseksi heti Aallon Jannen porukan jälkeen. Ihan ok tulos ilman mitään nuotteja tai valmistautumista.  Kisassa oli mukana 12 joukkuetta. Voittajat saivat kasaan 127 ljia, me löysimme lajeja 122. Joukkueemme ainut ässä oli rastaskerttunen.

Rastaskerttunen Virolahti Rännänen

Suunnitelmamme rennosta lintuviikosta meni nappiin , eikä mitään lomaa keskeyttävää bongausta tullut. Kovin havainto tältä reissulta oli Kurkelasta löytynyt pikkukotka joka viihtyi paikalla pari päivää. Tästä kuittasi moni kovemman luokan bongari itselleen eliksen, suuret onnittelut heille. Itselleni tämä oli jo tripla eli kolmas havainto Suomesta. 

Vaalean muodon pikkukotka, Virolahti Kurkela


Kyllä oli mukava Arktika reissu hyvien ystävien kanssa. Kiitos seurasta Retu ja Mika.


26.-27.5. Olin oppaana Tringan järjestämällä yölaulajartetkellä Vihdin Vanjärven alueella. Retkemme oli eritäin onnistunut ja kuulimme oikeastaan kaiken mitä toivoimmekin kuulevamme. Mm. luhtakerttunen, viitakerttunen, pensassirkkalintu, luhtakana, luhtahuitti, ruisrääkkä ja kehrääjä. Pikkubussi oli aivan täynnä ja kaikki olivat tyytyväisiä retkeen. Ensi keväänä uudestaan. Tervetuloa mukaan. 

28.5. kävimme kuuntelemassa Vihdin ensimmäistä ruokosirkkalintua Niemenkylän Heinälammella. Siellä oli äänessä myös luhtahuitti, luhtakana , kaulushaikara, rytikerttunen ja ruokokerttusia. Hienoja  havaintoja!

Tässä oli aina niin linturikas toukokuu joka toi paljon unohtumattomia elämyksiä ja yhden eliksen.

Seuraavaksi kesä.




tiistai 30. lokakuuta 2018



Huhtikuun kotiseuturetkeilyä.


Tänä keväänä tuli huhtikuussa käytyä vain yhdellä bongaus reissulla. Sekin aivan kuun lopussa. Muutoin keskityin oman tilani Lerbackan rakentamiseen ja lintujen seurantaan omalta pihalta. Staijilla tulikin oltua jonkin verran aina aamuisin. Tämä kuukausi onkin lähinnä perus muuttolintujen seurantaa ja kuviksi olen valinnut  parhaat lajit.

Kuukausi aloitettiin kuitenkin Mikan kanssa 1.4. Porkkalan pampskatanilla, eli kärjessä. Mitään ihmeellistä emme nähneet, mutta mukava aloitus kuulle kunnon staijilla. Parhaina lajeina uivelo ja pulmunen.

7.4. löytyi jo kohtalaisen massiivisesta anser-hanhi lössistä ensimmäiset lyhytnokat. Niitä pääsin näkemään myös omalta pihalta useamman kerran. 



Vas. lyhytnokkahanhi oik. tudrametsähanhi

14.4. löytyi vihdoin kotiseutulajiksi pikkujoutsen. 2 yksilöä viihtyi melko kauan joutsenten ja hanhien joukossa. Hanhia laskettiin kuun puolivälissä olevan jo noin 7000. 


pikkujoutsen hanhien seassa.

Mustavariksia näkyi kevään aikana jokunen myös kotiseudullani. Tämän kuvasin kuitenkin alueen ulkopuolelta.


Nuori mustavaris

14.4. kuulin ilokseni Vanjärven kartanon pihalta laulavan käenpiian. Melko aikainen havainto lajista. 
16.4. löysin pihaltani aikuisen koiras sepelrastaan. Mukava kotiseutupinna. 19.4. löytyi liejukana vanjärven pohjoisrannasta pöllöretkellä . Saattoi jäädä pesimään järvelle. muita yön lajeja olivat sarvipöllö, huuhkaja ja lehtopöllö. Seuraava mukava havainto oli 26.4.kun kahlaajaporukassa pohjoisrannan lietteillä ruokaili mustapyrstökuiri. Muuttohaukka nähtiin 29.4. 

30.4. tehtiin Mikan kanssa tämän kuun ainoa bongausreissu. Helsingistä löytyi Tähtitorninmäeltä aikaisia hyönteissyöjiä. Ruokokerttunen ja satakieli olivat minulle kk-pinnoja. Mäellä olivat ihmiset vappu tunnelmissa, kun minä konttaan pusikoiden juurella kameran kanssa. 




Ruokokerttunen
                                     

Satakieli.
Vanhankaupungin lahdella oli myös ollut äänessä ruokosirkkalintu ja mekin onnistuimme sen kuulemaan. kk- pinna. Kasvitieteellisessä oli vielä rytikerttunen kk-pinnaksi. 
Pikkurari oli kuitenkin Helsingin Pajamäessä viihtynyt koiras sepelsieppo. Kameramiehet jahtasivat tätä lintua kovasti, itse en kauaa jaksanut, joten sain vain tällaisen dokkari räpsyn:



Sepelsieppo koiras.

Seuraavaksi kurkistamme toukokuun retkeilyyn.


Ja niin koitti kevät.


Heipä hei pitkästä aikaa. Jos luulitte että olen lopettanut blogin kirjoittamisen, niin väärässä olitte. Joskus vain tuntuu että elämä on liian kiireistä ja voimia kuvien läpi käymiseen ei vain tunnu löytyvän. No nyt kun illat ovat alkaneet pimentyä, on ollut enemmän aikaa käydä kuvattuja kuvia läpi. Palaamme talviseen maaliskuuhun. 

Jänkäkurppia on tullut nähtyä ja kuvattua vaikka kuinka paljon, silti niitä on aina mukava lähteä etsimään. Ehkä niissä kiinnostaa niiden uskomaton sitkeys ja kestävyys. Onhan tuo kaikkein karaistunenin kahlaajalajimme. No niin tuli tänäkin vuonna etsittyä noita pikku sissejä ja kyllähän niitä löytyi tutuilta sulaojilta. Tässä yksi maaliskuun alusta:


Jänkäkurppa 

11.3. tuli lähdettyä kevään ensimmäiselle bongaus retkelle kun Riihimäeltä tuli tieto, että nokivaris oli taas löytynyt jäteveden puhdistamon lähipiiristä. Pitihän tästä hakea Mikalle nojatuoli- elämänpinna. Saattaahan olla että tästä vielä joskus saa  Suomessa eliksen.  

Nokivaris

Maaliskuun loppupuolella sain kuulla että Itä-Helsingissä on viihtynyt kuningaskalastaja melko pienessä sulaojassa. Koska kyseessä oli minulle kuukausi-pinna päätin lähteä sitä etsimään. Oja olikin melko pitkä eikä lintua löytynyt kovin helposti. Lopulta onnisti kun olin kompannut ojan päästä päähän. Lintu oli melko arka eikä halunnut päästää kuvaajia lähelle , joten oli tyytyminen hieman kauempaa otettuun kuvaan:

Kuningaskalastaja

Toinen kuvauskohde oli Helsingin Talinrannassa ruokinnalla viihtynyt sepelrastas. Jälleen kuukausipinna , joten olihan sitäkin mentävä katsomaan. Itse kävin paikalla 21.3. Lintu oli mukavan kuvaajaystävällinen:

Sepelrastas Naaraspukuinen yksilö


Muuten maaliskuu tuli retkeiltyä lähinnä Omalla kotiseutualueella Vihdin Vanjärvellä. Pihalta käsin oli mukavaa seurata kevään etenemistä. Mm. 23.3. tein pöllöjen kuuntelu retken polkupyörällä ja kuulin lehtopöllön ja huuhkajan. 25.3. oli ensimmäiset töyhtöhyypät, kiurut, uuttukyyhkyt ja mustavaris pellolla, pulmusen sain 30.3. 

Seuraavaksi huhtikuun kimppuun.


tiistai 6. maaliskuuta 2018


Helmikuu jatkuu...


Pe 9.2. tuli mukava tieto Vantaalta. Pyymosan mäen läheisellä golfkenttä työmaalla on kolme tunturikiurua paikallisena. Näitä ei ole tänä vuonna liikaa näkynyt. Päätin lähteä etsimään. Täyttömäen portilla tuli tuttuja vastaan jotka sanoivat, että lintuja on etsitty useamman voimin toista tuntia eikä niitä ole löytynyt. 
Ajattelin siksi mennä etsimään niitä täyttömäen puoleltamissä niitä on lähes joka vuosi näkynyt. Pitkä komppaus mäellä ei tuottanut tulosta kiurujen suhteen, mutta mukava yllätys oli kun löysin viiden vuorihempon parven. 

Vuorihemppoparvi syömässä pujoa 

Päätin mennä vielä golfkentälle etsimään niitä kiuruja. Eipä siellä tarvinnut kauaa kompata kun kolme lintua löytyi. Laitoin piippariin viestiä ja opastin ensimmäisiä bongareita. 

Yksi kolmesta tunturikiurusta

Su 11.2. lähdettiin etsimään Kotkasta isolokkia Mikalle kk-pinnaksi ja minulle Kylynpinnaksi, mutta yli kahden tunnin etsinnällä lokkia ei löytynyt. Ajoimme Kotkasta Vantaalle hakemaan Mikalle vuodenpinnoiksi tunturikiuruja ja vuorihemppoja. Linnut löytyivät kohtalaisen helposti. 



Vuorihempot nauttivat rikkaruohojen siemenistä. 
Nyt vuorihemppoja oli ilmeisesti 8 ja ne olivat lyöttäytyneet urpiaisten kanssa samaan parveen.


Pe 16.2. teki Mika kivan löydön Karkkilasta. Sorsien joukossa vietti talvea naaraspukuinen punasotka. Kävin ottamassa linnusta muutaman kuvan illan valoissa. 


Punasotka


Ke 21.2. lähdimme  Teivosen Mikan ja Kaapon, Vuorisen Karin sekä Joonatanin ja Roosa-Riikan kanssa hiihtolomalle Utööseen. Saarella on viivytellyt mm. laulurastas, niittykirvinen, rautiainen ja punarinta. Kaikki nämä löytyi melko helposti saarelta.


Rautiainen Tenovuon Jorman ruokinnalla
 Fladanilla talvehti kolmen allihaahkan parvi muiden vesilintujen seassa.

Kolme naaras allihaahkaa koiras telkkien seurassa

Merisirrejä nähtiin päivittäin. Tähän aikaan vuodesta taitaa Utö olla varmin paikka löytää näitä. 
Tämän parinkymmenen linnun parven löysi Järvisen Mikko Finnskäriltä

Merisirrejä kutsutaan myös rantarotiksi


Itselleni tärkein havainto oli niittykirvinenjosta sain kk-pinnan ja kk-ässän nro 94.
Mukava havainto oli myös kesken parlamentin ylitse lentänyt luotokirvinen.


Niittykirvinen itäniityn rannassa
Reissun kruunasi kotimatkalta eivorin kannelta näkynyt n-puk. sinisuohaukka joka saalisteli Båkullan päällä. 
Mukava loma talviseen ulkosaareen. Lapset viihtyivät myös ja pienellä avustuksella ulkoilivat niin pokemonejen ja suunnistusrastien perässä. 


Su 25.2. käytiin Mikan kanssa etsimässä isolokkia Porvoosta. Eipä meinannut löytyä, mutta onneksi muut löysivät. Olimme jo kotimatkalla kun saimme soiton, että nyt lintu löytyi. Käännyimme takaisin ja löysimme sen hyvien ohjeiden avulla. Sain otettua muutaman ruudun tästä pilkkijöiden kyttääjästä. 




Nuori viimekesän poikanen isolokki


Kotimatkalla kävimme vielä katsomassa Helsingin Malmin kangaskiurun. 


Kangaskiuru.
Tässä oli helmikuun retkeilyt. Pian koittaa maaliskuu, mutta kelit ovat niin arktiset että taitaa lintumaailmassa olla melko hiljaista seuraavat 2-3 viikkoa. Pakkasta on ollut päivisin yli -10 astetta ja öisin lämpötila on pudonnut reippaasti alle -20 asteen. No aina on kevät tullut.. 


Tammi- ja helmikuun retkeilyä


Keltahemppo
Eipä ollut tammikuu ehtinyt vielä loppua kun jo lähdettiin bongaamaan. Salon Risto pyysi mukaan keltahemppo bongaukseen Saarijärvelle. Koska vuodenvaihteen yritys meni täysin munilleen ja kuukausipinna puuttui, lähdin mukaan. Liikkeelle lähdettiin 30.1. aikaisin aamulla  kun Risto tuli hakemaan minua kotoa. Saarijärvellä olimme sopivasti auringon nousun aikaan ja pian lintu tulikin ruokinnalle. Hämärässä sain räpsäistyä jonkin dokkarin ennen kuin lintu katosi jonnekin muualle. Olisipa onnistunut näin helposti vuoden vaihteessakin. Tästä ajoimme vielä Vaasaan etsimään Ristolle vuodenpinnaksi tunturikiurua, mutta reilun parin tunnin etsimisellä ei lintua löytynyt. 


Helmikuun 1. päivä to päätimme lähteä hakemaan kk pinnaa Idänturturikyyhkystä Haminasta. Mikan kanssa lähdettiin ajamaan pari tuntia ennen auringon nousua jotta olisimme Haminassa hyvissä ajoin. Eipä tarvinnut taaskaan kauaa odottaa kun kyyhky löytyi tutun ruokinnan yläpuolelta pensaasta. 

Idänturturikyyhky

Haminasta etsimme vielä Mikalle vuodariksi turkinkyyhkyn. Tästä ajoimme Virolahdelle hakemaan virolahtipinnaa koskikarasta. Lintu oli paikalla Kotolankoskella. Tämä oli minun 240. lintulaji Virolahdella. 

Koskikara Virolahden Kotolankoskella


Samalla reissulla etsimme isolokkia Virolahdelta, mutta ei löytynyt. Illalla yritimme vielä kk-pinnaksi punakylkirastasta Helsingin Tähtitorninmäeltä, mutta eipä tämäkään lintu halunnut tulla näkyviin. 

Pe 2.2. kävin kuvaamassa Forssan pikku-uikkua. Liikkeelle lähdin vasta iltapäivän puolella enkä löytänyt lintua heti. Valot alkoivat jo kääntymään hämärän puolelle, joten huippukuvia en taaskaan saanut. Jotain silti.


Pikku-uikku Forssa


Su 4.2. lähdimme Mikan kanssa uudestaan Helsingin suuntaan. Nyt ajoimme ensin suoraan Tähtitorninmäelle. Punakylkirastas tuli noin tunnin odottelun jälkeen ruokinnalle. Tämä oli molemmille kk-pinna ja ässä. Minulle ässä nro 91. 


Talvinen punakylkirastas

Ruokinnalla oli myös kaunis tundraurpiainen

tundraurpiainen eli turpo

Tästä ajoimme Itä-Helsinkiin hakemaan kk-pinna taivaanvuohesta. Saimme  vihiä että lintu olisi yhdellä tutulla ojalla ja niinhän se olikin. Kuvaa ei millään ehtinyt saamaan kun lintu pomppasi lentoon jo kaukaa. No ässä nro 92. 

Illalla kävin vielä etsimässä Karkkilan ukkometsoa. Löytyi kuin löytyikin makaamasta yhden ok-talon pihalta.

Metso koiras Karkkilassa

To 8.2. lähdettiin taas Mikan kanssa Helsinkiin. Tällä kertaa ei ollut tavoitteena mitään ihmeellistä, mutta halusin päästä kuvaamaan lintuja. Ajoimme Viikkiin katsomaan jo tutuksi tullutta luhtakanaa. Sille oli tuotu jälleen päivän ruoka-ateria. Kuvasin kolme sarjaa niistä pikaisista ruokailuista joita se teki. 


Luhtakana Helsinki
Saimme jälleen kuulla , että yhdellä ojalla olisi talvehtimassa lehtokurppa. Päätimme käydä katsomassa linnun. Se oli juuri ennen meitä ajettu lentoon läheiseen metsään. Kävimme hetken muualla ja kun palasimme oli lintu palannut ojaan. Katsoimme sitä niin kaukaa, että kuvaa en siitä saanut. Kiva kk-pinna ja ässä silti. Nro 93.

Kotimatkalla kävimme vielä katsomassa Espoon Träskendan lehtopöllöä. Siellä se nukkui vakio kolossaan. 

Lehtopöllö kolossaan

Retkeily jatkuu...