Uskomaton Turkki, aroilta vuorille

Ulkona sataa ja myrskyää, samalla valtava kottaraisparvi tekee selvää pihani seljan- ja  tuomenmarjoista sekä kirsikoista. Mikäs sen parempi heki tarttua blogin kirjoitukseen. 

Jälleen hyppäämme ajassa taaksepäin ja siirrymme lintuharrastajan paratiisiin, Turkkiin. 

Kevänen Tringan turkinmatka on kolunnut pari päivää eteläisiä aroja ja Eufratjoen rantoja, nyt matkamme siirtyy helteisestä Birecikistä vajaa 100 km luoteeseen Isiklin kylän eteläpuolisille "vuorille". Eihän nämä mitään vuoria ole, mutta biotooppi vaihtuu totaalisesti kauniista kumpuilevista henäaroista rosoisiin ja kivikkoisiin kalliomaisemiin. 

Su Aamulla 5.5. jätimme hotellimme pimeässä ja perillä Isiklin kylässä olimme hieman ennen auringon nousua. Keli näytti pahalta. Tummat pilvet roikkuivat alhaalla, kova tuuli heilutti pensaita ja pientä tihkusadetta oli ilmassa. Harmittava ajatus hiipi mieleen, - kuinka voisimme löytää kähmyjä pikkulintuja tässä säässä. Suomessa porukka bongasi nokisorsaa Porissa. Itse olin laittanut lintutiedotuksen kiinni, mutta Andy stressasi joka aamu olisiko lintu edelleen bongattavissa kun saavumme Suomeen. 

No liikkeelle lähdettiin autolta hissukseen. Lämpöä ei ollut kuin vajaa 10 astetta, joten päälle piti laittaa hyvin vaatetta. Hitaasti nousimme polkua pitkin ylämäkeen. N. 50 m käveltyämme saimme kuunnella idänorfeuskertun laulua viereisessä puussa. Vaikka kuinka yritettiin etsiä lintua näkyviin, ei se onnistunut. Wp elis silti minulle. 

Seuraavaan wp-elikseen jouduttiin kävelemään jo 100m. Polun vasemmalla puolella kisaili kaksi kivikkosatakieltä naaraasta. Lintumiehen märkä päiväuni, Ah ihanaa! Aurinko oli vasta nousussa ja paksut pilvet ja tihkusade söivät luonnonvalon minimiin. Nyt joutui uusi hankintani Canonnin 100-500mm objektiivi koville. Kamerasta oli pakko ottaa kaikki irti, silti kuvat jäivät melko suttuisiksi. Onneksi kuitenkin jokunen kuva onnistui dokkaritasoisesti. 

kivikkosatakieli Irania gutturalis, alhaalla naaras.

Näitä hetken ihailtuamme siirryimme polkua jälleen 100 m ylöspäin. Päivän kolmas Wp-elis, harmaakultarinta lauloi rinteen lehtipuissa. On tämä melkoista. Lintu ei ole sieltä kauneimmasta päästä, mutta kyllähän elis maistuu aina makealle. Harmaassa säässä harmaa lintu. 

harmaakultarinta Hippolais languida

Tästä jatkoimme vielä 100 m ylöspäin kun kuulimme sirkun laulua vastarinteestä. Lämpökameralla lintu löytyi nopsasti, mutta sen saaminen kaukoputkeen olikin hankalampaa. Hetken nuotituksen jälkeen Andy löysi linnun laulamassa kiven päältä. Päivän neljäs Wp-elis ruostekurkkusirkku siellä lauloi haikeaa säveltä. 

Nyt alkoi vettä satamaan jo ihan tosissaan, joten päätimme kääntyä takaisin autolle ja mennä käymään jossain aamiaisella. Alkoihan tässä jo hieman heikottaa, kun on tottunut päivän aloittamaan ammupalalla... Ajettin n. 7 km päähän Remoil - Yasev Petrol - huoltoasemalle. Täältä saimme oivallisen ja monipuolisen aamupalan. Samalla sade hellitti ja pivipeite oheni selvästi. Aseman pihalla 4 ruostepääskyä värjötteli märkänä sähkölangalla. 

Palasimme aamuiselle paikalle ja lähdimme kävelemään jälleen ylöspäin. Tomu oli huonovointinen, flunssainen ja hän jäi autolle, harmillista olla kipeänä reissussa. Orfeuskerttu lauloi edelleen, kivikkosatakieliä ei enää näkynyt, Petro näki valko-otsalepinkäisen vilahtavan hedelmäpuiden sekaan, muut emme sitä nähneet. Olisi ollut elis.. Harmaakultarinnat lauloivat, ruostekurkkusirkku oli siirtynyt muualle. 

Jatkoimme ylöspäin kallioiseen kanjoniin. Jälleen kuuntelimme vaisua sirkku-laulua. Keltapääsirkut lauleskeli kanjonissa. Näitä näimme jokusen. Jälleen Wp-elis. Kohta kuului meropsimaista hyrisevää ääntelyä taivaalta. Kaikilla löi tyhjää. Pian rinteestä löytyi arovarpunen ja toinen.. Wp-wlistä jälleen pukkaa. 

Arovarpunen, Carpospiza brachydactyla

Pian nousu tasoittui ja edessämme oli pieni laakso/ tasanko. Kirjotaskut pitivät reviiriä. Komppasimme aluetta ehkä vajaan tunnin, mutta mitään uutta ja mielenkiintoista emme löytäneet. 

polku joka johtitasangolle

karua tasankoa

jokin kukka rinteiltä

Hetken tuumittuamme suunnitelmaamme, jota meillä ei ollut, päätimme jatkaa polkua eteenpäin. Keltapääsirkkuja, kivikkosatakieliä, kallionakkeleita, molempia lajeja vilahteli kivikkoisilla rinteillä. Polun oikealla puolella jokin pikkulintu patsasteli kiven päällä. Sehän oli idänorfeuskerttu. Nyt sain tästäkin lajista kuvan. Mahtavaa. 

idänorfeuskerttu, Curruca cassirostris

 Tulimme  hedelmäpuutarhan/ tammilehdon  näköiselle upealle lehtoalueelle. Äänimaisema oli uskomaton. Auringon alkaessa lämmittää, innostuivat lähes kaikki alueen lajit lauluun. Idäkallionakkeli, idänorfeuskerttu, kirjokerttu, harmaakultarinta, kivikkosatakieli, balkanintiainen, kirjotasku, mustapääsirkku, keltapääsirkku ... huumaavaa. 

tammilehtoa

 Punapäälepinkäisillä oli raviiri lehdossa. Laji on alueela todella yleinen, mutta aina niin kaunis kuvattava. Oliha se pakko muutama ruutu..

punapäälepinkäinen, Lanius senator

Kohta edestämme pensaasta kuului karkeaa laulua. Andy huusi, että oliivikultarinta. Hieman atrappia käyttämällä tämä kuvankaunis ja värikäs lintu tuli näkyviin. Jälleen Wp-elis ja kuvapinna. Tästä minulla tuli mieleen lähinnä harmaakultarinnan ja rastaskerttusen risteymä. 

oliivikultarinta, Hippolais olivetorum

Tässä kohtaa totesimme, että lähdemme palailemaan autolle päin. Olihan meillä reissulajilistalla lähes kaikki tavoitelajit tältä alueelta hoidettuna. Muutama laji oli vielä kuvaamatta. Kohta polun reunassa lauloi ruostekurkkusirkku. Ei se kovin lähelle päästänyt, mutta dokkarin sain siitä ikuistettua. 

ruostekurkkusirkku, Emberiza caesia

polkua takaisin autolle. edessä Isiklin kylä

Löytyihän paluumatkalta vielä kuvauksellinen keltapääsirkku pesänrakennus puuhissa. 

keltapääsirkku, Emberiza cineracea

Autolle päästyämme alkoi kaatosade, ehdimme juuri alta pois, emmekä kastuneet. Sade näytti jatkuvan koko illan, joten suuntasimme matkamme kohti seuraavaa kohdettamme, Demirkazikin vuoristoa. 

Olihan meillä vielä edessämme 350 km ja yli 4 tunni ajo Cukurbagin kylään. Perillä oltiin illalla ja ennen auringon laskua ehdimme ihailemaan maisemia sekä buukkaamaan itsemme vaatimattomaan , mutta mukavaan Safak Pansioniin. Sain huonekaverikseni Andyn. Talon isäntä Hasan tuntee alueen lintupaikat. Hän on vetänyt tällä alueella linturetkiä jo yli 35 vuotta, pääasiassa ulkomaalaisille lintuturisteille. 

+5 asteen lämpötilassa talon lämmin olohuone jonka keskellä kuumotti kuuma kamiina tuntui oikein kodikkaalta. Saimme syödä maittavan päivällisen ja pidimme iltahuudon olohuoneen lämmössä. Aamulla olisikin sitten aikainen herätys. Ulkona sataa vettä ja vuorilla pyryttää lunta.. Kuinkakohan meidän käy... 

Aamulla maanantaina 6.5. kello soi 4:00. Jälleen liikkeelle ilman aamupalaa. Täällä ollaan kuulemma lintuja katsomassa, ei syömässä. Hasanin alkuperäinen suunnitelma olisi ollut aikainen aamutee ja klo 9 olisimme palanneet aamupalalle. Me halusimme kuitenkin nauttia linturetkestä maksimiajan, emmekä halunneet palata aamupalalle kesken kaiken. Tämä sopi hyvin Hasanille. Onneksemme meillä oli jotakin syötävää ostettuna repuissa. 

 Ulkona oli vielä pimeää. Lämpöä 5 astetta, tuuli melko kovaa ja silti etelänsatakielet lauloivat pusikoissa. Kaikki vaatteet päälle ja könysimme itsemme traktorin peräkärryyn koville puupenkeille. Tomu jäi jälleen potemaan majatalolle. Tämä jos jokin on elämysmatkailua! Istuimme hiljaa penkeillä räsymattojen lämmittäessä viimalta jalkojamme. Reittimme kulki kylän läpi tähtikirkkaan taivaan alla. Pian lähdimme nousemaan kapeaa ja kohtalaisen huonokuntoista hiekkatietä ylöspäin. 

Reilun tunnin ajon jälkeen saavuimme päätepysäkille, kääntöpaikalle n. 5:30 2250 m korkeuteen. Maa oli valkoinen uuden ohuen lumen sadettua viime yönä rinteille. Lämpötila pari astetta pakkesella, mutta ihmeellisesti tuuli oli aivan nollassa. Maisemat jälleen henkeäsalpaavan upeita!

Aurinko oli juuri nousemassa, mutta ei se  tälle puolen rinnettä paista ennen puoltapäivää.  Lintujen kuvaamisen kannalta huono juttu, mutta pakkohan sitä oli kuvata , vaikka hämäryys lisäsi kuviin valtavasti kohinaa.. 

Lintumaailma jälleen aivan erilainen kuin edellisinä päivinä. Täällä linnut ei juuri laulaneet, johtuiko kylmyydestä ja lumesta, mutta olivat kuitenkin aktiivisesti liikkeellä. Matkalla ylöspäin nähtiin muutama vuoripyy, tunturikiuru ja kivitasku. Heti pysähdyttyämme kuulimme kaspianlumikanojen laulua sumuisilta rinteiltä. Wp-elis heti alkuun.

Pian näimme polulla vuorikirvisten seassa kaksi lumivarpusta. Odotettu ja etsitty Wp-pinna vihdoin.

lumivarpunen, Montifringilla nivalis

Pian tätä kuvattaessa kuului jostain läheltä kaspianrautiaisen laulua. Jo kolmas Wp-elis 10 min sisään. Samoin sepelrastaat pitivät vaimeaa ääntelyä. Pakkohan nämä on etsiä kameran etsimeen. 

sepelrastas Turdus torquatus

kaspianrautiainen , Prunella ocularis

lumivarpunen Montifringilla nivalis

Aika kului kuin siivillä, ja valo alkoi lisääntymään. Pian alkoi aamupäivän ensi säteet osumaan tällekin puolelle rinnettä. Alppinaakat lentelivät lähellämme ja alppivarikset raakkuivat vuoren rinteillä. Komppasimme aluetta intensiivisesti. Rinteeltä löyti laulava kivikkorastas, nyt sain jokusen dokkarikuvan tästä kauniista linnusta. 

kivikkorastas Monticola saxatilis

Pian Timo ja Henna kertoivat nähneensä kalliokiipijän rinteellä. Sitä lähdimme porukalla jaagaamaan. Pian tämä tarunomainen kaunis lintu näkyi hetken kiipeilemässä kallioseinämällä. Ei kovin lähellä , mutta dokkari silti.

kalliokiipijä, Tichodroma muraria

Kulkupelimme vuorille

aurinko alkoi hiljalleen lämmittämään. 

Auringon jo lämmittäessä olimme kaikki koolla kääntöpaikalla. Söimme eväitä aamupalaksi ja Petro selasi vuorten rinteitä kaukoputkella. Pian löytyi lumikana kohtuu etäisyydeltä dokkarikuvaksi. Rinteillä laidunsi myös besoaarivuohia, jotka ovat ilmeisesti kesyvuohen kantamuotoa.

kaspianlumikana, Tetraogallus caspius

besoaarivuohia

Koska aikaa oli vielä retkeilyyn , sovittiin, että kuskimme ajaisi traktorin muutaman kilometrin päähän ja odottaisi meitä siellä. Näin tehtiin ja lähdimme kävelemään alamäkeen. muut kävelivät polkua, minä komppasin rinnettä. Siiseleitä ja tunturikiuruja vilisi siellä sun täällä.

Tunturikiuru, Eremophila alpestris ssp penicillata

siiseli eli lännensiiseli eli euroopansuslikki, Spermophilus citellus

Pian petro huusi polulta, että partakorppikotka kaartelee ylhäällä, tämä löytyi kiikareihin, mutta dokkarikuvasta tuli surkea..liian kaukana. Samalla kuultiin polulla serinusmaista surinaa. Kalliolta löytyi kultahemppo porukka soitimelta ja niiden seassa pari ruususiipitulkkua. Ihana Wp-pinna. Minä lähestyin näitä kuvaamaan. Tulkut olivat melko arkoja, mutta jonkin kuvan onnistuin saamaaan. Kultahempot olivat niin naaraiden pauloissa , että niistä sain upeat kuvat.

ruususiipitulkku, Rhodopechys sanguineus

Kultahemppoja , Serinus pusillus

Kuvattuani em. lintuja palasin porukoiden luokse polulle. Petro tokaisi, etttä nyt olemme nähneet kaikki kohdelajit maakotkaa lukuunottamatta. Silloin päätin etsiä sellaisen taivaalta. No sehän löytyi kaartelemasta kaukana taivaalla vuorten päällä. Alppinaakat lentelivät edelleen ympärillämme. 

alppinaakka, Pyrrhocorax graculus

tunturikiuru

Niinpä jatketiin tyytyväisinä päivän lajisaldoon kohti alamäkeä. Traktoria ei vain näkynyt, vaikka olimme tulleet alaspäin jo sen muutaman kilometrin. Pian yhdessä mutkassa traktori näkyi kaukana , n. 2,5 km päässä linnuntietä, lämpökameran etäisyysmittari ylsi vielä tuonne asti.  Kävelyä olisi varmasti tuplasti vuoren rinnettä kiemurrellessa. Andyllä alkoi jokin tulehtunut patti jalassa vihoittelemaan kivuliaasti , joten päätimme soittaa kuskin hakemaan meidät. Onneksi saimme häneen yhteyden ja niinpä hetken odoteltua pääsimme jälleen lavalle kyytiin. Turkissa on uskomattoman hyvä kuuluvuus kännyköissä. Oikeastaan missään ei oltu 5G verkon kuulumattomissa. Ei edes täällä vuoristossa. Saisi Suomi ottaa mallia...

paluumatkalla traktorin lavalla

Pian olimmekin majatalolla. Sää oli auringon paisteessa muuttunut mukavan lämpöiseksi n.+15 astetta. Lounastimme vielä majatalolla ennen kuin lähdettiin jälleen ajamaan kohti etelää ja siirtymistä kohti Gaziantepia.

näkymää majatalolta

Koska meillä ei ollut minnekään kiire, päätimme pysähdellä sopivan näköisissä paikoissa.  Ensimmäisellä pysähdyksellä löysimme pikkutikan ja pyrstötiaisia poppeli ja haapa lehdosta. Toisella pysähdyksellä olimme vihertikan pesällä. Kolmas pysähdys oli bongaus, kun kävimme etsimässä Alpun kylästä, hautausmaan vanhasta mäntymetsästä punarintanakkelin. Lintu löytyi hetken komppailun jälkeen ja atrapilla saimme linnun lähelle kuvattavaksi. Samassa kohtaa pesi rakennuksen kolossa kaunis samamisicus alalajin leppälintu pariskunta.

punarintanakkeli, Sitta krueperi

Iltapäivän ajelimme miettien missä käyttäisimme illan viimeiset valot retkeillen. Päätinne mennä Isiklin kylän lähistölle etsimään punaperätaskua. Muutaman E-bird nuotin komppailimme, mutta kohdelajia ei vain löytynyt. Kivikkosatakieli, mustapääsirkku ja etelänsatakieli löytyi sen sijaan.

mustapääsirkku Emberiza melanocephala

Isiklin kylä ja kalliosola jossa retkeilimme

Niin loppuivat valot ja päätimme siirtyä Hotelliin Gaziantepiin. Tällä kertaa hotellimme olikin astetta hienompi. Parkkipaikan löytäminen oli aluksi hieman hankalaa, mutta sekin löytyi lopulta hotellin henkilökunnan avustuksella. Buukattiin itsemme sisään ja kävin suikussa. 

 Syömään menimme Hotellin ravintolaan. Saimmekin olla ihan rauhassa, ei muita asiakkaita. Onkohan hyvä merkki? Tarjoilijoina toimi ainakin 3 nuorta miestä ja respan tyyppi joka oli ainoa joka osasi muutaman sanan englantia. 

Olipa annosten tilaaminen hankalaa. Ei osaanut Turkin pojat laskea seitsemään. Ensin tuotiin kraanavettä kannussa. Siitä kieltäydyimme kohteliaasti ja vaadimme pullovettä. Tarjoilijapoika hymähti ynseästi.. onpa palvelua... Tovin odotettuamme saimme 8 pulloa vettä. Hyvin laskettu. 

Seuraavaksi odottelimme tilaamamiamme annoksia. Niitä saimme lopulta kuusi ja minä jäin ilman. No Petro luopui omastaan ja sain ruokaa. Eipä Petro enää tilannut itselleen uutta, vaan piti paastoillan. Sen verran kiehui sisällä ettei ilmeisesti ruoka enää maistunut. Hyvää arvosanaa emme tälle ravintolalle voi antaa. Tuntuvat nuoret pojat täällä olevan tavallista yksinkertaisempia. 

No iltahuuto ravintolassa ja nukkumaan. 

Ti 7.5. Heräilimme hotellilla ja söimme hotellin aamiaisen. Se oli ihan ok. Siirryimme vielä Isiklin alueelle etsimään punaperätaskua. Jälleen joku nuotti E-birdistä. Komppailimme kukkuloiden rinteitä ja ajoimme autolla kivan näköisen hiekkatien jalkautuen useasti. Nokisorsa edelleen Porissa...

Jo tuttuja lajeja oli maastossa runsaasti. Keltapääsirkkuja, kirjotaskuja, harmaakultarintoja, kivikkosatakieliä, kallionakkeleita ja idänkallionakkeleita. Ei vain punaperätaskua löytynyt.

kirjotasku koiras , Oenanthe melanoleuca

Idänkallionakkeli, Sitta tephronota

Läheiseltä kallion kielekkeltä ponkaisi ilmaan upea oranssipyrstöinen  arohiirihaukka. 

arohiirihaukka , Buteo rufinus

Ajelimme hiekkatietä eteenpäin , kun ajattelin tien päässä olevan joki sääasema. Kun pääsimme lähelle todettiinkin sen olevan Turkkilainen sotilasasema ja sieltä alkoikin kuulumaan huutoa. Auto äkkiä ympäri ja pois. Onneksi sieltä ei kukaan lähtenyt peräämme.. Huh. 

Muutama pysähdys vielä, mm. kuvaamaan pesää rakentavia kallionakkeleita. Ensimmäinen päivä ilman yhtään WP-pinnaa oli tosiasia! Tästä siirryimme Gaziantepin lentokentälle. Palautimme auton. Pakkailimme optiikat matkatavaroiohin ja menimme lounaalle lentokentän kahvilaan. Lento kohti Vania lähti ajallaan klo 12:40. Suoraa lentoa ei ole , joten joudumme menemään Istanbulin kautta. Siksi aikaa uhraantui koko loppupäivä. 

 Perillä olimme illalla 19:10 auringon jo pikkuhiljaa hiipuessa mailleen. Otimme allemme vuokra-auton jolla liikkuisimme seuraavat 3 päivää itäisen Turkin alueella. Siirryimme hotelliin Ramada by Wyndhamiin joka on aivan Vanjärven rannalla. Hieno 4-tähden hotelli jossa kelpaa majailla. Illalistimme ja pidimme iltahuudon hotellin ravintolassa, jossa nyt tuntui kaikki pelaavan. Täällä pystyimme kommunikoimaan englannin kielellä ja annokset olivat erinomaisia.  

Ruokailun jälkeen nukkumaan pitkän päivän päätteeksi. Aamulla aloitamme jälleen linturetkeilyn täällä Itä-Turkin ja Vanin alueella. Siitäpä sitten blogin viimeisessä osiossa. Gule gule Turkista.