torstai 25. toukokuuta 2017

Retkeilykuvia huhtikuulta


Heipä hei. Paljon on vettä virrannut Vantaassa sitten viime päivityksen. Arviolta 2081 milj. m3. En ole kuollut vaan ollut kevään todella kiireinen muuton ja siihen liittyvien remonttien johdosta. Toki on tullut jonkin verran retkeiltyä ja samalla ulkoilutettua kameraa. Kuvien läpikäymiseen ei vain ole riittänyt aikaa eikä puhtia. Nyt lähes kaikki kevään kuvat on käyty läpi ja alan purkamaan sumaa. 

Tosiaankin Muutin uuteen asuntoon Ikkalaan Lohjalle 8.4. Ennen tätä en huhtikuussa juuri ehtinyt retkeillä. 13.4. oli pihallani komea koiras metso. Mukava pihapiiripinna. 

Metso koiras

14.4. teimme Mikan kanssa mukavan kk-pinna retken. Aamulla ajoimme saloon katsomaan siellä ollutta punapäänarskua. Lintu löytyi heti. 


Naaras punapäänarsku
Samalla reissulla kävimme Salon Aneriojärvellä etsimässä sepelhanhea, mutta emme sitä löytäneet. Järvellä oli ainakin 8 kaakkuria. Sieltä ajoimme Espooseen katsomaan suosirriä Maarin torniin. Sirri oli paikalla. Alalaji tälle on etelänsuosirri. Paikalla oli myös räyskiä ja kevään ensimmäinen kalatiira.

Maarin tornistä lähdimme Vuosaareen josta piippasi nuori pikkukajava. Molemmilta puuttui myös se kk-pinnoista. Paikalla oli jo jonkin verran lintumiehiä ja kuvaajia. Lokeille heitettiin leipää veteen ja niin myös kajava tuli kivasti kuvattavaksi. 



Nuori 2-kv pikkukajava
18.4. ajoin ennen työpäivän alkua Salon Aneriojärvelle etsimään sepelhanhen. Lintu löytyi onneksi melko pian järven eteläpuolen pelloilta. Kk-pinna plakkariin ja töihin.

19.4. vuorostaan käytiin katsomassa Mikan kanssa Nummelassa ollutta koiras sepelrastasta. Lintu löytyi nopeasti hyvien nuottien johdosta. Mutta oli valtavan arka niin kuin serat yleensä ovat. 


Koiras sepelrastas


23.4. kävin Turun suunnalla ja samalla kävin katsomassa Kuusistossa viihtynyttä mustanmerenlokkia. Lintu oli naurulokkimassassa kaukana pellolla ja valtavassa väreilyssä. Sarjassamme etsi kuvasta kyseinen lintu.


Kuvassa on jp mustanmerenlokki

Seuraavaksi satoa työtehtävästä. Retu antoi tehtäväksi ottaa hyvä kuva meriharakasta. Kävin Helsingin Lauttasaaressa muutaman kerran kuvaamassa lintua. Ekalla kerralla oli sankka sumu. Viimeisellä kerralla oli valot kohdallaan. Kameran akut olivat vain  hajonneet totaalisesti. Onneksi Laaksosen Juha oli kotona ja lainasi minulle ystävällisesti akkua. Sain kuin sainkin kuvat otettua.


Meriharakka

Lopuksi vielä samalta reissulta kuva kottaraisesta. Se ei todellakaan ole väritön musta lintu, vaan upean värinen lintu.




Huhtikuulta ja toukokuun alulta sitten seuraavaksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti