tiistai 14. heinäkuuta 2015

Muotkhatakha ja Saana


Jäljellä olisi sitten lapinreissumme viimeiset päivät. Pe 26.6. päätimme suunnata kulkumme Muotkatakan mäelle kuvaamaan sepelrastaita. Rinteiltä oli ainakin edellisinä päivinä kuulunut mukavasti laulavia lintuja. Auton parkkeerattuamme kuului lähi rinteestä heti laulua, joten sitä kohden. Kiipesimme Iston kanssa rinnettä ylös aina vain korkeammalle. Lintua ei vain enää näkynyt eikä kuulunut. Ei kun ylöspäin. Rinne oli todella jyrkkä ja vaikea kulkuinen. Isoja lohkareita ja tunturikoivikkoa. Seinämä oli lähes pystysuora paikoitellen! Kyllä meinaan Koistinen puuskutti gamopuvussa, kun vielä sattui aurinkokin paistamaan suoraan rinteeseen. Useita hengähdystaukoja ja jokunen juoma jotka sattui matkaevääksi taskuun sujahtamaan. Hetken kuluttua olimme mäen päällä. Hienoa maisemaa. Ja heti pian nuorukaista ruokkiva sera naaras.




Sepelrastas naaras jolla ruokaa nokassa.

Maisemaa Muotkatakalta

Muotkatakalla ei juuri muita lintuja näkynytkään rustia, niittykirvistä ja sepelrastaita lukuunottamatta. Illalla päätimme mennä vielä kuvaamaan Pikku-Jehkakselle, mutta jostain kumman syystä siellä oli taas pilvistä vaikka muutama kilometri etelämpänä päivällä oli kaunis aurinkoinen sää. Tässä vielä viimeiset otokset sieltä.


Lapinsirkku koiras on kaunis lintu juhlapuvussaan

Tunturikihu pariskunta

Illalla päätimme vuokrata Kilpisjärven Retkeilykeskuksesta saunan. Sauna oli mukava puulämmitteinen rantasauna ja hintakin koko porukalta vain 20/h. Iston kanssa heitimme talviturkit kilpisjärveen. Olihan jäät sulaneet jo viikko sitten. saunan jälkeen maistui uni. 

Viimeisen lappipäivän La 27.6. ohjelma oli Saana. Pulmunen oli vielä löytymättä ja kuvaamatta. Sääkin oli aivan loistava. Muina päivinä oli Saanan huippu ollut pilvessä. Nyt paistoi aurinko. Matkamme eteni portaita ylös. Portaiden loputtua nousi rinteestä ilmaan piekana.


Piekana

Tunturin laella oli mukava ilma. Vaikka nousussa oli tullut hiki, kuivui se raikkaassa viimassa. Pian löytyikin ensimmäiset pulmuset. Polun itäpuolella oli pariskunta. Täällä saa kuvata pulmusta juhlapuvussa ja oikeissa maisemissa ja taustaväreissä.


pulmunen koiras

Matka jatkui huipulle , missä oli huipun kivikasassa toinen pulmuspari. sitäkin tuli kuvattua. 

Maisemaa Saanalta. Kilpisjärvi.


Takaisin alas päätimme Iston kanssa mennä kiertämällä itärinteen kautta. Siellä oli vielä paljon lunta ja eteneminen olisikin ollut helpompaa suksilla. Sieltä löytyi vielä yksi kiiruna jota tulikin hyvissä valoissa räiskittyä.



Kiiruna Vanha koiras loppukevään puvussa

Alas polulle päästyämme oli sinirinnalla pesä aivan polun vieressä. Se pariskunta olikin hyvin kuvattavissa.


Sinirinta koiras

Sinirinta naaras

Saanalta tultuamme päätimme lähteä ajamaan kotiin päin. Matka tyssäsi väsymykseen jossain Ylitornion kieppeillä. Auto parkkiin Tornionjoen rantaan ja unten maille. Su aamulla oli tarkoituksemme palauttaa auto ja niin pääsisimme kotiin päivää aikaisemmin mitä oli suunnitelmissa. 
Matkaan tuli muuttuva tekijä jossain Kauhavan kohdalla puolilta päivin kun kävimme kahvilla. Piiariin piippasi viirusirkkalintu Toholammella. Tiirassa oikein kuvan kanssa. Yhteisestä yksimielisestä päätöksestä päätimme yrittää sitä seuraavana yönä. 

Toholammella olimmekin hyvissä ajoin. Paikalla oli traktori joka paalasi niitettyä niittyä. Se pelto missä sirkkeli lauloi ei ollut vielä niitetty eikä traktorimiehen omaisuutta. Oli kuulemma lähellä olevan maatilan. Sinne siis oveen koputtamaan. 
Pihalla kimppuuni hyökkäsi iso koira joka yritti purra minua , mutta onneksi sillä oli kuonokoppa. Pulssini ja hengitykseni tasaannuttua keskustelin isäntäväen kanssa ja heillä oli tarkoitus niittää juuri tuo rehupelto saman iltana. Sain puhuttua vuorokauden lisäaikaa, vaikkakin  nyt oli käsillä hyvä niittosää pitkästä aikaa. Saimme myös luvan leiriytyä jo niitetylle sänkipellolle ja liikkua sillä pellolla vapaasti. Tunnit kuluivat rattoisasti grillaillen ja urheilujuomaa nauttien. Aikaa tapettiin myös facebookia päivitellen. Kyllä meinaan oli hauskaa. Harvoin sitä nauraa niin makeasti.. asianomaiset kyllä tietää syyn.

Niitetty rehupelto. Lintu liikkuu nyt pienellä alueella.

Aika kului lopulta iltaan ja pian kymmenen jälkeen alkoivat ensimmäiset lyhyet sirinäsarjat. Noin vartissa lintu alkoi laulaa täyttä kurkkua. Eräs lintumies blokkasi laulavan linnun kaukoputkella. Lintu näkyi kapeassa sektorissa n. 100m päässä. Liian kaukana hyvään kuvaan. Tässä paras.


Viirusirkkalintu

Lähemmäksi emme menneet koska isäntäväen kanssa oli sovittu että liikumme vain niitetyllä pellolla ja hyviin bongaritapoihin kuuluu se ettei lintua lähestytä. Hyvillä mielin lähdimme palauttamaan autoa Kaustiselle ja perillä olimme joskus yhden maissa. Pian Facesta saimme lukea kuinka eräs liittomme jäsen oli päättänyt rikkoa kaikkia sovittuja sääntöjä ja komppasi lintua niittämättömällä pellolla. Hienoa! Kyllä joukostamme näköjään löytyy vielä idiootteja! En tiedä tietääkö kukaan kuinka tuo harmitti ainakin itseäni. No toivottavasti edes sai kunnon kuvat. 

Kotimatkamme meni vielä Porin kautta missä oli ollut useamman päivän paikallisena punapäälepinkäinen. Lintu löytyi alle tunnin etsinnällä Leveän ojan varrella kasvavista pajuista. 


Punapäälepinkäinen

Matka kotiin meni ainakin itselläni aivan koomassa. Toivottavasti ei kuskilla. Humppilassa vaihdoimme vielä kuskia kun Mikaa alkoi väsyttä ja itse olin saanut torkuttua jokusen tunnin. Kotona Ma 29.6. joskus iltapäivästä. Olihan mukava reissu. Paljon hienoja kuvia ja upeita maisemia. Monenlaisia tunteita pettymyksistä suuriin riemuihin. Kiitos vielä kerran Isto, Pate ja Mika.


 






maanantai 13. heinäkuuta 2015

Kuusamo kun taakse jäi...



Ke 24.6. siis lähdimme ajelemaan ylöspäin kohti seuraavaa tavoitelajia nro 8. Pellossa on viihtynyt jo ties kuinka kauan 2 koiras mandariinisorsaa. Siitä sitten matkanvarrella helppo vuodenpinna. No paikka oli kyllä komea, paikallinen timpurikin sanoi että tuossa kivellä ne eilen istui, mutta linnut olivat tehneet katoamistempun edellisenä yönä. paikalla kiertelimme jokusen tunnin kunnes jouduimme taas toteamaan että hylsy tuli. No nyt ei kyllä kulje niin kuin Porin pojilla. Alkaa hiipimään niskaan sellainen tunne, että jos tätä vauhtia vielä jatketaan on 300 lajia tänä vuonna vain kaukainen haave. Leuka rintaan ja kohti pohjoista. 

Olihan siellä paikalla västäräkki


Ja komeat maisemat

Pellosta lähdettyämme, ajelimme länsireunaa kohti pohjoista. Enontekiöllä huomasimme tien läheisyydessä hiiripöllöpoikueen. Sitä oli tietysti päästävä hieman kuvaamaan.

Hiiripöllö nuorukainen

Samana iltana ajelimme vielä ylös määränpäähämme Kilpisjärvelle. Paikalla pitäisi olla retkemme pääkohdelaji nro 9. Tunturihaukka. Melko pian näimme taivalla lentävän tämän jyhkeän komean falcon. Siitä muutama kuva ja nyt jouduimme paukuttamaan kuohuvaa eliksen kunniaksi. Nyt eivät enää edelliset hylsytkään painaneet mieltä.



Aikuinen tunturihaukka

Shampanjaa kavereille eliksen kunniaksi


 Koska ei väsymys valtavasti painanut , lähdimme vielä komppaamaan Pikku-Jehkakselle missä pitäisi olla tavoitelajit 10. ja 11. Eli tunturikihu ja lapinsirkku. Molemmat löytyi. Pikku-Jehkas on mukava kompata koska nousua ei kerry tieltä valtavasti ja sekin on loivaa. Sieltä löytyi kivasti kuvattavaa, mm. kiirunoita, kapustarintoja, keräkurmitsoja , riekkoja, tunturikihuja, lapinsirkkuja, pikkukuoveja ja sopuleita. Taivaalla puputti parhaimmillaan ainakin 3 suopöllöä. Harmi vain että taivas oli yöllä paksussa pilvessä ja valot tietenkin vähissä. Tässä jotain:


Kuva Pikku-Jehkakselta . Sumussa Jehkastunturi


Tunturikihuja oli ainakin 2 paria

Kiirunoita näimme ainakin 3

Lapinsirkkuja oli 2 paria


Sopuli oli itselleni nisäkäselis. näimme jokusen, mutta ovat hankalia kuvattavia pitkällä putkella


N. 6 tunnin komppauksen ja kuvaussession jälkeen menimme autolle ja nukkumaan. Ajantaju on aivan hukassa. Makoisien unien jälkeen menimme Kilpisjärven biologiselle asemalle kuvaamaan ruokinnan elämää. Paikalla oli paljon urpiaisia ja järripeippoja sekä pikkunisäkkäitä:


Punamyyrä, harmillisesti vain jäi korte eteen

Ja harmaakuvemyyrä . Molemmat tietysti eliksiä


Kilpisjärveltä lähdimme etsimään vielä tavoitelajia nro. 12 joka on retken hankalin, eli lapinkirvinen. No eihän sitä löytynyt vaan vastaan tuli 2 tavoitelajia nro 13 eli tundraurpiais pari. Paikalla oli myös hiiripöllöpoikue.


Aikuinen hiiripöllö

Nyt on kaikki tavoitelajit tsekattu ja saldoksi jäi 9 vuodenpinnaa ja 2 elistä. hylsyt tuli rantakurvista, mustapääsirkusta, mandariinisorsasta ja lapinkirvisestä. toivotaan että näistä jonkun saisi vielä paikattua syksymmällä. Seuraavaksi on tarkoitus mennä kuvaamaan Muotkatakalle sepelrastaita niiden omassa ympäristössään. Siitä vielä viimeisessä osoiossa.











sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Lappi, täältä tullaan.


Tämän vuotinen lapinmatkamme oli ajalla 21.-30.6. Ajankohta oli hieman myöhäinen koska työ ym. kiireet siirsivät lähtöä ja matkailuauton saimme vasta 21.6. su illalla. Joten matka alkaa Mikan kanssa su aamulla klo 4:00 Vaskijärveltä. Oma maksimi tavoitteeni oli kunnianhimoiset 13 vuodenpinnaa ja 3 elistä. Koskaanhan ei kaikki onnistu 100% joten katsotaan kuinka käy. Ensimmäinen kohteemme oli Jyväskylän Vaarunvuoret missä on jo kauan laulanut sinipyrstö, tavoitelaji nro1. Paikanpäälle käveltyämme oli se lähes heti äänessä. Kättelyt ja pinnakahvit niissä maisemissa. Hyvinhän tämä alkaa.



Töyhtötiainen Jyväskylä Vaarunvuoret

Särkijärvi Jyväskylä Vaarunvuoret





Nyt pääsen myös kokeilemaan ja opettelemaan uuden hankintani käyttöä. Teki melkoisen loven lomabudjettiin , mutta minkäs sille mahtaa kun ostokuume iskee..



Canon 500/4 IS USM + 1.4 ext.

Jyväskylästä lähdimme liikkeelle kohti pohjoista, mutta piippari piippasi rantakurvin Porissa, joten koska aikaa oli , niin sinne siis. Eipä löytynyt kurvia porista mutta jokunen kuva sieltä tuli.

Pyrstötiainen aikuinen. on sillä suuri suu

Pyrstötiainen nuori

Porissa näimme myös loppu matkaseurueemme eli Virtasen Iston ja Paavo Harrin. Tästä jatkoimme yhdessä kohti pohjoista. Matkailuauton haimme su illalla klo 22 Kaustiselta Timmerbackoilta. Henkilöautot parkkiin, tavarat kyytiin ja matkaan. Koska vielä ei väsyttänyt päätimme ajaa Raaheen katsomaan matkamme toista tavoitelajia amerikanhaapanaa. 10 min etsinnän jälkeen löysin nukkuvan linnun kiven päältä ja siitä sain ensimmäisen elikseni. Kello oli n. 1:00 yöllä joten näkyvyys oli hyvä eikä väreilyä ollut. 


Raahe Hurnasperä , lintu jossain tuolla taustalla sekä Mika , Paavo ja Isto

Raahesta matkamme jatkui seuraavaan etappiin, Liminkaan. Perillä joskus 3-4 välillä ja nyt hieman unta. n.4 h unien jälkeen  marssimme Liminganlahden Virkkulan torniin. Kolmas tavoitelaji hietatiira olikin jo haastavampi. Lintu löytyi klo 15:20 reilun 7  uuvuttavan staijitunnin jälkeen . Välissä satoi vettäkin ja olimme siirtyneet alatasanteelle sateensuojaan. luovutusfiiliksissä Mika blokkasi lentävän hietatiiran lahden päältä. Hyvä Mike! Välissä ehdimme jo hieman innostua kun tornin editse lensi mustanokkainen kalatiira. Kuinkakohan moni on tästä ottanut pinnan?? no tässä maisemaa ja kuvia sieltä:



Liminganlahti Virkkulantornin maisemaa. Hietatiira lentää tuolla jossain Temmesjokisuistossa.

Keltavästäräkki

Lapasorsa poikue.


Limingasta siirryimme Ouluun etsimään retken neljättä tavoitelajia rantakurvia. No eipä löytynyt vaan matkamme jatkuu kohti pohjoista. Kuusamossa olimme ma iltana 22.6. Illan ja yön liikuimme kuvaillen pöllöjä. Lapinpöllö oli ed pesällään sitä kävimme ihmettelemässä.


Lapinpöllö hoivaa poikuettaan.

Kuvattavia suopöllöjä emme löytäneet kuin yhden ja sekin melko kaukana ja pahassa valossa. 


Suopöllö lähes suorassa vastavalossa yön pimeimpään aikaan.

Suopöllön jatkaessa saalisteluaan siirryimme untenmaille. Seuraavana aamuna oli vuorossa viides tavoitelaji mustapääsirkku. Lintu oli viihtynyt erään maatilan pihalla jo lähes 3 viikkoa joten eiköhän mekin se pian hoideta. 12 tunnin etsimisen ja staijin jälkeen luovutimme. Kyllä nyt on huonoa tuuria. lintu oli häipynyt edellisenä yönä kun nukuimme asuntoautossa maatilan pihalla.


Kuusamo. Tämä maisema ei heti unohdu...

Onneksi kävimme mustapääsirkun etsimisen välissä hieman tuulettumassa ja yrittämässä retkemme 6. tavoitelajia pohjansirkkua. Pienen etsimisen jälkeen löysin varoittelevan pariskunnan jolla oli maastopoikaset. Itselleni mukava kuvapinna kun ei viimevuonna ollut kuvaajaystävällinen lintu. Nyt onnistui.

Pohjansirkku vanha naaras


Kuusamossa siirryimme vielä illalla Tolpanniemeen missä oli kuultu ed. päivinä retkemme 7. tavoitelaji pikkusirkku. Aamulla heräsin ensimmäisenä ja lähdin komppaamaan maastoa. Tunnin etsimisellä ei pihahdustakaan, joten takaisin autolle. Ärinää ja hyttysenpistoja.. GRRRR!!! Autolle päästyäni lintu lauloi aivan vieressä . Kaverit saikin heräillä pikkusirkun lauluun. siitä aamukahville ja sitten Rukalle. Rukalla oli virtavästäräkki ja muuttohaukka paikalla. Siitä Valtavaaran ja Konttaisen parkkipaikalle katsomaan retken pakolliset kuukkelit. Niille maistui jo hieman huonoksi mennet jauhelihapaihvit mainiosti. 


Kuukkeli ja jauhelihapihvi 


Tästä matkamme jatkui kohti seuraavaa määränpäätä, mutta siitä kerronkin seuraavassa osiossa...












tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kesäkuun alun retkeilyä


Blogipäivitykset tulevat taas reippaasti myöhässä. Kamerassa odottaa jo lähes 5000 kuvaa läpikäymistä. Huh! on tämä kesä lintukuvaajalle raskasta aikaa... no tässä joka tapauksessa Kesäkuun alkupuolen kuvia ja retkitunnelmia. Nämä ovatkin sitten viimeiset kuvat Sigman 300mm objektiivilla.

Utöstä palattuani pidin lähes viikon taukoa bongailussa ym. lintujutuissa. 6.6. Kävimme Teivosen Mikan kanssa Hyvinkäällä Ridasjärvellä etsimässä mustatiiraa , mutta emme sitä löytäneet. Itselleni tuli siltä reissulta vuodariksi viitasirkkalintu. 


Pikkulokki hyönteispyynnissä 


7.6. kävin yksin laskemassa Nuuksion kartoituksen viimeisen eli 3. erän. Metsässä olin jo hyvissä ajoin klo 2:00 kuuntelemassa jos kehrääjiä olisi äänessä. Ei ollut kehrääjiä, mutta lehtopöllöpoikue oli äänessä ja melko hyvin kuvattavissakin. Harmi että valot olivat tietenkin todella vähissä siihen aikaan yöstä. Nuuksion erämaa tarjosi kyllä mieleenpainuvia kokemuksia. On meillä hieno erämaa-alue aivan vieressämme.


Lehtopöllön poikanen Vihti


Illemmalla kävimme Mikan kanssa vielä espoossa ihmettelemässä pussitiaisen poikueen ruokintaa ja illalla vielä Ridasjärvelle hakemaan Mikalle mustatiira. Nyt onnistui.


Pussitiainen sujahtamassa pesään


9.6. oli vuorossa Retki Lappeenrantaan Konnunsuolle bongaamaan pikkukultarintaa. Lintu löytyi hienosti ja oli jälleen hyvin kuvaajaystävällinen. Kotimatkalla haimme vielä Mikalle vuodariksi kuhankeittäjän Kouvolasta.


Pikkukultarinta


10.6. kävimme illalla kokeilemassa edellisenä yönä Vihdin Poikkipuoliaisella laulanutta pikkuhuittia, mutta turhaan.

11.6. olikin sitten taas vuorossa  matka itäisempään Suomeen. Kotkan hovinsaaresta oli löytynyt ruostepääsky, Sinne siis. Lintu löytyi taivaalta muiden pääskyjen seurasta ja joku huono dokkarikuvakin siitä syntyi



Ruostepääsky Kotka Hovinsaari



12.6. oli hakusessa vuorostaan Tammelasta Torronsuolta löytynyt punajalkahaukka. koko illan odottelulla lintu näkyi kolme kertaa, 

13.6. Kävin yölaulajaretkellä hakemassa itselleni kehrääjän vuodenpinnaksi. Kolme surisijaa löytyi, 2 Lohjan puolelta ja 1. Karkkilasta sekä  mukavana yllärinä puputtava helmipöllö aivan kotini läheltä. Kehrääjiä oli kuuntelemassa kanssani mäyrä

Mäyrä


15.-16.6. olikin sitten vuorossa vuoden JYTKY. Sotkamosta oli löytynyt laulava idänkäki. Eipä muuta kun kimppakyytiin porukka kasaan ja nokka kohti pohjoiskarjalaa. Lähdimme Ilpo Hallin autolla (kiitos siitä) ja kyytiin tulivat myös Salon Risto ja Sulkavan Kalle. Matka sujui leppoisasti tutustuen uusiin ihmisiin. Paikanpäällä oli jo melkoinen lauma bongareita ja puolenyön jälkeen jo valtava lauma toinen toistaan tutumpia pinnakärjen ihmisiä. Ehdimme kuulla vain yhden hienon puputus sarjan kun oli jo lähdettävä kotiinpäin. matkanvarrella kuuntelimme vielä lapinuunilintua Valtimossa.

Seuraavaksi onkin vuorossa lapinmatkamme, Mukana itselleni uusi linssi Canon 500/4  mutta se onkin sitten aivan eri juttu...