keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Vuosi käyntiin



Tänä vuonna ei ole tarkoitus kerätä vuodareita, mutta varmasti muut listat pitävät liikenteessä. Siksi Mikan kanssa aloitettiin vuosi ekaekaa -pinnojen keruulla 1.1.2016. Koska Tuusulan hernekertusta ei ole kuulunut mitään pariin päivään päätimme aloittaa päivän Talista Helsingistä. Paikalla oli edelleen liejukana tämä myös tammipinna.

Liejukana Helsinki


 Sieltä siirryimme pikaisesti Fastholmaan. Valkopäätiainen tuli näytille melkein heti. Taas tammipinna. Paikalta löytyi myös varpuspöllö, tikli ja valkoselkätikka. Sieltä menimme VKL:n Pornaistenniemeen etsimään siellä kärvistellyttä västäräkkiä. Pienen etsimisen jälkeen löytyi kun saimme hieman apuja. Tästä napsahti myös tammipinna ja vuosiässä! Lintu pystyy lentämään pieniä matkoja mutta on selkeästi siipivikainen. Vasen siipi roikkuu.

Västäräkki VKL pornaistenniemi
Sieltä siirryimme kohti Arabianrantaa, mutta matkan varrelta etsin koskikaran pinnalistalle.

Koskikara Vanhankaupunginkoski
Sitten etsimään Arabianrannan urpiaisparvi. Melko pian löytyi parvi ja parvesta ainakin yksi tundraurpiainen. Sieltä Vallilan tavit ja Töölönlahden haapana ja valkoposkihanhi joka oli myös tammipinna. Siitä päätimme mennä vielä takaisin Fastholmaan koska siellä oli nähty tiltaltti. Sekin lötyi melko pian ja tammipinna tuli siitäkin. Seuraavaksi päätimme lähteä seuraavan kohteen perään. Se oli jänkäkurppa joka on viihtynyt eräässä sulaojassa pääkaupunkiseudulla. Löytyi kohtalaisen pian. Itselleni se ei ollut mikään pinna, mutta Mikalle oli. 

Jänkäkurppa 

Siitä ajoimme hyvän tovin kehä3:lle ja siitä Träskendan puistoon. Ei löytynyt nakkeleita eikä lehtopöllöä. Valot alkoivat hiipumaan kun kuulimme että Petikossa on pohjantikka paikalla. Nopeasti sinne. Tikkaa ei olisi löytynyt ilman kanssabongareiden apua, mutta hyvällä ohjeistuksella kaikki hoituu. Lintu vielä illan hämärässä plakkariin ja ihan hyvillä mielin kohti kotia. 

Kivoja ekaekaa pinnoja. Tammikuussa täytyy hoitaa vielä jokunen tammipinna listoille.




1 kommentti:

  1. hienoa katsella kauniita lintuja ja samalla tyydyttää keräilyviettiä

    VastaaPoista