lauantai 21. maaliskuuta 2020

Katalonia part2

Lammergeier ja muuta mukavaa



Nuori lammergeier eli partakorppikotka Espanja Arinzue 



Ma 24.2. herätys hyvien yöunien jälkeen klo 7:20 ja hotellin aamupalalle 7:30. Klo 8 piti oppaamme Javierin tulla meitä hakemaan , mutta hän ei jostain syystä päässyt tulemaan. Niinpä kojulle meidät vei hotellin henkilökuntaan kuuluva herrasmies jonka nimeä en muista. 

No ohjeet silti saatiin:




Menimme kojuun sisälle (mahtui hyvin 2 hlöä). Asetuimme odottamaan. Haaska heitettiin kojun eteen n. 30m päähän. 

Näkymä kojusta. haaska kuvan keskellä


Jo haaskan levittelyvaiheessa yläpuolella pyöri vajaa 30 hanhikorppikotkaa. Ajattelin , että tästä tulee hienoa. Gypsit laskeutuivat haaskan lähelle ja muutama innokas kävi hakemassa purtavaa, mutta muut olivat jotenkin arkoja. Pian ne säikähtivät jotain kojumme oikealla puolella olevaa ja nousivat siivilleen eikä niitä enää loppupäivän aikana (5h) näkynyt. Sieltä kuului kuorma-auton ja kaivinkoneen ääniä. Perseestä! No jokusen kuvan sentään ehdin ottaa näistä ensimmäisen 5 min. aikana. 




Hanhikorppikotkia tulossa haaskalle. Espanja 


Vähän aikaa tämän jälkeen oli hiljaista kunnes onneksemme nuori partakorppikotka tuli ihmettelamään haaskaa, sekin melko varuillaan. Valot olivat vielä tässä vaiheessa varjon puolella. Wp-pinna napsahti.


Nuori partakorppikotka


Pian se nappasi luun kynsiinsä ja poistui. Korppikotkia odotellessamme kuvasimme haaskan muita kävijöitä: Nokivariksia, korppeja, isohaarahaukkoja.


Nokivaris


Isohaarahaukka haki myös syötävää

Tuskaisen odottelun jälkeen taivaalla kaarteli toinen nuori lammeri. Sekin teki pikaisen pysähdyksen haaskalla, mutta aurinko porotti jo siihen malliin , että huippuhyvää kuvaa ei maasta enää saanut. Täytyi tyytyä lentokuviin. 




nuori partakorppikotka 

Ajan kuluessa ja valuessa kohta loppuun, teki yksi aikuinen lammeri ohilennon tai kaartelun nuorten kanssa ja pari hanhikorppikotkaa lensi myös ohi. 


Partakorppikotka vanha lintu

Partakorppikotkat nuori alh. ja vanha ylh.


Hanhikorppikotka 


Siinä oli tämän kojukuvauksen anti. Melko laihaksi jäi varsinkin kun oli kuullut mitä iloittelua oli aikaisemmin kuvaajilla ollut. Ainahan tänne voi tulla uudestaan kuvaamaan, mutta eipä tänne ole kovin yksinkertaista päästä eikä mikään halpa lysti.. No jos joku on kiinnostunut niin tiedän ainakin miten tänne pääsee. Kuvaus session ja maksun jälkeen maistui olut hotellin terassilla.

Näkymä kojulle päin hotellin terassilta. Koju aivan oik. reunassa


Seuraava nuottimme olisi löytää kalliokiipijä. Lähdimme ajamaan vuoristosta kohti etelää ensimmäiseen paikkaan mikä löytyi e-birdistä. Kohteemme oli hieno Alquezar kylä jonka lähellä olisi paikka mistä sen voisi löytää.

Navi toi meidät perille ja ajatti kylän läpi ahtaita kujia pitkin näköalatasanteelle. On tämä navigointi nykyään helppoa kun laitteet ajattaa suoraan havaintopisteeseen. 




Tästä rotkosta pitäisi etsiä kalliokiipijä. Spain Alquezar


Toivottomalta tuntuvan etsimisen jälkeen Isto löysi linnun vas. puoleiselta kallioseinämältä. Tuskaisen kaukana kunnon kuvaan, mutta nyt oli tyytyminen dokumenttiin. Wp-pinna!

Kalliokiipijä Espanja Alquezar


Tämä oli muutenkin hieno paikka. Lintuja lensi taivaalla paljon. Mm. hanhikorppikotkia kymmeniä, kalliopääskyjä,  alppivariksia ja vuorikotka. Rotkon puissa kuhisi vuorisirkkuja ja mustapääkerttuja. 


Mustapääkerttu kukkivassa hedelmäpuussa

Vuorikotka , nopea tilanne..


Aurinko alkoi käydä mailleen ja pitäisi miettiä mitä huomenna tehtäisiin.. Vielä kerran takaisin vuoristoon, joten majapaikkaa etsimään jostain sopivasta paikasta matkan varrelta. Yövyimme Lleidan itäpuolella Tarregan kylässä vaatimattomassa huoneistohotellissa. No onneksi oli pyyhkeet ja lämmin suihku sekä mukava sänky missä nukkua. 


Ti 25.2. Herätys klo 6:00, illalla kaupasta ostettu aamupala hetulaan ja menoksi kohti vuoria. Mieli korkealla kun tiedossa pitäisi olla e-birdin mukaan hyvä nuotti lumivarpuselle. Paikka korkealla lumirajan yläpuolella nimeltään Coll de Pal. 28.1. oli nähty 14 yks. parvi. Maisemat oli henkeä salpaavat, mutta lintuja ei juurikaan näkynyt. 







Matkamme kohti lumirajaa hienoissa maisemissa ja automme Nissan Juke

Pian saavuimme Coll De Pal nimiseen näköalapaikkaan. Tänne pääsee myös hiihtohissillä La Molinasta. Alppinaakkoja lenteli korkealla vuorten laella. Isto kävi niitä kuvaamassa , mutta minä en jaksanut kavuta niin korkealle. Tyydyin staijaamaan rinteen puolivälissä. 


Ei hassummat staijimaisemat




Krookukset kukkivat vaisusti rinteillä

Jokin mehikasvi oli myös kukassa.

Lintuja ei täällä näkynyt , joten päätimme siirtyä vielä La Molinan kieppeille toiseen lumivarpus-nuottiin. Maisemat oli täälläkin yhtä karut, kuin kuussa olisi. Eikä linnuista - oikeastaan mistään linnusta ole tietoakaan. Menköön tämä päivä kuntoilun piikkiin.











Ainoa kuvattava eläin mitä näin koko päivänä oli Muutama Gemssi-lauma. Yksi päästi jopa ihan kuvaus etäisyydelle.


Naaras Gemssi Espanja La Molina

Päivän laihaan lintutarjontaan oli tyytyminen ja haaveet lumivarpusesta oli pyyhittävä ajatuksista. Lähdimme matkaan kohti hotelliamme Lloret de marissa. Kaupan kautta kämpille, läheiseen ravintolaan iltapalalle ja nukkumaan. 


Ke 26.2. Herätys klo 5:00. Aamukahvit ja maukas aamupala nassuun ja reissun ainoalle "lähiretkelle". Kohteemme on 90 km pohjoiseen Figueres kaupungin itäpuolella oleva kosteikkoalue Aiguamolls de L´ Emporda. Tämä oli itseasiassa paljon mukavampi kohde kokonsa ja mukavuutensa puolesta kuin Ebro. Polkuja , pitkoksia ja piilokojuja oli paljon enemmän. Piilokojuja peräti 20 kpl! Ebrossa vain 1 kpl. 




Paikka aukesi virallisesti vasta klo 9:00 , muta me olimme perillä jo 7:30. Alueelle pääsi kävelemään kuitenkin jo aikaisemmin. Ainoa maksu minkä joutuu maksamaan on 5 euron pysäköintimaksu.
Parkkipaikalla meitä odotti harjalintu ja pyrstötiais-pariskunta.  


Harjalintu Espanja Aiguamolls de L´ Emporda

Europaeus- pyrstötiainen Espanja Aiguamolls de L´ Emporda


Jatkoimme matkaa kävellen  kohti etelää Estany Del Cortalet kosteikon eteläiselle piilokojulle. Alueella oli paljon lintuja. Sini- harmaa- jouhi- ja lapasorsia, taveja, ristisorsia neljää lajia haikaroita, ruskosuohaukkoja ja flamingoja. Istuimme kojussa reilun tunnin. 


Yleiskuvaa kojusta



harmaasorsilla oli kisaa naaraista
koiras mustapääkerttu söi jotain marjoja kojun vieressä

Tästä jatkoimme jälleen kohti etelää seuraaville kojuille, kävellen hienoa puukujaa pitkin. 



Yksi piilokojuista..

näkymä Palleja kojusta
Alueella oli myös paljon kattohaikaroita jotka olivat tulleet muutolta pesilleen. 




Kattohaikara Aiguamolls de L´ Emporda



Pusikoissa kuului koko ajan keltahempon laulua ja aina välillä silkkikerttu kajautti voimakkaan säkeensä. Tiltaltit lauloivat ja välillä seasta kuului iberiantiltaltin laulua. Näitä yritettiin kuvata seuraavaksi. Tiltaltit olivat hankalia . Aina kun kuului iberiantiltaltin laulua ja yritti etsiä laulajaa, niin kuvassa hyppi muutama tiltalttilaji joista kuitenkin suurin osa meidän tiltaltteja.. 


naaras keltahemppo Aiguamolls de L´ Emporda

Silkkikerttu Aiguamolls de L´ Emporda

Tiltaltti-laji Aiguamolls de L´ Emporda


Kysyimme infopisteestä olisiko alueella jotain erikoista ja mielenkiintoista kuvattavaa. Rouva oli ihan täpinöissä, että alueella oli 16 kurkea! No lähdettiin sitten vielä lopuksi niitä kuvaamaan. Kurjilla oli selkeästi tanssitunti menossa. 


Kurjet tanssivat. Aiguamolls de L´ Emporda

Kojun vieressä oli juhlapukuinen pikku-uikku. Aiguamolls de L´ Emporda


Lammikoilla oli myös Nurtrioita eli rämemajavia. Tämä on vieraslaji joka tuntuu viihtyvän alueella. 


Nutria nuorukainen. Aiguamolls de L´ Emporda


Tästä menimme autolle ja ajomatka hotellillemme alkoi. Kaupan kautta ilta- ja aamupalaa ja ajoissa nukkumaan. Aamulla olisi jälleen aikainen herätys. Suuntamme on kohti kiuru-aroja Lleidan kaupungin ympäristössä. Sieltä sitten seuraavaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti