tiistai 30. syyskuuta 2014

Salossa kuulemma mandariinisorsa.


La 20.9. lähdin ajelemaan yksin kohti Salon Halikonlahtea. Siellä oli kahtena päivänä nähty mandariinisorsa. Saavuttuani paikalle oli siellä sakea sumu, joten näkyvyys lammikoille oli surkea. Neljän tunnin kiertelyn ja jokusen kuvan jälkeen päätin luovuttaa. Eipä taaskaan onnistunut. Paikalla oli muunmuassa ruisrääkkä, kirjosiipikäpylintu ja kerttusia jonkin verran. Tässä jotain otoksia:



paikalla oli myös useita harmaahaikaroita



Pensaskerttu kyyhötti pensaassa


Mustapääkerttu kurkisteli myös


Syksy on hyvää aikaa kuvata hysyjä. Tässä poseeraa tiltaltti.


Päästyäni kotiin karkkilaan, pirahti luuri. Joku oli taas löytänyt sieltä sen mandariinisorsan. Harmitti vietävästi. Kun ei onnistu niin ei onnistu...

Illalla lähdimme Mikan kanssa vielä Kouvolaan komppaaman paikalla ollutta isokirvistä, mutta uuvuttavan kilometrien pituisen turhan yrittämisen jälkeen ajoimme kotiin. Jälleen tyhjin käsin. Paikalla oli kuitenkin nuori arosuohaukka josta sain jonkun otoksen:





Hieno nuori arosuo. 

Kamera pelastaa monta reissua. Tämänkin päiväinen turhautuneisuus , kun ei vuodenpinnoja heru, muuttui mukavaksi kun sai jonkin kuvapinnan.

Ja kohti seuraavia seikkailuja...



Porissa isokirvistä etsimässä


Porissa oli ollut pari päivää isokirvinen paikallisena, joten mekin lähdimme sitä etsimään. Neljän tunnin Fleiviikin niityn komppauksen jälkeen päätimme luovuttaa. Eipä löytynyt, mutta timaleita oli kaislikossa useita. Etäisyys vain liikaa kuvaamiseen. Sieltä siirryimme Yyterin lietteille kahlaajia katsomaan ja sieltä jonkin kuvankin sain. Tässä Pori otokset:



Fleiviikin ruovikossa oli niittykirvisiä.



Pakollinen Porilainen mustavaris. Jalassa valkoinen rengas.





Yyterin lietteiltä kaksi pulmussirriä

 


Tässä vielä toinen niistä






Tyllejä oli vielä melko paljon


Tylli 


Myös jokunen nuori suosirri


Eipä napsahtanut vuodenpinnoja meikäläiselle, mutta mukava kuvausreissu.

taas mennään

maanantai 22. syyskuuta 2014

Punapäälepinkäinen ym. retkeilyä


Ma 15.9. olin korjaamassa autoa iltapäivästä kun kännykkään tuli mielenkiintoinen viesti. Punapäälepinkäinen Helsinki , Vuosaari. Nopea soitto Mikalle joka pääsi töistä kuudelta.    Mennäänkö ? Vastaus oli selvä , tottakai mennään. Ei muuta kun nopeasti liikenteeseen koska valoisaa aikaa ei paljoa ole jäljellä. Piinavan pitkän ajomatkan jälkeen ehdittiin hyvin paikalle. Siellä olikin n. 20 bongaria jo paikalla. Linnun näimme hienosti , mutta oli aivan liian kaukana mun kuvaus optiikalle. Eräs Salolainen harrastaja golleega Jone sai tästä 3000. kuukausipinnan. Vielä kerran onnittelut.


Jos oikein paljon käyttää mielikuvitusta , voi luulla näkevänsä kuvan keskellä nuoren punapäälepinkäisen. ;) lisää millejä ja heti!


Parina iltapäivänä olemme käyneet komppaamassa alueemme peltoja rarikirvisen toivossa, mutta kuvia on saanut lähinnä sinisuohaukoista. laitan tähän pari otosta 



Tässä kuvassa nuori sinisuohaukka Vihdistä Kirjavalta  ja...



...tässä vanha naaras sinisuohaukka Vanjärveltä


Tässä vielä pajulintu Vihdin Kirjavalta. Alkaa olemaan viimeisiä syksyn viivyttelijöitä. Tiltaltit ovat jo paljon yleisempiä tällä hetkellä.

Matka jatkuu...





sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Ämmässuon rarilokkiretki


La 13.9.2014 oli jälleen lokkiretki Ämmässuolle. Keli oli hyvä ja bussissa riittävästi tilaa.
Rarilokkeja etsittiin, mutta eipä löytynyt tälläkään kertaa. Lokkeja oli alueella n. 3000, joten kyllä siellä seassa varmasti oli jokunen aroharmaalokki. Iso osa lokeista köllötteli kaatopaikan mäen laella, missä emme käyneet kertaakaan. Kippi, eli paikka jonne dramaattisesti vähentynyt kotitalousjäte kipataan on toinen parhaista paikoista löytää arvolokkeja. Useammasta pysähdyksestä huolimatta ei nyt kipillä ollut kuin harmaa- ja merilokkeja. Myös joitakin muitakin kaatopaikan lajeja. Tässä joitakin:



Korppeja on alueella useita kymmeniä. Luonnossa erittäin vaikea kuvattava ilman piilokojua. Linja-auto toimii hyvänä kojuna ja sieltä pääsee kuvaamaan lintuja melko läheltä.


Kottaraisia oli paikalla tuhansia. Harvoin näkee niitä kerralla näin paljon. 

Toinen hyvä lokkipaikka on Bioasema. Siellä kompostoidaan kotitalouksien boijätettä ja sen seassa on lokeille vielä paljon syötävää. Sieltä teimme päivän parhaat lokkihavainnot. Valitettavasti vain olivat lajiltaan perusfaunaa...




Tässä päivän paras havainto. Saksassa siipimerkattu harmaalokki. Ämmikseltä on näistä vain noin 5 aikaisempaa havaintoa. Olisi tämäkin voinut olla jotain jytkympää..



Värirengastettu harmaalokki. Jalassa keltainen CA67J rengas.


Tässä vielä 2-kv harmaalokki , jolla on hauska lintu- kuvio selkähöyhenissä.



Lopuksi vielä kulmakorven täyttömäeltä kivitasku.

Eipä siis tuonut tämäkään kaatopaikkareissu arvolokkeja vuodenpinna listalle, mutta kokemuksena aina yhtä upea. Tätä retkeä voin kyllä suositella lokeista kiinnostuneille. Retkella pääsee tutustumaan hyvin eri ikäisiin ja pukuisiin harmaalokkeihin ja merilokkeihin oppaiden avustuksella. Mahdollisesti ensi vuonna uudestaan.