keskiviikko 25. helmikuuta 2015


Lappiin valkopäätiaista bongaamaan.



Viime viikonloppuna  20.- 23. 2. saimme päähämme ajatuksen lähteä lappiin hoitamaan elikseksi siellä jo koko talven viihtynyttä valkopäätiaista. Lopullinen porukkamme oli itseni lisäksi Teivosen Mika ja Virtasen Isto. Lähö oli pe heti töiden jälkeen. Ensin jätimme Mikan auton Huittisiin josta jatkoimme Iston autolla Kaustisille. Sieltä saimme allemme matkailuauton jolla matkamme jatkui aina Kolariin , Kurtakkoon saakka. Perillä olimme sopivasti aamun alkaessa valjeta hieman ennen kahdeksaa. Lintu tuli välittömästi ruokinnalle ja kättelimme eliksen kunniaksi. Tässä muutama otos:



Valkopäätiainen
Tässä kuvassa näkyy puhtaan valkea päälaki



Tässä kuvassa siivellä paljon valkoista


Ja tässä pyrstön valkoiset reunat



Seuraavaksi päätimme lähteä hakemaan muita lapin lajeja. Lähettyvillä on hyvä ruokinta jossa on nähty päivittäin kuukkeleita ja lapintiaisia. Molemmat lajit tulivat ruokinnalle pienen odottelun jälkeen. tässä:


Kuukkeli




Lapintiainen



Näiden jälkeen lähdimme vielä etsimään riekkoa muutamasta paikasta, mutta eipä löytynyt kuin jälkiä. Illalla kävimme pizzalla ja Äkäslompolossa hotellin saunassa ja siitä TODELLA väsyneenä nukkumaan. 

Su 22.2. oli missiomme etsiä valkoiset kanalinnut. Aamulla lähdimme etsimään kiirunaa Ylläkseltä. Ylläksen viereisen tunturin Kellostapulin rinteillä oli aiemmin nähty niitä, joten laitoimme lumikengät jalkaan ja rinnettä ylös. 


Lunta oli melko paljon ja se pakotti meidät kulkemaan  tunturiin polkua pitkin. Ylempänä hanki oli kantavampaa ja pystyimme komppaamaan muitakin alueita kuin polkuja. Pian Mikan vierestä lähti lentoon kaunis naaras kiiruna. Se antoi ihailla itseään melko lyhyen matkan päästä. Kättelyt hyvästä Helmikuunpinnasta. Hieman alempaa tunturikoivu vyöhykkeeltä yritimme vielä etsiä riekkoa, mutta turhaan. Taas vain jälkiä. Uuvuttavan n. 5 tunnin patikoimisen jälkeen pääsimme takaisin autolle. Kävimme vielä katsomassa valkopäätiaista ja melko pian Kurtakon jälkeen meni automme edestä yksinäinen riekko. Melko paljon helpompi laji löytää kuin kiiruna. 
Siitä suuntasimme automme keulan kohti etelää. Päätöksemme oli yöpyä viimeinen yö Hailuodossa , mutta emme ihan ehtineet viimeiseen lauttaan joten laitoimme auton parkkiin lossirantaan. 

Ma aamuna 23.2. oli herätys 6:15 ja siirtyminen 6:30 lautalla hailuotoon. Paikanpäällä Marjaniemessä olimme jälleen hyvissä ajoin, mutta tavoitelaji ei tullut heti ruokinnalle. Sitäkin jouduimme odottelemaan toista tuntia, kunnes vihdoin tuli kähmyilemään ruokinnan vieressä olevan laiturin viereen. Valoa oli taas vähän , lintu laiturin varjossa ja etäisyys lintuun melko pitkä. dokumenttikuva silti tuli.

Mustakurkkurautiainen (vas.)

Hailuodosta siirryimme katsomaan Ouluun pikku-uikkua, liejukanaa, taviokuurnia ja mustavarista. Kaikki onnistui hyvin ja totesimme retkemme päättyneeksi. Ajelimme Kaustisille palauttamaan matkailuauton 18:15. Kiitos vielä Timmerbackan perheelle auton lainaamisesta. Huittisissa olimme 23:00 ja kotona 01:30. 

Onneksi seuraavana päivänä sai herätä aikaisin normi arkirutiineihin. 
Seuraavaa bongoa odotellessa... 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti