lauantai 17. lokakuuta 2026

 Kesä 2026


Näin syksyn pimeänä ja sateisena aamuna on mukava palata viime kesän retkiin. Kerrottavaa ei valtavasti ole kiireellisen työtahdin ansiosta, mutta sentään jokunen bongaus töiden lomassa onnistui. Äh taustalla kilahti Muhoksen kyläpöllönen, saattaa aiheuttaa vaikeuksia blogin kirjoitteluun... Ei aiheuttanut.

No Kesäkuun 1. päivä oltiin Mikan kanssa Rauman Kylmäpihlajalla josta siirryttiin iltapäivällä Uudenkaupungin Liesluotoon bongaamaan iberiantiltaltti kuukausipinnaksi. Lintu lauloi aktiivisesti samalla paikalla, mutta niin puiden latvustoissa, ettei kuvaan ollut mahdollisuutta.  Meidän jälkeen paikalla kävi vielä pari tyyppiä joista ilmeisesti jälkimmäinen ei lintua enää kuullut, eikä sitä tämän jälkeen enää paikalta havaittu. Olisiko haukka napannut?

To 4.6. kävin Kotkassa töiden jälkeen bongaamassa harjalinnun ja tiibetinhanhen Kymen golfkentältä. Harjalintu lauloi kentän takana muutaman säkeen. En lähtenyt sitä etsimään, kun kentällä oli paljon pelaajia. Hanhi sen sijaan näkyi hyvin kentän vesiesteessä valkoposkien seurassa.  

Su 7.6. käytiin etsimässä Jandalle Tiibetinhanhea vuodariksi Kotkasta, mutta eihän sitä löydetty, vaikka kävimme jokusesta paikasta sitä etsimässä. Menomatkalla napsimme pari Porvoonpinnaa, Hamarista luhtakerttunen ja Sikosaaresta pikkusieppo. Porvoon pinnat nyt 192. Iltapäivällä yritimme kopata Haminasta,  itään tullutta pomaa, mutta vain haarahaukka näkyi. 

Pe 12.6. lähdettiin Mikan ja Jandan kanssa yölaulajaretkelle. Aloitimme Porvoosta Yli-Vekkoskelta myöhään illalla. Joen rannassa pirisi viitasirkkalintu ja viereisellä pellolla narisi ruisrääkkä. Kehrääjä löytyi pian surisemassa läheisen kallion männiköissä. Kolme Porvoonpinnaa lisää, nyt 196.

Porvoosta suuntasimme Sipoon puolelle ja napsimme Sipoonpinnoiksi viitakerttusen, sarvipöllön, lehtokurpan, ruisrääkän ja kehrääjän. Seuraavaksi Tuusulanpinnoihin kehrääjä ja ruisrääkkä. Tuusulasta Vantaalle ja Seutulan Isoniitulta kehrääjä Vantaanpinnoihin ja lopuksi kotimatkalta vielä viitakerttunen, kehrääjä ja ruisrääkkä Nurmijärvenpinnoihin. 

13.6. kävin työmatkalla kotiin tullessa Riihimäellä bongaamassa tundrametsähanhen kk-pinnoihin. nro 299.

12.6. löytyi Enontekiön Peltojärveltä pilkkaniska. Lintua nähtiin myös seuraavana päivänä. Elis kuumottelisi kovasti, mutta ajomatkaa olisi valtavasti. Lähes välittömästi laittoi Pikkaraisen Aleksanteri viestiä, että kiinostaisiko lintu lentäen? Vastasin välittömästi KYLLÄ!

Niinhän siinä sitten kävi, että ajoin auton aamulla parkkiin ja pian oltiin Vantaan lentokentällä Ylätalon Teon ja Pikkaraisen kanssa odottamassa lentoa Kittilään. 



Lentokentällä kaikki sujui hienosti, ja jännittynyt hymy oli kaikkien kasvoilla. Lento oli perillä jopa etuajassa, joten jouduimme odottelemaan vuokra-autoa monta pitkää minuuttia. 




Saimme allemme näppärän Hyundain i30  farmarin. Tuttu auto työajosta... Teo oli kuski. Matkalla tankkasimme evästä Levin K-kaupasta. Olimme niin kiireisen näköisiä, että kassajonossa meidät päästettiin kiilaamaan jonossa. 

Tovin päästä pääsimme perille. Mukanamme vain yksi kaukoputki. Katsoin ensin järven selkää. Aluksi ei löytynyt oikeastaan mitään. Sitten parvi sotkia ja telkkiä. Teo huomasi mustalintuja kaukana järven vastarannalla, Katselin niitä tarkkaan, ei pilkkaniskaa... Teo katsoi tovin, ei näkynyt. Alkoi maistumaan hylsy suussa. AP katsoi , ja katsoi, Tuossahan se on! Hemmetti! niin onkin ! huhhh. 




Nyt oltiin pelkkää hymyä. Elis nro 401 oli totta! Myös kesäkuunpinna nro 300. Se on jännä juttu, kun koko matkan kroppa on jännittynyt ja fiilis hieman hermostunut, löytyykö lintua ja kun lintu löytyy ja jännitys laukeaa, tulee jotenkin euforinen olo. Tuntuu todella hyvältä. Kättelyt, tai ehkä jopa halaukset, ei homosti vaan miehekkäästi. 

Pilkkaniska Enontekiö, vas. puoleisin lintu

Paluulentoon olisi vielä tunteja aikaa, joten käytiin nautiskelemassa muutama lapinlaji, pinnalistoille. Palasimme vielä Peltojärvelle, josko lintu näkyisi paremmin. Merikotka ajoi linnut lentoon. Lennossa pilkkaniska näkyi kauniisti ja pian ne laskeutuivat järven keskelle. Tästä tuo kuva. Rannassa oli myös muutama kuukkeli. 

 Pikkusirkku löytyi saaduilla nuoteilla helposti. Pienellä suoalueella lauloi ainakin 3 lintua. Yhtä niistä jallitettiin hetki. Itikoita oli paljon. Sain onneksi jonkin räpsyn sirkusta.

Pikkusirkku Enontekiö

Jatkoimme matkaa kohti etelää. Aleksanterilla oli lapintiaisnuotti joka osoittautui varmaksi. Atrappi toi heti yhden tintin hilkulle kuvattavaksi. 

Lapintiainen Enontekiö


Taas matkamme jatkui. Nyt haaveissamme kiilui legendaarinen kiirunan yritys Pallakselta. Hotel Pallaksen pihan tuntumasta löytyi virtavästäräkki ja koskikara helposti. Kävelimme vajaan kilometrin kohti tuntureita ja yritimme etsiä kiirunoita kaukoputkella. Eipä löytynyt, mutta onneksemme kuvaajaystävällinen riekko tuli atrappiin. 

Riekko, Muonio Pallas Taustalla Pikkaraisen tumma takki

Tästä siirryimme Leville syömään. Classic Pizzassa tarjosin pojille elispitsat ja oluet. Tulihan raukea olo.



 Sää muuttui huonoksi, joten ei valtavasti huvittanut enää retkeillä ulkona. Ajelimme kuitenkin ylös Leville. Vettä tihkutti ja tuuli. Pojat lähtivät kiipeämään kohti huippua. Olihan minunkin mentävä ja puuskutin perässä. Keräkurmitsaa etsimme, mutta saldoksi jäi tylli ja kuvien pulmunen. 

Pulmunen, Levi



Niin päätimme ajella takaisin Kittilään. Sää parani jonkin verran. Keräsimme vielä muutaman kittilänpinnan lentokentän läheltä lintutornilta. Tästä suuntasimme lentokentälle, palautimme auton ja siirryimme terminaaliin odottelemaan lentoa. Talven jäänpoistokaaoksessa kentällä oli odottamassa tuhansia turisteja kun lentoja peruttiin kovan pakkasen takia. Nyt vain muutama hassu.. 




Lento lähti ajallaan, perillä Vantaalla myöhään illalla ja siitä ajelin kotiin. Olihan hieno Lapin retki. Aamulla lähdettiin ja illalla jo kotona. Kiitos vielä Teo ja Aleksanteri mukavasta retkiseurasta. 

20.6. käytiin Jandan kansaa reippailemassa Vihdin Pääkslahdessa. Sieltä Microsoftin uudelta luonnonsuojelualueelta bongattiin tulipäähippiäinen Vihdin pinnoihin numeroksi 226.




Kesäkuun loppu painettiinkin sitten töitä, niin ettei juuri lintuja ehtinyt katsomaan. 23.6. kävin töiden jälkeen bongaamassa mustaleppälinnun Kotkanpinnoihin. 

Ti 30.6. tuli tiedotukseen vuoriuunilintu Helsingin korkeasaaresta. Olin sopivasti juuri lähtenyt ajamaan Kirkkonummen Prysmianin työmaalta kohti itää, joten olin melko hyvissä ajoin paikalla. Auto parkkiin ja kävellen paikalle. Ostin lipun kassalta ja marssin pelipaikalle. Iso joukko bongareita oli paikalla. Laji oli kuitenkin vaihtunut lapinuunilinnuksi. No, kiva Helsingin- ja Tringanpinna sekin. Hki 272 ja Tri 327


Lapinuunilintu, Helsinki Korkeasaari



La 4.7. lähdettiin yölaulajaretkelle Kirkkonummelle Jandan , Teijon ja Mikan kanssa. Illan valoissa haimme Peuramaan golfkentältä liejukanan kaikille Kirkkonumenpinnoihin. 

Saltfjärdenin lintutornilla sirisi pensassirkkalintu k-nummen pinnoihin. Vuorokausi vaihtui ja jatkoimme retkeä. Vårnäsin sillalla kehrääjä lensi lähes syliin ja piti kutsuääntä. Tästä jatkoimme Bondarbyn tienhaarasta kohti Långvikiä. Pian kuulimme jälleen kehrääjän, ja myös heti alkupäässä kuuntelimme sarvipöllöjen kerjuuääntä. Tovin jatkettuamme kuuntelimme lehtopöllön poikasten kerjuuääntä. 

Honskbyssä yritimme viiriäistä, mutta sitä ei kuulunut. Sen sijaan metsäsaarekkeessa piiskutti ainakin 2 viirupöllön poikasta ruokakerjuuta. Tämähän osoittautui melkoiseksi pöllöretkeksi. Kirkkonummenpinnoja nyt 218.

Ma 6.7. kävin töiden jälkeen bongaamassa mustapyrstökuirin Kotkanpinnoihin Hotelli Leikarin rannasta Rantahaan tornista. Kuvat turhan kaukaa, mutta jallu oli kivasti tornin edessä . Kotka 169

Mustapyrstökuiri 2 , Kotka



Jalohaikara Kotka Rantahaka

Ke 8.7. jäin Kotkaan yöksi työkiireiden takia. Illalla käppäilin Kotkan Meriniemeen kuvaamaan siellä viihtynyttä tiibetinhanhea ja samalla nautiskelin hyvän oluen sataman terassilla.




Tiibetinhanhi Kotka Sapokka.


Su 12.7. käytiin Mikan ja Jandan kanssa bongaamassa Maarin tornilla rantaniityllä lepäillyt kiljukotka. 13.7. sama kiljukotka oli siirtynyt Viikkiin, joten 14.7. aamulla kävin sen bongaamassa Helsinginpinnoihin lemmenlehdon yöpymispuusta numeroksi 273.

Ma 20.7. ajelin mynämäelle bongaamaan palsasirrin heinäkuunpinnoihin. 

To 23.7. lähdettiin Jandan, Mikan, Teijon ja Päivin kanssa  Kouvolan suuntaan bongaamaan sininärheä, jonka posteljooni oli löytänyt. Lintua ei oltu enää iltapäivästä löydetty, mutta ajeltiin aina Loviisaan asti kahville ja seuraamaan tilannetta. Lintua ei löydetty laajoista etsinnöistä huolimatta, joten kävimme iltaretkella Haravankylän tornissa. 

Su 26.7. sain pihapinnaksi Mikan avustuksella räyskän, joka lenteli Vanjärven yllä. 


Elokuu aloitettiin Mikan kanssa heti 1.8. klo 00:00 kuuntelemalla viitasirkkalintu elokuunpinnaksi Riihimäen Silmäkenevalla. 

Muuten elokuun alku oli tavallisen hiljainen, kunnes.. pe 14.8. olin Kotkan sairaalan työmaalla suunnittelemassa HEA-palkkien asennusta. Lintutiedoitukseen kilahti, valko-otsalepinkäinen Virolahti kk hautausmaa. Laineen Klaus oli löytänyt tämän unelmien lajin katsellessa nakkeleiden touhuja. 

 Työkalut kasaan ja ilmoitus aluevastaavalle, tuun illalla takaisin jos on vielä tarve... n. 45 min ja olin hautausmaalla ensimmäisten 10 henkilön joukossa. 

Kaunis aikuinen valko-otsalepinkäinen istui rauhallisesti tuijan oksilla ja tähyili hautausmaalta ruokaa. Elis nro 402. Bongariporukka kasvoi koko ajan ja lopulta paikalla oli vajaa 100 harrastajaa. Kaikki seisoivat rivissä etäällä linnusta eikä sitä häiritty.  Jokunen kuva linnusta, autopinna plakkariin, höpöttelemään tuttujen kanssa ja illaksi koiin. Ei tarvinnut mennä enää töihin.





Valko-otsalepinkäinen 2kv k, Virolahti kk

La 15.8. oli lähdettävä Virolahdelle uudestaan. Jandalle lähdettiin hakemaan myös elistä. Perillä oltiin joskus 10 aikoihin. Tilanne oli täysin toinen kuin edellisenä päivänä. Nyt paikalla n.30 bongaria, jotka ilmeisesti pääasiassa tiirabongareita. Lauma kuvaajia jahtasi lintua pitkin hautausmaata ajaen sen välillä pois, muurien ulkopuolelle. Sikamaista käytöstä, jossa linnulle ei juuri annettu rauhaa ruokailuun. Minun mielipiteeni on se. että kaikki suurharvinaisuudet pitäisi mennä Tiirassa automaattisesti salatuksi vähintään ensimmäisen viikon ajaksi, mieluiten kokonaan

Odottelin hautausmaan keskellä ja seurailin tilannetta. Pian lepinkäinen lennähti takaisin hautausmaalle, melko lähelle minua koivun laholle oksalle istumaan. Muutama kuva vielä linnusta ja turisemaan tuttujen kanssa. Hautausmaan nakkelit pitivät omaa elämäänsä. 




Elislounaalla käytiin Jandan kanssa Viroladella Grill&Bar Aurorassa. Ruoka oli hyvää. Tämän jälkeen ei enää jaksanut lähteä yrittämään riuttatiiraa, vaan suuntasimme kotia kohti.

Kotimatkalla pysähdyttiin Vihdissä Kirvelän tulvalla, joka loppukesän sateiden johdosta tulvi jälleen hienosti. Paikalla on ollut kivasti kahlaajia, ja niin oli nytkin. Keltavästäräkkejä ja västäräkkejä oli myös paljon. Niiden joukosta Janda spottasi nuoren sitruunavästäräkin, kysymällä, että mikäs tämä on kun on niin eri näköinen. Kuvaa en siitä saanut, vaikka kuinka yritin. Varpushaukka häsläsi tulvalla koko ajan ja sekoitti lintumassaa, enkä löytänyt lintua enää uudelleen.


Su 16.8. palasin aamulla tulvalle, mutta en enää löytänyt sittistä uudelleen. Jokunen kuva kahlureista, joita nisari edelleen ajoi takaa.

Suokukkoja, liro, mustaviklo ja töyhtöhyyppä, Vihti


Päivällä ajelin Porkkalaan luotsiaseman kalliolle etsimään ruttatiiraa Kirkkonummenpinnoihin. Kauaa ei tarvinnut etsiä, kun ainakin 2 riuttista löytyi kalastelemasta mereltä. Kovin kaukana kuvaan, mutta huono dokkari kuitenkin. Vettä pitkin lensi myös pieni parvi suosirrejä. K-nummipinnat 220

Riuttatiira Kirkkonummi Porkkala

Iltapäivällä käytiin Mikan kanssa petoja etsimässä Siuntiosta, Sunnanviikistä, ei mitään ihmeellistä. Siuntion asemalta bongattiin turkinkyyhky Siuntionpinnaksi. 


Ti 18.8. ajelin Kotkasta töiden jälkeen Virolahdelle etsimään riuttatiiraa Virolahtipinnoihin. Ajelin Harvajanniemen kärkeen, josta niitä oli viime päivinä nähty. Tovin sai odotella ja staijailla, kun melko kaukaa idästä tuli yksi lintu Siikasaaren rantaa pitkin ja katosi jonnekin lahden pohjukkaan. Paikalla myös 7 räyskää ja 2 kalatiiraa. Virolahtipinnat nyt 249.

Pe 21.8. illalla töiden jälkeen pakkasin rinkan ja ajoin Porvooseen Emäsaloon yöksi. Yövyin hienolla niemekkeellä, Fågelboetilla. Paikalla oli muitakin telttailijoita. 



Aamulla 22.8.  heräsin aikaisin, keittelin aamukahvit ja söin aamupalan. 






Staijailin koko aamun merelle ja napsin Porvoonpinnoja. Härkälintuja muutti länteen ainakin 2, selkälokki lensi merellä, merikihuja jaagasi lokkien kimpussa ja matkasi länteen jokunen, ja helmenä 2 riuttatiiraa kalasteli koko aamun Emäsalon kärjen edustalla, Myös Joni kävi bongaamassa riuttikset Porvoonpinnoihin. Porvoonpinnat nyt 201.

Päivällä kävin Porvoon Ruskiksella katsomassa lintuja. Pinnalistalle kirjasin keltasirkun ja tuulihaukan, jotka vain oli unohtunut kirjata ylös.  Ampuhaukka saalisteli niityllä ja sitruunavästäräkki tuli näkyviin hetkeksi. Molemmat Porvoonpinnoja, nyt 204

Iltapäivällä mentiin vielä Mikan kanssa staijille Vantaa Isoniitulle, arosuhaukka toiveena. Tovi staijaitiin ja olin jo sillä mielellä , että lähdettäisiin pois kun aivan yllättäen jostain ylhäältä kurvasi nuori arosuohaukka niitylle ja pudotti peltoon. Vantaanpinnaa taas pukkasi. 

Arosuohaukka, Vantaa



Varpushaukka Vantaa


Ma 24.8. kävin töstä tullessa bongaamassa lapinsirrin Porvoon Ruskikselta Porvoonpinoihin numeroksi 205.

La 29.8. käytiin Mikan kanssa iltapäivällä Vihdin Selkissä peltostaijilla. Paikallisia petoja mm: Sinisuohaukkoja 5, ruskosuohaukkoja 2, varpushaukkoja 3, kanahaukka 1, merikotkia 2, hiirihaukkoja 5, tuulihaukkoja 4 ja nuolihaukka 1. Tundrakurmitsoja muutti 9 ja merimetso matkasi pohjoiseen. 

Su 30.8. Kierreltiin Mikan kanssa Uudellamaalla. Vihdin Enäjärvellä oli 23 pikkulokkia. Selkin pelloilla nyt 7 sinisuohaukkaa, Vantaan Isoniitulta löydettiin edellispäivän punajalkahaukka, arosuohaukka sekä lapinkirvinen. Vespari minulle Vantaanpinna nro 191

Punajalkahaukka Vantaa Seutula



Helsingistä yritettiin vielä riuttatiiraa Helsinginpinnoihin. Ensin Lauttasaaresta, mutta eipä löytynyt. Ryssänkärjessä oli lehtokerttu ja pikkusieppo joka oli minulle Helsinkipinna nro 274.

Välissä ajettiin Helsingin keskustaan ja auto parkkiin kauppatorille. Paikallisena viihtynyt aroharmaalokki edelleen paikalla. 

Aroharmaalokki Helsinki


Riuttista yritettiin vielä Skatanniemestä. Ei löytynyt. Merellä muutti tundrakurmitsoja yht.10 joiden seassa 3 isosirriä, 4 suosirrin parvessa oli 1 kuovisirri pienellä luodolla. Räyskiä kierteli ainakin 8.  

Ma 31.8. Varasin hotellihuoneen Haminasta, jonne ajelin töiden jälkeen. Jännä parakkihotelli Camp Hamina. Siitä on hyvä siirtyäsyyskuun puolelle. 

camp hotel Hamina



Siinäpä oli lyhykäisyydessään koko kesän linturetkeilyt. Kesäkuu 300, heinäkuu 287, elokuu 268


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti