sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Helteinen heinäkuu ja lappi




Vihdoin pääsen käsiksi heinäkuun ensimmäisen viikon lapin lintukuviin. Lähtöpäivämme oli tällä kertaa pe 1.7.2016. Ajatus oli kerätä reilusti heinäkuunpinnoja kuvaamisen yhteydessä. Matkaseurueemme oli tällä kertaa seuraava. Itseni lisäksi poikani Joonatan lähti mukaan katsomaan lappia elämänsä ensimmäistä kertaa. Mukana myös Virtasen Isto ja uutena retkituttavana Salon Risto Lohjalta.
Risto napattiin kyytiin Karkkilasta 12 maissa ja matkamme kohti pohjoista alkoi. Ensimmäinen etappimme oli Porin Yyterin lietteet. Paikalla oli jo jonkin verran kahlaajia, mutta ei mitään erikoista. Siitä jatkoimme matkaamme Evijärvelle, missä on iso määrä mustatiiroja. Paikalta laskimme ainakin 16 yksilöä. Siitä jatkoimme Kaustisille hakemaan matkailuautoa Timmerbackoilta. Isto tuli tänne asti omalla autollaan. Tavarat kyytiin ja paikoilleen ja matkaan. Isto aloitti ajamisen. 

Ensimmäinen kohteemme oli Kuusamossa sitkeästi aikaa viettänyt paksujalka. Paikalla olimme noin klo 3. Löysin linnun alhaalta pellon reunasta reilun tunnin etsimisen jälkeen. Lintu oli rauhallisesti paikallaan kuovien seurassa. Hälyt menemään tiedotukseen ja radiopuhelimiin. Risto sai napattua eliksen ja minä prosun ja kk-pinnan. Hetken kuvattuamme lintua jokin ajoi koko porukan lentoon , mutta paksujalka palasi samantien samalle paikalle.



Paksujalka
Tämän jälkeen menimme ansaitulle aamu/eliskahville Kuusamon ABC:lle. Kahvit juotuamme lähdimme etsimään sirkkuja. Kuntivaaran suunta ei pettänyt tälläkään kertaa. Pienen kävelyn jälkeen löytyi pohjansirkku pariskunta ja vähän lähempää Venäjän rajaa laulava pikkusirkku. Jälkimmäistä rämmimme Iston kanssa kuvaamaan.


Pikkusirkku koiras
Tästä siirryimme Kuusamon kaatopaikan kupeeseen , missä on lauleskellut sinipyrstöjä kaksi kappaletta. Paikalla oli atrapoimassa Gratu ja Killi. Lähes heti vetäisi lintu yhden säkeen. Risto ja Isto eivät lintua kuulleet kun juuri touhusivat jotain.  Seuraava pysäkki oli Petäjälampi. Sieltä löytyi jälleen lapintiainen sekä kuukkeli poikue. Sieltä suuntasimme Rukalle etsimään virtavästäräkkiä. Tutulta paikalta löytyi peräti kolme lintua.


Virtavästäräkki

Nyt oli kaikki Kuusamon tavoitelajit hanskassa, joten matka jatkui kohti pohjoista. Kyllä onnistui todella helposti! Seuraava etappimme oli Kaunispää. Siellä vain ihailimme hieman maisemia. Siitä jatkoimme ylöspäin. Jossain vaiheessa kun olin nukkumassa näkivät pojat metson tien reunassa. Äkkiä ympäri ja muutama räpsy.


Tästä se Patekin laulaa...
Matkamme jatkui eteenpäin. Perumämmärinjänkällä lenteli suopöllöjä. Valot olivat vähissä, kello oli jotain keskiyötä , mutta pakko oli yrittää.. 



Saalistelevat suopöllöt
Ja ei muuta kuin eteenpäin pieni matka. Ensimmäinen yöpymispaikkamme oli Petsikko, missä staijasimme jonkin aikaa kunnes uni alkoi voittaa. Staiji ei tuottanut mitään erikoista. Muutaman tunni yöunien jälkeen matkamme jatkui kohti Utsjokea missä söimme aamiaisen. Ennen Utsjokea, jossain Kevon kieppeillä kuvasimme ampuhaukkaa..


Ampuhaukka naaras
Maittavan aamiaisen jälkeen kiipesimme Utsjoen Ailegaksen päälle. Sieltä löytyi retkemme seuraavat tavoitelajit keräkurmitsa, lapinsirkku ja kiiruna.



Keräkurmitsa  ja sen poikanen



Lapinsirkku ja sen poikanen

Kiirunapariskunnalla ei näyttänyt olevan poikasia, tai sitten ne olivat hyvin maastoutuneina.



Kiiruna naaras ja koiras
Tästä jatkoimme matkaamme Nuorgamiin. Siellä kävimme kahvilla, Varasimme illaksi saunan ja lähdimme retkelle Pulmankijärvelle. Pulmankijärveen laskevassa Pulmankijoessa oli pakko käydä uimassa. Kyllä teki hyvää! Järven rannalla kuvasin tyllejä ja poroja..

Tämä on pikku tylli

Hei sähän kuset jaloilles
Pulmankijärvellä näkyi myös tunturikihu saalistelemassa. Aikaa tapoimme ihaillen karua maisemaa. Illalla klo 22 menimme saunomaan Tenojoen varteen. Olihan saunalta hienot maisemat jokilaaksoon. Tästä suuntasimme puhtaina kohti Norjaa ja määränpäämme oli Hamningberg , mutta norjan puolelta tuleekin seuraava BLÅG...

2 kommenttia:

  1. Särähti tuo "olivat atrapoimassa". Jos olivat atrapoimassa sinipyrstöä tiedetyltä reviiriltä, niin rikottiin huomaavaisen havainnoinnin ohjeita.
    Toinen Juha

    VastaaPoista