Taas harmaa ja valoton päivä
Su 26.1. oli melko tasaisen harmaa päivä ja taas oli hieman ongelmia saada skarppeja kuvia. Yritimme silti.
Reissuun lähdettiin tutun retkikaverin , Mikan kanssa tällä kertaa Vantaalta. Ensin etsimme nokkavarpusia jonkin aikaa, kolmas paikka onnisti, Ylästön syyrakinpolku jossa on jo vuosia viihtynyt joitakin yksilöitä ei pettänyt tälläkään kertaa. Siellä oli kaksi, jotka istuivat korkean koivun latvustossa. Niistä ei saanut kuvaa.
Ylästöstä siirryimme Viikkiin Vanhankaupunginlahdelle etsimään valkoselkätikkaa. se onnistui hienosti.
Valkoselkätikka (Dendrocopos leucotos) naaras
Viikistä siirryimme Vuosaaren suuntaan etsimää peukaloista ja punarintaa, turhaan. Ei löytynyt.
sieltä ajoimme kahvilan kautta Espooseen etsimään vuorihemppoa. Eipä löytynyt sitäkään. Samalla paikalla päivysti varpushaukka.
Varpushaukka ( Accipiter nisus)
Sieltä siirryimme Espoossa etsimään eräällä ruokinnalla viihtynyttä mustapääkerttua. Se onnisti, mutta hämärässä en siitä saanut kummoisia kuvia.
Espoosta ajelimme kohti Karkkilaa illan hämärtyessä.
Lopuksi vielä varpuspöllö joka istui samalla paikalla seuraavanakin päivänä.
Varpuspöllö Karkkilan asemansuolla.
Tänä viikonloppuna saimme mieluisan uutisen, pääsemme omaan asuntoomme maaliskuun alussa. Sitä jaksaa odottaa...
moro taas =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti