tiistai 12. toukokuuta 2015

Ollut kiirettä Turun suunnalla



Huhtikuun lopussa ei tapahtunut pinnalistalla mitään ihmeellistä. Kuukaden viimeisenä päivänä, vappuaattona löytyi Espoon Laajalahdelta naaras pikkuhuitti. Itse en enään illalla ehtinyt sinne sännätä , joten menin sinne seuraavana päivänä 1.5. Lintu löytyi samalta paikalta pienen etsimisen jälkeen. 


Pikkuhuitti naaras

Samana päivänä tuli käytyä vielä Raaseporissa bongaamassa siellä olleet mustakaulauikut. linnut olivat niin kaukana ettei edes kaukoputken läpi skouppaamalla saanut dokumenttikuvaa. 

3.5. ajoimme Turkuun päin odottamaan edellisenä päivänä löytyneen lyhytvarvaskiurun päivitystä, mutta turhaan. Käytimme päivästämme osan kiertelemällä Salon Halikonlahdella. siellä oli mm. vuoden ensimmäiset hernekertut


Hernekerttu

Iltapäiväksi menimme Helsinkiin Vuosaaren täyttömäelle vähäksi aikaa staijille. Sieltä onnistuin kaivamaan taivaalta muuttavan haarahaukan. Illalla ajoimme kotiin vielä Vanjärven kautta katsomassa siellä ollutta peltosirkkua.


Peltosirkku

Ma 4.5. tuli töistä kiireinen lähtö Paimioon katsomaan sieltä löytynyttä silkkihaikaraa. Siitä napsahti itselleni odotettu elis. 

5.5. kävimme pyörähtämässä Vihdin Vanjärvellä. Sieltä löytyi mustapyrstökuiri


Mustapyrstökuiri


Ke 6.5. ajoin töiden jälkeen jälleen Turkuun päin katsomaan Mynämäellä Mietoistenlahdella olleita Avosettejä. linnut löytyi hienosti tässä huono dokumenttikuva:


Avosetti

Samana iltana kiirehdin vielä Helsinkiin VKL Lammassaareen. Siellä onnistuin vielä näkemään paikalta poistuvan valkosiipitiiran. Samalla jäin hieman kuuntelemaan lahden yöelämää. Äänessä oli ainakin 4 luhtahuittia ja luhtakana. Lahdella saalisteli myös suopöllö.


To 7.5. Tuli ajeltu illalla taas Mietoistenlahdelle. Siellä oli mustajalkatylli. Liian kaukana kuvaamista varten, mutta aina makoisa vuodenpinna.

Pe 8.5. Ajelin yksinäni Saloon etsimään isohaarahaukkaa joka on pariutunut siellä tavallisen haarahaukan kanssa. Lintu löytyi hyvässä seurassa pienen odottelun jälkeen:


Vas. isohaarahaukka ja oik. haarahaukka

Itseltäni puuttui kummastakin lajista kuvapinna, joten oli hienoa saada kummatkin lajit samaan kuvaan.

10.5. tuli sitten pyörittyä omalla Tringan alueella. Nuuksion laskennan jälkeen suunnistin karjaan Lapträsketille kuuntelemaan siellä surisevaa ruokosirkkalintua. Onnistui. Sieltä Kirkkonummelle katsomaan Niittysuohaukkaa. Sekin onnistui. Kotiin pienille päikkäreille ja illalla vielä katsomaan Raaseporin Pohjasta löytynyttä Nummikirvistä. Siitäkin napsahti minulle elis.

Tämä onkin  sitten viimeinen päivitys ennen ensi viikon arktikaa. 9 päivää Virolahdella. katsotaan mitä siellä taas tapahtuu.

Älkääkä välittäkö kirjoitusvirheistä, niitä varmasti löytyy.. ;)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti