perjantai 10. tammikuuta 2014

Vuoden ensimmäinen bongausreissu Uuteenkaupunkiin


Tänään 10.1. päätin lähteä vuoden ensimmäiselle bongausreissulle kohti länsi-suomea. 
Määränpää oli Uudenkaupungin Pietolan ok-talo alue josta oli kaksi päivää sitten löydetty 
idänturturikyyhky. Aamulla starttailimme Teivosen Mikan, Virran Kallen ja Toljanderin Heikin
kanssa seitsemän aikoihin karmeassa räntäsateessa. Reilun parin tunnin ajomatkan jälkeen olimme 
perillä paikallisen Siwan parkkipaikalla aamun hämärtäessä. Aloitimme armottoman linnun etsimisen pienessä tihkusateessa - tuloksetta. Kahden ja puolen tunnin sekä jokusen kilometrin kävely etsinnän jälkeen ajattelimme käydä katsomassa kalasatamassa jo useita päiviä viihtynyttä isolokkia. 
Sitä ei onneksi kauaa tarvinnut etsiä vaan se löytyi heti lillumasta sataman vesialueelta.



Nuori toisen kalenterivuden ISOLOKKI


Tästä onnistuneesta bongauksesta saimme taas uutta voimaa, joten siirryimme takaisin etsimään sitä kyyhkyä.
Onneksi paikalle oli saapunut jokunen muukin harrastaja sitä etsimään, vaan eipä sitä silti heti löytynyt.
Noin tunnin etsinnän jälkeen linnun löysi kiven kovan tiimimme Hessu "tonttu" Toljander ja pian saimme kaikki ihastella tätä harvinaisuutta. 21. havainto suomessa.
Lintu oli vain melko hankalassa paikassa josta ei yhtään hyvää kuvaa irronnut, mutta dokumentti silti.


IDÄNTURTURIKYYHKY ( Streptopelia orientalis meena)

Tästä siirryimme eliskahville ja tarjoamisvuorossa oli seurueemme eniten eliksiä kerännyt Hessu.
Hän rikkoi tällä lajilla 350 rajapyykin , joten kyllähän ne kahvit maistui erityisen hyvälle.

Totesimme meillä olevan vielä reilun tunnin ajan valoisaa aikaa jäljellä, joten päätimme mennä katsomaan vielä jotain mukavaa lajia. Turun Ruissalossa oli ollut jo jonkin aikaa Pikku-uikku, mutta sitä emme löytäneet. Illan viime valoilla kävimme vielä katsomassa Ruissalon komean tammimetsän ruokintaa jolla on kauan aikaa viihtynyt pähkinänakkeli siitä vielä dokkarikuva lähes pimeässä:


Pähkinänakkeli ( Sitta europaea)

Siitä sitten kotiin motaria pitkin hyvillä mielin. 
Kyllä lintuharrastus on joskus voimille ottavaa, mutta siksi niin mukava harrastus.

Seuraavaan kertaan morooo!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti