torstai 20. elokuuta 2020

koronakevään retkeilyä

Kevään lintuhetket coronan varjossa

Niin se piti tämä lintukevät olla elämäni upeimpia. Huhtikuussa oli tiedossa viikon kevätretki Kreetalle ja toukokuussa oli varattuna viikon matka Utöhön. Eivätpä toteutuneet eikä mitään muutakaan reissua pystynyt tilalle järjestämään. Kiitos covid-19, tai suomalaisittain korona- pandemian. Onneksi sentään helmi-maaliskuun Espanjanretki onnistui. No tulihan retkeiltyä omalla alueella ja rakennettua taloa. 


Espanjasta tulon jälkeen ensimmäinen mielenkiintoinen havainto tuli Vihdistä. Facessa oli Vihdin puskaradiossa kuva lapinpöllöstä. Soitto kuvaajalle joka lupasi päästää pienen porukan omalle pihalleen , jossa pöllö viihtyi muutaman päivän. Löytäjä ei halunnut pihalleen isoa kansan vaellusta joten päätimme pitää havainnon pienen porukan tiedossa ( oma whatsup ryhmä). Aamulla 12.3. menimme pihalle Mikan ja Pian kanssa. Pian pöllö löytyi istumassa piha-alueella pienen lammen varren lepissä. Pöllö teki muutaman saalistus sukelluksen viereiseen kasantopeltoon ja jäi lopulta istumaan puiden oksille. Hiippailin ottamaan muutaman ruudun hieman lähempää, kuitenkaan häiritsemättä pöllöä. 


lapinpöllö Vihti
Lapinpöllö Vihti



Seuraava mielenkiintoinen havainto koettiin ke 18.3. kun pidimme staijauspäivän Mikan kanssa Lerbackassa. Kaksi kesykyyhkyä kävivät tsekkaamassa ladon seinällä olevan tuulihaukanpöntön. Eivät kauaa viihtyneet vaan jatkoivat pian matkaa. No hieno pihapinna silti. Alla dokkari pois lentävistä kyyhkyistä. Muutto oli muutenkin mukavaa, sepelkyyhkyjä, kiuruja, anserhanhia, töyhtöhyyppiä ja rastaita paineli kohti pohjoista.


Kaksi kesykyyhkyä Vihti Lerbacka



Seuraava paineita aiheuttanut havainto tuli Vanjärveltä kesken työpäivän. 27.3. Mika soitti ja sanoi että järvellä on amerikantavi ja laittoi sen samalla myös tiedoitukseen. Pakkohan sitä oli lähteä kesken työpäivän bongaamaan. Lintu katosi jonnekin hetkeksi, mutta onneksi löytyi reilun tunnin etsimisen jälkeen löytöpaikalta. Itselleni Vihdinpinna. Tavi viihtyi Vanjärvellä aiankin 5.4. asti. Kovin oli lintu arka enkä päässyt avoimessa maastossa sitä lähelle kuvaamaan. dokkari kuitenkin.


Amerikantavi Vihti Vanjärvi


Tänä vuonna oli Suomessa ennätysmäärä virtavästäräkki pesintöjä. Ja koska Karkkilan Karjaanjoki on yksi eteläsuomen parhaita pesintäpaikkoja, pesi tuo laji kahden parin voimin. Toinen pari Massakoskella voimalan tuntumassa ja toinen nähtiin Myllypuistossa Myllykosken tuntumassa, mutta tämä jälkimmäinen pari saattoi siirtyä tehtaanpuiston kohdalle Kivistönkosken/ Karkkilankosken alueelle pesimään. Joka tapauksessa hieno juttu Karkkilalle. Näitä ehdin käydä vain pari kertaa kuvaamassa. Yhdellä kerralla massakoskella törmäsin myös hölmistyneeseen saukkoon.

Saukko, Karkkila Massakoski


8.4. kävin kuvaamassa Massakosken virtaväiskejä. 

Virtavästäräkki Karkkila Massakoski

Virtavästäräkki Karkkila Massakoski


14.4. vuorostaan Myllykosken virtaväiskejä. Pariskunta hääräili ruokaillen koko illan Myllykosken alajuoksulla, eikä näyttänyt olevan ollenkaan pesintäpuuhissa kuten Massakosken pari. Aluksi minut ja koiras-telkän yllätti lumisade. Onneksi sää kuitenkin pian poutaantui ja sain myös virtavästäräkeistä muutaman kuvan.

koiras telkkä Karkkila myllykoski

Virtavästäräkki Karkkila Myllykoski

16.4. teki Mika taas mukavan löydön Vanjärveltä. Pohjoisrannan lietteillä ruokaili luotokirvinen. Tätäkään en päässyt lähelle kuvaamaan ja iltapäivän auringon väreily vaikeutti kuvaamista joten nyt on taas tyytyminen surkeaan dokkariin.. vihdinpinna jälleen.

Luotokirvinen Vihti Vanjärvi


Alle laitan pari kuvaa kevään hanhi-invaasiosta. Joka talvi näitä ansereita ( tundrahanhia, tundrametsähanhia ja taigametsähanhia) odottaa kuin kuuta nousevaa ja kyllähän niitä täällä riittää. Ensimmäiset hanhet saapuivat Vanjärvelle 6.3. ja siitä eteenpäin viipyivät ainakin 15.5. asti kokonaismäärän ollessa parhaimmillaan 6000-8000 lepäilevää lintua. Onhan seassa aina myös jokunen lyhytnokkahanhi ja tänä vuonna niitä oli parhaimmillaan yhteensä 6 yksilöä. Lerbacka on hieno paikka kuvata näitä ohi-/ ylilentäviä parvia, koska linnut lähtevät aamulla järveltä ruokailemaan lähipelloille ja usein lentävät matalalla staijikukkulani läheltä. Sama toistuu joka ilta toiseen suuntaan. Alla pari otosta tundrahanhista.

pieni parvi tundrahanhia, Vihti Vanjärvi Lerbacka
tundrahanhi Vihti Vanjärvi Lerbacka

Seuraava mielenkiintoinen havainto tulee Karkkilasta jälleen. 11.4. löysi Mika ja Pia Karkkilan Karjaanjoesta Massakosken läheltä kuningaskalastajan. Tätä nähtiin paikalla vilaukselta useana päivänä ja itse onnistuin dokumentoimaan linnun 20.4. Mielenkiintoista tässä on se, että lintu nähtiin lentämässä Karkkilan pyhäjärvellä 22.4. ja kalastajat ovat nähneet linnun tai ilmeisesti useammankin Karkkilan Saavajoella aina näihin päiviin asti. Ilmeisesti tämäkin pikkukiva pesi karkkilassa täysin meidän lintuharrastajien tietämättömissä. Viimeisin havainto tältä päivältä (20.8.).


Kuningaskalastaja Karkkila Karjaanjoki
 



Seuraavaksi päivitys tämän vuoden arktikasta jonka piti suunnata Utöhön, mutta päätyikin jälleen Virolahden suuntaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti