lauantai 29. marraskuuta 2025

Toukokuu, 2025, kiireisintä kevättä.


Toukokuu ponkaistiin vauhdilla liikkeelle jo heti vapunpäivänä 1.5. Luvian Säpistä löydettiin rusorintakerttu jolla näyttäisi olevan paljon lännenrusokertun piirteitä. Sinne siis taksivenettä varailemaan ja niinpä saareen päästiin aamupäivällä. 

Saaressa olikin jo paljon porukkaa. Miehittäjät yrittivät rengastaa lintua, jotta saataisiin varma määritys linnusta. Ajoimme lintua prukalla tyrnikössä verkkoihin, mutta lintu oli liian ovela. Koukkasi aina verkon yli. Kuvaamistakin kokeiltiin, mutta arka ja kähmy lintu tiheissä tyrneissä ei ole helppo juttu. Jonkin otoksen kuitenkin sain.



Rusorintakerttu, joka taitaa jäädä idänrusokertuksi.



pe 2.5. Poikettiin Jonin kanssa Espooseen katsomaan sieltä löytynyttä silkkihaikaraa. Haikara kahlaili Soukanlahden Kirkkonummen puolella, mutta näkyi kohtalaisen hyvin Soukan puolelle. Espoon-, auto-, Tringan- ja tuplapinna. Samalla käytiin Jonin kanssa Vihdin Enäjärvellä katsomassa valtavaa tiiramassaa. Kalatiiroja laskimme 200 ja pikkulokkeja 120. Tiirojen seassa oli ainakin 1 lapintiira, joka on yllättävän vaikea löytää Vihdistä. Tästä sain Vihdinpinnan. 

La 3.5. olikin minulle kiireinen synttäripinnapäivä. Kiirettä ei suinkaan vähentänyt se että aamusta klo 5:00 kisattiin perinteinen tornientaisto. Tietysti olimme omalla lerbackan lavalla joukkueellamme Lerpakan heiluttajat. Mika, Janda, Teijo ja Päivi sekä minä saatiin kasaan hienot 83 lajia ja sijoituimme koko Suomen 317 tornin joukossa sijalle 53. Parhaana lajina jälleen kiljukotka lännen puolella. Tästä sain synttäripinnan. Toinen synttäripinna oli tundrametsähanhi, joita Vanjärvellä on satoja, tai tuhansia. 

Kun kisa päättyi klo 13. lähdettiin ajamaan kohti Poria Mikan ja Teijon kanssa ja suunta jälleen Säppiin. Rusokerttu oli edelleen saaressa, ja rengastusta yritettiin aina vaan. Eipä onnistunut tälläkään kertaa. Linnun näin hienosti pian paikalle pääsyn jälkeen. Kuvaa en edes halunnut yritää , joten kiirehdittiin mantereelle heti seuraavalla venekyydillä. 

Seuraava kohde oli luonnollisesti Enäjärvi Porissa. Nokisorsa löytyi onneksi melko helposti ja niinpä matkaa jatkettiin kohti Turkua. Kattohaikara oli helppo löytää pesältä illan viimeisillä valoilla. Huh. olihan taas lintupäivä! Mukavat lajit synttärilistalle. Kiljukotka, Idänrusokerttu, nokisorsa ja kattohaikara. saldo nyt 202 sija 3. 

Jo heti seuraavana päivänä 4.5. olikin lähtö Kasakastanin ja Kirgisian retkelle. Ja siinä välissä tavaroiden pakkaus. Kiirettä pitää... Tästä kirjoitinkin blogin kesällä. Kotona reissusta 18.5. 

Lintulomalla olitiinkin pian reissusta palattuani. Heti suraavana päivänä ma 19.5. aamulla klo 5 lähdettiin ajamaan kohi Paraisia Jandan kanssa. Eipä tuossa välissä ehtinyt kun kamat vaihtaa laukkuun.  Lautta Utön saarelle lähti Pärnäsistä klo 8:15. Mika, Teijo ja Arttu odottelivatkin jo rannassa. 

 Perillä saaressa oltiin puolenpäivän jälkeen. Kyllähän me lintujakin katsottiin, koska vuodenpinnaksi olen kirjannut tuolle päivälle ruisrääkän Utöstä, mutta taisi tuo päivä mennä lähinnä huiliessa ja viihteellä. Taidettiin siinä polttaakin itsemme auringossa Rönnbon terassilla. =)


Ti 20.5. aamulla kuitenkin staijille heti klo 4:30 auringon noustessa. Pohjoisvirtaus piti sään viileänä ja hysyt kateissa. Muutolta jokin mukava laji. Räyskä ei ole yleinen Utössä. 2 etelänkiislaa  laskeutui mereen. Kuikkia vajaa 800, muuttava suopöllö ja kevään ensimmäiset tervapääskyt. Saaressa oli paljon punavarpusia. 1 pikkusieppo, Raripuskassa 1 kirjokerttu, ja Arttu löysi kylältä peltosirkun. 


Punavarpunen, Utö

Peltosirkku Utö

Ke 21.5. Jälleen tuttu rutiini. Aikainen herätys, aamupala ja staijille 4:30. Nyt oli tuuli kääntynyt etelään. Jälleen oli kuikkalinnut vauhdissa. nyt vajaan 1200m. ruokkien seasta jälleen 1 etelänkiisla. Isosirrejä muutti 212 kahdessa parvessa, suosirrejä 44 kolmessa parvessa. määrittämättömiä vajaa 800. Iltapäivällä satoi vettä. Paikallisina mm 4 karikukkoa, sinirintoja 9, 1 pikkusieppo ja 1 mustaleppälintu. Teeriä näkee saaressa lähes päivittäin. 


Teeri naaras, Utö

To 22.5. Aamupalan jälkeen jälleen staijille. Tänään olikin keli muuttunut, eikä muuttoa ollut juurikaan. Sankka sumu haittasi muuton seurantaa, mutta pudotti saareen valtavasti pikkulintuja. Kuikkalintuja muutti vain vajaa 40. Saaresta löydettiin mm. 6 satakieltä ja sinirintaa, 7 pikkusieppoa, 5 rytikerttusta, 350 hernekettua, 10 pensaskerttua, 20 lehtokerttua, 30 mustapääkerttua, 4 kultarintaa.. 


Kultarinta, Utö


Pikkusieppo, Utö

Pe 23.5. aikainen aamupala, ja staijille 4:30. Leppoisa etelätuuli jatkui. Mustakurkku-uikkuja oli saunalahdella jo 11 ja 1 punasotka koiras sorsien seassa.   Sepelhanhia muutti kolme pientä parvea, merikihuja muutti 11, kuikkia taas yli 1000. Paras havainto oli kuitenkin nuori pikkukajava joka muutti melko läheltä itään välillä laskeutuen uimaan. Saari oli yön aikana hieman tyhjentynyt pikkulinnuista , mutta olihan siellä vielä jotakin. mm, 2 kirjokerttua, 9 kultarintaa, luhtakerttunen, 9 pikkusieppoa, 20 punavarpusta, 2 nokkavarpusta ja 11 pikkulepinkäistä. 


Pikkulepinkäinen koiras, Utö


Lapasorsa koiras, Utö

La 24.5. aikaisen ja tuhdin aamupalan jälkeen staijille luotsiasemalle. tuuli ed. etelässä, Sepelhanhia muutti 183, kuikkia n.200, Isoja kahlaajia 2145, plus määritetyt 1400 tundrakurmitsaa, 52 punakuiria, 110 isosirriä. merikihuja muutti 7. Hysyjä aina vaan vähemmän. 3 kultarintaa, 2 luhtakerttusta, 3 sirittäjää, pensassirkkalintu, 4 pikkusieppoa ja kehrääjä. 


Kehrääjä, Utö

Su 25.5. olikin jälleen lähtöpäivä. Amulla aamupalan jälkeen mökki siistiksi, kamat kasaan ja staijille. Aamustaiji leppoisassa etelätuulessa. Sepelhanhia muutti 103, ruokkien seassa jälleen 1 etelänkiisla. Kahlaajia jälleen n. 700. Kuikkia alle 300. Lyhyt saarikomppaus ei paljoa enää antanut, 1 mustavaris , 3 rytikerttusta ja 1 rastaskerttunen. Koiras teeri päivysti tykkihallilla. Niin hyppäsimme yhteysalukseen ja suunta kotia kohti. Lautalla ei juurikaan lintuja näkynyt. Pikkutiiraa yritettiin Jurmosta ilman tulosta. Illalla myöhään kotona ja nukkumaan.


Teeri, koiras, Utö

Ti 27.5. kävin katsomassa Siuntiossa viihtynyttä punapäänarskua. Samalla listasin joitakin Siuntionpinnoja. 

Kuun viimeisenä pe 30.5. lähdettiin bongaamaan Teijon ja Mikan kanssa Varesvuon Markuksen hienosti kuvaamaa idänkäkeä , joka oli puputtanut muutaman päivän Kuhmossa reviirillä. Liikkeelle lähdettiin töiden jälkeen, niin että oltaisiin perillä illalla, kun käki aloittaisi puputuksen. Perillä oltiin joskus 22 aikoihin. Käestä oli ilmeisesti kuultu jokin kaukainen ääni, mutta me emme mitään kuulleet koko yönä. Välissä nukuttiin tunnin yöunet autossa. siirryttiin su 31.5. puolelle. Kierreltiin aluetta, missä käkeä oli kuultu, mutta ilman tulosta.

Hiekkasen Eino löysi läheltä laulavan sinipyrstön. Siitä sain toukokuunpinnan. Laajennettiin käen etsintöjä , mutta ei käkeä... Oltiin vähän jo kotiinpäin lähdössä kun ajettiin vielä yhtä hiekkatietä n. 10 km päässä käen vakipaikalta etelään. Mika oli kuulevinaan pohjansirkkua, joten auto pysähdyksiin ja ikkunat auki. 

Välittömästi puputti idänkäki lähellä autoa, siirtyi hieman ja jatkoi puputusta. Tietoa tiedotukseen ja niinpä moni muukin ehti kuulemaan tätä itäistä harvinaisuutta. Lintu liikkui hissukseen kohti länttä ja puputus heikkeni, mutta kuului edelleen hyvin. Mukava toukokuunpinna, autopinna ja prosu

 Kotimatkalla käytiin listaamassa joitakin Juvan- ja Mikkelinpinnoja, mm viitakerttusen joka lauloi innokkaasti lentokentän reunalla.


Viitakerttunen, Mikkeli

Siinäpä olikin jälleen lintukiireisen toukokuun retkeilyt. Tänään meillä on Aplan syyskokous Karkkilan Ala-Emalilla. Näytän siellä uunisaunan tiloissa kuvia Irlannin retkeltä. 

Seuraavaksi päivitellään kesän retkiä tänne blogiin. 





torstai 27. marraskuuta 2025

KESKIKEVÄT KOMEIMMILLAAN 2025



Huhtikuunpinnoista kovin puute oli nokisorsa, joten heti ti 1.4. käytiin bongaamassa se Porista. Näin keväällä ja alkukesällä se viihtyy Enäjärven sorsaporukassa, mistä se on melko helposti löydettävissä, mutta syksymmällä se siirtyy meren puolelle ja löytäminen onkin aivan tuurin varassa. 
Päivällä tuli piippi tiibetinhanhesta. Nyt hanhi oli löytynyt Ikaalisten puolelta. Sinne siis. Lintu löytyi helposti, kun se oli porukalla hallussa paikalle saapuessani.  Ilalla sain vielä ruksattua kotoa tämänvuotisen Avi-list splitin tundrametsähanhen. 


La 5.4. Ajeltiin hyvin nukutun yön jälkeen Lahteen bongaamaan kuvapinnaksi harjalintu. Hetken sekoilun jälkeen löytyi porukat ja lintu olikin hallussa, joten loppu oli helppoa. 


Harjalintu, Lahti


Su 6.4. lähdettiin tutulla porukalla Jandan, Mikan ja Teijon kanssa Poriin retkelle. Reitti oli tuttu, ensin Enäjärvelle katsomaan nokisorsaa. Siellä se viiletti naaraansa perässä. Mikalle kuukausipinna. Minulle kuvavuodari. 


Nokisorsa, Pori Enäjärvi

Enäjärveltä suunnattiin lietteille laskemaan lintuja. Vesilintuja jokunen sata, mm ristisorsia 62. 1 kuikka, 1 kaakkuri, 6 pulmusta edelleen ja 1 etelänsuosirri. 


Etelänsuosirri, Pori Yyteri, lietteet

Lietteiltä koukattiin Riitsaranlahdelle josta kotimatkalla vielä Puurijärvelle. 

To 10.4. kuvailin ohilentäviä hanhia hetken omalla lavalla. Lyhytnokkahanhi tuli komeasti järveltä pelloille ruokailemaan. Oma lava on kyllä todella hieno paikka , jos haluaa hyviä lentokuvia paikallisista hanhista. Aamulla ne siirtyvät järveltä pelloille matalalla tonttini yli tai vierestä, ja illalla taas takaisin järvelle.  


Lyhytnokkahanhi tundrametsähanhen kanssa, Vihti, Vanjärvi Lerbacka


Pe illalla 11.4. käytiin Jandan kanssa katsomassa Erosen Juhan Pusulanjärveltä löytämää punakaulahanhea, mutta epäonneksemme olimme minuutin myöhässä.. Merikotka säikäytti koko hanhilauman lentoon, emmekä lintua enää löytäneet lähipelloilta. Laihaksi lohduksi kävimme katsomassa heinätavi pariskuntaa pusulanjärven lintutornilla. Myös huuhkaja antoi meille hienon konsertin illan valoissa. 
La 12.4. käytiin katsomassa Jandan kanssa Punakaulahanhi uudelleen. Nyt se löytyi helposti uimassa keskellä pusulanjärveä isossa hanhiporukassa. 

Samalla päätimme käydä katsomassa tuttua metsoa Pusulassa. Ajoimme auton parkkiin ja lähdimme etsimään lintua. Kävelimme metsässä muutaman sata metriä ja jo takaisin autolle päin tullessamme  kuulimme siipien kahahduksen läheltä. Kukko oli aivan tuohtuneessa tilassa, ja lähestyi meitä aina kun siirryimme kohti autoa. Autolle päästyämme oli se enää n 10m päässä ja juuri ja juuri ehdimme autoon suojaan kun se hyökkäsi päällemme. Onneksi olimme molemmat autossa turvassa, mutta auto sai kyytiä. Peilit kolisi ja kynnet raapivat peltejä.. Tästä on tullut ihan hullu! HUH HUH!


Metso, Lohja Pusula

Su 13.4. lähdin Mikan ja Teijon seuraksi Maarin torniin. Olimme hyvissä ajoin paikalla. Lintuja oli liikkeellä ja lietteillä jo melko paljon, mutta mitään rariteettiä emme nähneet. Kuvavuodareita luonnollisesti paljon. 

Ti 15.4. ajelin Virolahdelle etsimään virolahtipinnaksi lyhytnokkahanhea ja amerikantavia töiden jälkeen. Hanhea en löytänyt, mutta amerikantavin kyllä.. Eipä siitäkään pinnaa. Hemmetin lumppaukset! Samaa yritin vielä ke 16.4. mutta ei hanhea. Paikalla tuhansia hanhia joista osa katveessa ja nukkumassa. Ei ole helppoa. Rikon pelloilta kevään ensimmäinen kivitasku. 

Ma 21.4. Kävin bongaamassa Kirkkonummen Saltfjärdeniltä aikaisen niittysuohaukan. Kuvan sain napattua sumun keskeltä Gunnarskullan pysäkiltä. Huhtikuunpinna napsahti.


Niittysuohaukka koiras , Kirkkonummi, Saltfjärden

Ke 23.4. löysi Janda Vanjärveltä, Metsäkyläntien varresta kattohaikaran. Pitihän se käydä katsomassa.

To 24.4. olin jälleen töissä Kotkassa. Kotiinpäin ajellessa kävin bongaamassa Uotilan Pertun Porvoosta löytämän tulipäähippiäisen. Perttukin oli paikalla ja hän tuli vielä auttamaan minuakin linnun löytämisessä. Eipä se vaikeaa ole, kun koiraat laulavat innokkaasti. 


Tulipäähippiäinen, Porvoo 

La 26.4. Pidin Tringan torniopastuksen Vanjärven lintutornilla. Paikalla kävi taas paljon linnuista kiinnostuneita. Mukavia lajeja mainitakseni, mustakurkku-uikku, uivelo, harmaasorsa, selkälokki sekä kesäntuojat haara- ja räystäspääsky sekä keltavästäräkki.

 Kuvavuodareita tuli taas muutama, mutta paras niistä oli tornin ohi oikealta kohti pohjoista viilettänyt haarahaukka. Sain kauan kaivatun Vihti-pinnan!


Haarahaukka, Vihti, Vanjärvi

Su 27.4. pidimme jälleen Nuuksion IBA-laskennan. Nyt oltiin Kumpulaisen Retun kanssa kahdestaan. Reitit samat kuin edellisellä kerralla. Nyt oli lintuja selvästi enemmän kuin viime kerralla. Metsätiaiset selvästi jo pesintäpuuhissa. Peukaloisilla useita reviirejä. 

Parhaana voisi kuitenkin mainita Iso-Parikkaan eteläpuolella olevalla korpinkalliolla touhunnut pähkinähakki ja sen eteläpuolella äännellyt pohjantikka, jonka tuttuni Matthias Deschryvere löysi jo muutama päivä aikaisemmin. Itse en tikkaa koskaan nähnyt alueellani, mutta ruokailujälkiä valtavasti. Matthias taas eksyi vahingossa minun puolelle ja näki tikan minun alueella.. Hieno laji!

Ti iltana 29.4. käytiin Mikan kanssa bongaamassa Janakkalasta valtavasta kapustarintaparvesta keräkurmitsa huhtikuunpinnaksi. Tovi lintua etsittiin, ennen kun plokkasin sen parven seasta. 


Keräkurmitsa, Janakkala


Vielä kuun viimeisenä päivänä ke 30.4. kävin aamulla etsimässä Lohjalta siellä havaittua aikaista kukkujaa huhtikuunpinnaksi. Melko pitkään piti paikalla olla kunnes, jo olin luovuttamassa. Olin menossa autoon, kun yht´äkkiä läheltä kuului kukuntaa ja käki leni ylitseni. Huh mikä helpotus. 

Siinä oli tämänvuotinen huhtikuu paketissa. Toukokuusta puolet olinkin ulkomailla, joten seuraavan kuun blogi ei ole valtavan pitkä. 







 

keskiviikko 26. marraskuuta 2025

 KEVÄT 2025 ALKAA



Maaliskuu alkoi heti ahkerasti. Heti kuun ensimmäisenä päivänä 1.3. lähdettiin Jandan kanssa Hankoon retkelle. Päätavoitteena maaliskuun listalta puuttuva aroharmaalokki. Tovin kesti , ennen kuin se löydettiin Tulliniemen itäpuolelta Gunnarsinrannalta. Lokki kökötti vesikivellä hamaalokkien seurassa melko kaukana. Kuvassa oikeanpuoleisin.


Nuori aroharmaalokki oik. Hanko

Tulliniemestä jatkettiin matkaa itäsataman , missä on pitkään viihtynyt pieni lapasotkaparvi. Tänäkin vuonna kerään todellä löyhästi kuvavuodareita. Laso oli luonnollisesti sellainen. 


Lapasotka, vaihtopukuinen koiras, Hanko

Vielä päivän pääteeksi , Juuri kun palasimme autolle Svanvikin tornilta, touhusi pari isokäpylintua puiden latvoissa, isoloxiasta kuvavuodari


Isokäpylintu naaras, Hanko

Su 2.3. kävin kiertelemässä Vihdin Enäjärven rantoja. Sieltä oli ilmoitettu valkoselkätikkapari. Koiras oli ollut jo äänekkäällä päällä, joten sen ehkä löytäisin helpoiten. Siellähän tuo komeus nakutteli rannassa kuolleita leppiä


Valkoselkätikka koiras, Vihti

Ke 5.3. olin töissä Kotkassa. Päivä siellä jäi hieman lyhyeksi, joten ehdin siellä pienelle retkelle. Kävin katsomassa Tiutisen saarta, jonkin paremman tikan toivossa. Rantalehdossa oli vain pieni tiaisparvi ja pari puukiipijää. 


Puukiipijä Kotka Tiutinen

Seuraavan linturetkipäivän pidin pe 7.3. Aamulla staijailin omalla lavalla, kiertelin Vanjärveä, komppasin Huhtimon metsiä ja illalla käytiin vielä Jandan kanssa pöllöretkellä karkkilan pohjoispuolen metsissä. Ajatuksena Atlaslaskennat tuolla alueella. Pöllöretkeltä saimme huuhkajan ja viirupöllön.  


Sinitiainen, Vihti Lerbacka

La 8.3. kävin staijilla Kirkkonummen Saltfjärdenin parkkipaikalla. Siellähän oli paikalla iso tukku tuttuja. Mitään ihmeellistä ei nähty, mutta mukavia kevään ensitulijoita. Kottaraisia, hiirihaukkoja, uuttukyyhkyjä ja töyhtöhyyppiä. 

Su 9.3. käytiin Hangonretkellä Mikan ja Teijon kanssa. Täälläkään ei harvinaisuuksilla herkuteltu. Kevään ensitulijoita tallentui kennolle, mm ristisorsa, haahka, merihanhi ja mustavaris. Mukavin havainto oli Hangonpinna, ruokki , jonka nähtiin 4-tt terassilla riskilän seurassa. Molemmat ruokkilinnut oli sen verran lähellä, että molemmista sain myös autopinnan. Harvoin näitä näkee autoteille asti.. 

Seuraava mainittava bongaus oli, kun Turun Topinojan kaatopaikalle parkkeerasi kattohaikara Ti 18.3. Aikainen tulija, jota harvoin nähty maaliskuun puolella Suomessa. Olin tuolla suunnalla muutenkin, joten pääsin paikalle bongaamaan ensimmäisten joukossa jo aamun valoissa. Mukava maaliskuunpinna. 

Tästähän kehkeytyi mukava tapaus, kun myöhemmin kaatopaikalla nähtiin toinenkin kattohaikara. Niille päätettiin rakentaa tekopesä ja niinpä haikarat onnistuivat pesimään kaatopaikalla ja tuottivat yhden uljaan poikasen Topin, joka nähtiin muuttamassa pois Suomesta ma 15.9. kohti Venäjää. Melkoista päiväpinnaajien iloa koko kesä. 



Kattohaikara, Turku Topinoja

Su 23.3. kävin jälleen Hangossa retkellä. Muutamia kuvavuodareita kertyi muistikortille. Mm. naurulokki, tukkakoskelo ja pyrstötiainen.


Tukkakoskelo koiras, Hanko

Pyrstötiainen Hanko

Pe 28.3. Ajelin Hämeenkyröön bongaamaan maaliskuunlistalle tiibetinhanhen. Lintu ruokaili pellolla isossa hanhiparvessa, toivottoman kaukana kohtalaisessa sumussa. Onneksi sumua saa pois kuvista kuvanmuokkaus ohjelmissa.. Samalla reissulla kävin Kokemäen Puurijärven tornissa. Siellä olikin mukava rupatella Mäkelän Matin kanssa. Järveltä löysin mm. pikku-uikun ja selkälokin, joka oli tummanharmaaselkäinen "tuhkaselkälokki". Punasotkia oli jo pari ja kaulushaikarat puhalteli kaislikoissa. 


Tiibetinhanhi, keskellä hanhiparvea, Hämeenkyrö

Tänä vuonna otin jälleen osaa Nuuksion järviylängön linnuston laskentaan. Ensimmäinen IBA-laskenta suoritettiin la 29.3. Kaveriksi sain Jandan ja Kumpulaisen Retun. Mitään odottamatonta ei reitille sattunut, mutta mahtavia vanhoja kuusimetsämaisemia ja tavallisia vanhojen kuusimetsien asukkeja. Mm. pyy, kanahaukka, kaikkia metsätiaisia melko paljon, sekä aina niin ihana ja äänekäs peukaloinen. 


Peukaloinen reviirillään Vihdin nuuksiossa

Samaisena la 29.3. iltapäivällä ajelin yksinäni  vielä poriin, missä kävin bongaamassa Enäjärveltä nokisorsan maaliskuun listalle. Illaksi pääsin turvallisesti kotiin. 

Su 30.3. lähdettiin porukalla Hankoon retkelle Mikan , Teijon ja Hilskan Sannan kanssa. Parhaana lajina voisi mainita 2 muuttavaa lapinsirkkua Uddsgatanilla, josta sain Hankopinnan. Muita mukavia kevään saapujia olivat västäräkki, pulmunen, tylli ja tiltaltti. 

Itapäivällä käynnistin Fiat Euramobiilini ja ajoin takaisin Poriin. Lietteillä oli nähty aikaisia muuttajia ja ehdinkin vielä illan valoilla näkemään mustakurkku-uikun ja punakuirin malliskuunlistalle. Yöni nukuin Yyterin lietteiden parkkipaikalla.

Maaliskuun viimeiseen päivään ma 31.3. heräsin matkailuautossani Porissa. Keittelin aamukahvit ja söin aamiaisen. Lietteille käppäiltiin yhdessä Mäkelän Matin kanssa. Punakuiri ja mustakurkku-uikku olivat edelleenkin paikalla. Pian paikalle saapuivat kiven kovat bongarit etelästä. Terhi, Aleksanteri ja Sami. Oli mukava tarjoilla heille nämä hienot lajit tarjottimella. Lietteillä piipersi parvi pulmusia napsien hyönteisiä ristisorsien seassa. 


Pulmusten ja ristisorsien sekaparvi, Pori Yyteri, Lietteet


Minä päätin lähteä kohti seuraavaa kohdetta, muut jäivät sannannokan torniin. VIRHE! Olin jo päässyt autolla liikkeelle, kun AP soitti ja sanoi , että Terhi oli plokannut suosirrin lietteiltä. Vielä ihanan shinzii alalajisen kaunokaisen. No auto hiekkatiellä ympäri ja takaisin lietteille. Huh hikeä! Onneksi lintu näkyi hyvin, kylläkin pienellä opastuksella ensimmäiselle lavalle ja sain siitäkin kirjattua malliskuunpinnan. Kiitos avusta. 

No sitten se seuraava kohteeni olikin Puurijärven lava. Siellä oli nähty edellisenä päivänä ruskosuohaukka , joka minulta puuttui maaliskuun listalta. Sinne päästyäni, ei kulunut kuin hetki, kun löysin komean koiraslinnun lentelemästä ruovikon päällä. Paikalla lenteli myös naaraslintu. Pian löysin toisenkin koiraan ja sitten toisenkin naaraan. Järvellä oli siis ainakin 4 eri lintua. 

Etelän hirmut saapuivat myös perässäni tänne ja saivat pinnattua ruskiksen listoilleen. Käppäilimme yhdessä vielä lintutornille. Rupattelimme mukavia, katselimme upeaa Puurijärveä, mutta uusia listattavia lajeja emme saaneet. Siihen olikin mukava päättää maaliskuu ja ajella rauhassa kotiin. 


Koiras ruskosuohaukka , Kokemäki, Puurijärvi.


Kevät jatkuu...

maanantai 3. marraskuuta 2025

 Vuoden 2025 alku


Kaikenlaiset kiireet ja saamattomuus ovat aiheuttaneet sen , ettei blogin päivitys ole tuntunut kovin miellyttävältä. Kuvia on kyllä kertynyt jonkin verra, mutta ei mitään superia. Lähden nyt kuitenkin käymään läpi tämän vuoden retkeilyjä tiivistetyssä muodossa. 

Ke 1.1. suunnattiin tänäkin vuonna Hankoon. Jandan kanssa aloitettiin aamu 4-tuulen tuvalta. Mereltä ekaekaapinnaksi härkälintu ja rannalta kangaskiuru ja luotokirvinen. Iltapäivällä ajelin vielä Porvooseen josta sain kottaraisen listalle. 4 uutta ekaekaa-pinnaa.

To 2.1. Ajoin aamuksi Porkkalaan. Siellä välillä nähty pikkulokki liihotteli luotsiaseman ohi tammikuun listalle. 

Pikkulokki Porkkala

Loppiaisena 6.1. järjestimme Aplan alueen talvirallin. Lajit oli kaikilla neljällä  joukkueilla tiukassa, mutta nappasimme voiton kahden lajin marginaalilla joukkueellamma Kissapöllöt,  Janda, Laarin Päivi ja minä, tuloksella 34 lajia. Ässinä mm. lehtopöllö ja varpuspöllö.


Räkättirastas Karkkila

Varpuspöllö, Vihti


Su 12.1 käytiin Mikan ja Teijon kanssa jälleen Hankoretkellä. 4-tuulentuvan rannassa sinnitteli aina vaan 4 kangaskiurun parvi, vaikka pakkset oliva olleet jo melko kireitä. Jalat kirjaimellisesti jäässä..


Kangaskiuru , Hanko

Turkinkyyhky Hanko

punakylkirastas Hanko


Tammikuussa tein paljon töitä Kotkassa ja välillä siellä ehti myös linturetkelle 


Punatulkku Kotka


Su 26.1. käytiin jälleen Hngossa retkellä Teijon, mikan ja Hilskan Sannan kanssa. Merisirrejä ja riskilöitä nähtiin 4-tuulen tuvalla. Rannassa oli luotokirvinen mukavasti kuvattavissa. 



Luotokirvinen, Hanko

Illaksi oli vielä ehdittävä Karkkilaan Aplan kevätkokoukseen Ala-Emalille. Matkalla ihmettelimme Jandan kanssa sarvipöllöä. 

To 30.1. bongattiin vielä porukalla Espoon Westendissä rantasipiä, joka pääsi tammikuunlistalle.


Helmikuu onkin lyhyesti paketoitu. La aamulla 1.2. oltiin isolla joukolla Helsingin Viikissä bongaamassa virtavästäräkkiä. Pian aamun hämärässä lintu näkyi ja moni kuittasi tästä helmikuunpinnan. 

Punarinta , Helsinki



Seuraava retki olikin Irlantiin, josta kirjoitin blogin Helmikuun lopussa. 

Irlannista palattuani, La 15.2. kävin katsomassa  Hangon lokki-invaasion rippeitä. Aroharmaalokki oli vielä jäänyt kiertelemään Hangon rantoja, vaikka valtava kuolleiden kalojen kertymä olikin rannoilta pesty/lokit ahmineet pois. Tästä sain helmikuunpinnan sekä Hangonpinnan. 

Su 16.2. käytiin Helsingissä Jandan kanssa kuvaamassa kirjosiipikäpylintua, Munkkiniemen Arboretumissa. Oli mukava aurinkoinen talvipäivä.

Kirjosiipikäpylintu, Helsinki


Pikkukäpylintu Kirkkonummi


Su 23.2. käytiin Jandan ja Blinin kanssa kuvausretkellä Pukkilan Kanteleella. Siellä jo useampana päivänä hengailleet tunturikiuru ja pulmunen olivat melko helposti löydettävissä ja kuvattavissa.




Tunturikiuru Pukkila Kantele

Pulmunen, Pukkila, Kantele


Työmatkalla 24.2. koukkasin Porvoon kautta hakemaan kuvavuodarin jänkäkurpasta. Tutulla ojalla oli peräti 3 eri jänkäkurppaa, joista tässä 2. 



Jänkäkurppa Porvoo

To 27.2. Kävin vielä bongaamassa Jokioisista helmikuun pinnalistalle tundrahanhen numeroksi 168. Kotimatkalla koukkasin Tammelaan etsimään pohjantikkaa, Sehän löytyi aivan tien vierestä. Siitä sain myös autopinnan nro 296


2 tundrahanhea, Jokioinen


Pohjantikka Tammela.


Jatkuuu...