maanantai 22. marraskuuta 2021

 Elokuinen Hanko ja joku bongaus



To 5.8. palasimme lapinreissulta kotiin. Enpä kauaa huilinut kotona kun seuraavana päivänä Pe 6.8. päätimme lähteä Mikan kanssa Hankoon. Keli oli hieno, loppukesäistä lämpöä ja aurinkoa. Tietenkin kuvauskohteena Vedan kahlaajat. Illalla ajelimme Vedagrundetille asuntoautolla. Rannalla ei ollut yhtään lintuja kuvattavana, surffareita kyllä yllinkyllin. Ainoa hieno löytö jonka tein, oli kuollut aroharmaalokki. Rannalta löytyi nuori 1kv joka oli vielä ihan hyvässä kunnossa. Jösse tuli  hakemaan linnun pakastimeen josta se siirtyisi aikanaan eläinmuseolle. Tästä vain ei löytäjäkään saa pinnaa, olisi ollut Hankopinna.





1kv aroharmaalokki


Illalla grillailtiin, nautittiin parit oluet ja kömmimme autoon nukkumaan.

La 7.8. aamulla herätys tuntia ennen auringonnnousua. Maittava aamupala ja valmistautuminen päivään.
Aamulla staijailimme Vedan rantakalliolla. Muuttavina pari kuikkaa, pari varpushaukkaa ja pari kuovia. Elikkä todella hiljaista. Siispä päätin siirtyä kuvaamaan rannan kahlaajia joita ei vielä surffarit olleet häirinneet. Paikalla oli mm. ad tundrakurmitsa, 7 punakuiria, 1 isosirri, 1 1kv kuovisirri, 1 lapinsirri, suosirrejä, tyllejä ja valkoviklo.




Punakuireja oli 7 ja mukavasti kuvattavissa



Valkoviklo yritti vielä nukkua




1kv kuovisirri




Ad tundrakurmitsa

Su 8.8. retkeilin Vanjärvellä. Aamu oli hieno, sumuinen ja lämmin. Järvellä ei muuta mainittavaa kuin 3 merikotkaa. Etsivätköhän pesimäreviiriä järveltä, kun näitä näkyy päivittäin?


Ad merikotka

Länsitulvaa komppailin lämpökameran avulla. Liroja , valkovikloja ja taivaanvuohia oli tulvaniityllä



Taivaanvuohi

Ma 9.8. kävin bongaamassa Siuntion Sunnanvikin kuusella aktiivisesti laulaneen viiriäisen. 

 Ti 10.8. komppailin jälleen Vanjärven niittyjä, myös länsitulvaa. Heinäkurppaa ei löytynyt, vaikka kuinka yritin. Taas useampi taivaanvuohi ym samat...

Su 15.8. staijattiin Mikan kanssa Lerbackan lavalla. Ei ihmeitä, mutta muuttavana 4 kapustarintaparvea, 5 tyllin parvi ja 2 pensastaskua paikallisena. 

Paikallinen metsäkirvinen


Pe 20.8. käytiin Mikan kanssa illalla bongaamassa mustatiira kk-pinnaksi Lapinjärveltä. Järvellä lenteli 6 nuoren mustatiiran porukka ja 2 pikkulokkia. 

La 21.8. lähdin Vihdin Sipilänmäen Ropakkoon sieniretkelle. Paikalla oli jälleen aktiivinen pohjantikka. Illalla käytiin sitä vielä Mikan kanssa etsimässä, mutta eipä enää löytynuyt.

Su 22.8. käytiin Mikan kanssa aamulla laskemassa muuttavia metsäkirvisiä Vihdin Koivissillassa. Niitä laskettiin 267, Hysyjä oli mukavasti mäen alapuolella seljapensaissa. mm. mustapääkerttuja 8, pensaskerttu ja hernekerttuja. 

Päivällä kävin pyörähtämässä Porvoon Ruskiksella bongaamassa rastaskerttusen elokuunpinnaksi. Illalla vielä staijailtiin Lerbackassa. 

Ma 23.8. käytiin Mikan kanssa bongaamassa Pukkilan Kanteleen arotasku kk-pinnaksi. Alueella lenteli edelleen k arosuohaukka. 

Arotasku Pukkila, Kantele



La 28.8. lähdin asuntoautolla pikakäynnille Hankoon Siirin kanssa. Liikeelle pääsin vasta iltapäivästä. 
Aluksi kävin Svanvikillä katsomassa tarjonnan, samoin Kobbenin. Ei ihmeellistä, jokunen tylli ja valkoviklo. Siitä siirryin Hangon lentokentälle petostaijiin. Paikalta löytyi heti esiaikuinen koiras arosuohaukka. Tätä ihailtiin muutaman harrastajan kanssa tovi. 

2-kv koiras arosuohaukka


Petoja kirjattiin mm. merikotkia, varpushaukkoja, hiirihaukkoja, tuulihaukkoja ja nuolihaukka. Hienoin näytös tuli kuitenkin mehiläishaukoilta. Yht´äkkiä taivaalla oli yli 50 haukan termiikki. Kuvaan sain vain reilun 30 haukkaa, kun parvi ehti hieman hajoamaan ennen kuin niitä kuvasin. En ole tällaista parvea ennen Suomessa nähnyt.


yli 30 mehiläishaukkaa 

Illaksi ajelin Vedalle parkkiin. Paikalla oli jälleen surffareita reilusti. Lintuja vähän. Ennen pimeän tuloa grillailtiin ja nautin muutaman lonkeron. Sitten nukkumaan.



Su 29.8. aamulla staijailin aluksi rannassa erään aloittelevan lintuharrastajan kanssa ja kuvasin paikalla lentäviä lintuja. Nuoria räyskiä ja kalatiiroja lenteli editsemme muutamia vielä.




Nuori 1 kv räyskä



Harmaahaikara

1kv kalatiira

Päivällä kävin kahvilla 4-tuulen tuvalla , komppailtiin rantoja ja nukuin pienet päikkärit. Tästä siirryttiin vielä kaatopaikalle komppaaman Siirin kanssa. Muutama kangaskiuru, hemppo ja niittykirvinen nousi ruderaatista, eipä ihmeempää. Autolla salaattilounas ja kohti kotia iloisena mukavasta ja onnistuneesta retkestä.


Su illalla staijailtiin vielä Mikan kanssa Lerbackassa. Nautittiin loppukesän lämmöstä ja oluesta.
Muutama peto oli vielä liikenteessä. 1 mehiläishaukka, 1 sinisuohaukka ja 3 hiirihaukkaa. Myös lapinkirvinen oli tullut maisemiin. Tämä olikin kuukauden ainoa Vihti-vuodari. Saldo nyt 189.


Siinä leppoisan elokuun retket. Seuraavaksi syyskuun kimppuun. Adios.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti