lauantai 17. heinäkuuta 2021

Upea keväinen Utö

Ai miksi aina Utöhön? Minulle tärkeät Utönpinnat houkuttaa ja onhan tuo saari lintukuvaajalle paratiisi. Tänäkin vuonna oli lintuja paljon kuvattavissa ja tuli sieltä muutama Utönpinna myös. Olin varannut 2-hengen huoneen, ns. pikkukerhon jossa majoituimme koko helatorstai- viikoksi. Kamera oli edelleenkin viallisena ja roskiin meni paljon kuvia. Teräviä kuvia on kuvatuista kuvista n.10%. Monista kuvaustilanteista meni kaikki kuvat roskiin. Onneksi kuitenkin jokunen onnistui. Tuntuu kuin olisi palannut ajassa takaisin Canon aikaan...

Kohti saarta lähdettiin ajelemaan Mikan kanssa siis jo 9.5. su iltapäivällä. Matkailuvaagoni kuntoon ja menoksi. Illalla parkkeerasimme auton Nauvoon, saariin meneville tarkoitetulle parkkipaikalle. Lasi punaviiniä ja iltapalaa hetulaan ja nukkumaan. Aamulla 10.5. Baldur lähti 8:15 Nauvosta ja olimme tietenkin hyvissä ajoin paikalla. Vettä satoi ikävästi, joten odottelimme autossa.  Retkueeseemme liittyi ammulla myös Lindemanin Kalle ja Vuorisen kari.

Lauttaan tuli paljon väkeä. Kyytiin otettiin koronan takia vain 100 ensimmäistä, joten jännitystä riitti mahdutaanko kyytiin. Jouduin vielä viemään asuntoauton takaisin parkkiin, jonka aikana kaikki muut olivat siirtyneet alukseen. Onneksi takaisin päästyäni kukaan ei ollut laskemassa väkeä, joten matkaan päästiin. Aluksella oli kyllä melko tiivis tunnelma. Mielestäni enemmän kuin 100 ihmistä.. 

Kaikki satamat kierrettiin ja perillä oltiin joskus 13:00 jälkeen. Sade lakkasi kuin seinään jossain Aaspön kieppeillä. Matkan parhaat havainnot olivat  muutama ruokki ja Jurmon pikkutiira.

Saareen kun päästiin oli hysyjä joka puolella. Yöllinen sade oli pudottanut pikkulintuja paljon saareen ja kuvattavaa oli paljon. Kamat nopsaan kämpille. Kari ja Kalle menivät luotsimäelle. Seuranamme kerholla oli Metsärannan Ramin porukka jotka ovat varanneet ison kerhon samalle viikolle seuraaviksi viideksi vuodeksi!

Matkan varrella lepikosta kuului turkinpulun huhuilua. 


Turkinkyyhky 


Kämpältä suunnistimme ensimmäisenä itäniityn suuntaan. Otin muutaman kuvan niityn yllä varoittelevista punajalkavikloista. 


punajalkaviklo


Rantaan päästyämme katselimme tyllien, meriharakoiden ja karikukkojen touhuja. Myös muutama luotokirvinen oli paikalla. 


karikukko


Ristisorsia pesii alueella 2 paria. 

koiras ristisorsa


Rannasta päästyämme kolusimme pusikoita paremman lajin toivossa. Tuttuja hysyjä vilisi joka pusikossa,  ei mitään harvinaista. 

5 mustapääkerttua 


Takaisin kämpille päästyämme huusi Kalle itäniityn rannasta pikkusirkun. Oli ruokailemassa levävallilla. Eipä me vaan sitä aikaisemmin huomattu. Tämä oli reissun ainoa kk-pinna minulle. 


pikkusirkku


Kauniissa iltapäivän valossa kuvasin myös luotokirvistä, mutta tässä kohtaa oli kameran onnistumisprosentti surkea...  

luotokirvinen


Pikkusirkkua kuvatessa pyyhälsi pintaa pitkin paikallinen merikihu.


merikihu


Pikkusirkku jäi päivän parhaaksi lajiksi. Muita havaintoja mm. 1 mustaleppälintu, 60 mustapääkerttua, 3 nokkavarpusta ja 3 sinirintaa. Illalla nopea kysely saaren havainnoista muilta ja pikainen iltahuuto kerholla. Mukava lintupäivä takana ja tyytyväisenä nukkumaan.  


Ti 11.5. aikainen herätys klo 4. Maittava aamiainen ja staijille luotsimäelle. Merellä ei liikkunut käytännössä mitään, joten aamuhetki meni lähinnä turistessa tuttujen kanssa. Pian saarta komppaamaan. Hysyjä oli edelleen paljon. Päivän kerttu oli tänään hernekerttu joita arvioimme olevan saaressa n. 50. Mukeja enää n. 30. Päivän ensimmäisen kivan lajin löysi Kalle hotelliauleelta. Peltosirkku etsi ruokaa Enskärin kalliolla. Tämä on itselleni vuoden ainoa havainto tästä lajista. Ensimmäinen vuosi historiassa kun Vihdistä ei ole lajia löytynyt koko vuonna ollenkaan.  Surullista! 

peltosirkku

Aamupäivällä komppasin yksin itäniityn itäreunaa. Läheltä polkua nousi siivilleen heinäkurppa, joka laskeutui keskelle itäniityn kaislikkoa. Huusin porukan paikalle ja siirryimme itäniityn rantaan polulle. Kuin tilauksesta kurppa lennähti muutaman kymmenen metriä takaisin kuivemmalle puolelle ja lähes kaikki onnistui näkemään linnun. Varovaisessa uusintakomppauksessa ei lintua enään löydetty. Itse niittyä ei saa näin pesintäaikaan kompata, joten on tyytyminen reunoja kiertävien polkujen komppaamiseen. 

Päivän kovin laji oli kuitenkin Jokisen Ekin löytämä avosetti. Eki oli istunut kaikessa rauhassa Itäniityn rannan penkeillä kun tämä kaunokainen oli tupsahtanut nenän eteen. Lintu ei montaa sekuntia rannassa viihtynyt, vaan nousi siivilleen ja katosi idän kautta kohti etelää. Onneksi Eki tajusi pitää meidät ajantasalla radiopuhelimen avulla. Olimme Mikan kanssa lähellä, Katrumppanilla ja juosten painelimme kohti rantaa. Näimme polulta linnun lennossa saaren itäpuolella ja jonkin dokkarin ehdin räppäsemään. Itselleni reissun ensimmäinen saaripinna. 


avosetti


Muuta ihmeellistä ei enää illalla saaresta löytynyt ja tapana on aina hieman juhlistaa saaripinnaa. Muita mukavia havaintoja päivältä: 3 pikkusieppoa, 4 lapinsirriä, 1 p ruokki, 4 luotokirvistä, 15 leppälintua, 15 pensastaskua ja 3 mustaleppälintua. 


Ke 12.5. tuttu aamurutiini ja staijille. Jälleen oli muutto aivan seis. Merellä valtava väreily. Tylsän muutonseurannan katkaisikin nopesti huuto lepikon reunasta. Arskan pihassa kevään ensimmäinen sepelsieppo koiras. Linnusta onnistui muutama kuva aamun kelmeässä valossa. Lindemanin Kallelle napsahti elis mitä kauneimmassa muodossa, aikuinen koiras. Mmm konjakkia tiedossa... Onnittelut vielä. 


+2kv koiras sepelsieppo

Samalla pihalla hyöri myös ad- koiras pikkusieppo, pari kirjosieppoa ja harmaasieppo. Aamupäivällä muutti katrumppanin yli suopöllö kohti pohjoista.



ad koiras pikkusieppo


Lisää lintuväkeä oli saapunut saareen ja lintujakin löytyy entistä enemmän. Illalla kehrääjää ihmetellessämme lepikossa lensi matalalla ylitsemme suohaukka. Minun ja Mikan silmiin näytti sirosuolta, muut olivat sisun kannalla. Lintu kiersi majakan ja siirtyi itäniitylle saalistelemaan. Nopeasti perään ja kuvaamaan sitä. Lintu osoittautui naaras niittysuohaukaksi. Jes, saaripinna jälleen! 


ad naaras niittysuohaukka 


Olihan jälleen mukava ja lajirikas lintupäivä. Alkaa kohta saaripinnojen juhlinta käymään raskaaksi.. Muita päivältä: 2 sinirintaa, 2kultarintaa, kerttuja edelleen kymmeniä, ja toinen 2-kv koiras sepelsieppo. 


Helatorstai 13.5. klo 4:00 ylös ja aamupalaa. Aamustaiji edelleen väreilyn takia hankalaa. Merellä meni 12 gaviaa, 13 ruokkia ja 8 jalohaikaraa. Tämä oli viikon lämpimin päivä. iltapäivällä tuuli oli lähes nollassa ja lämpötilä käväisi +19 asteessa. Saari oli selvästi tyhjentynyt ja raririntamalla oli välipäivä. Kautosen Joni ja Linda saapuivat saareen.   Tänään keskityin kuvaamaan hysyjä. 



sirittäjä kerhon syreenissä

koiras punavarpunen enskärillä

hernekerttu...

tiltaltti...

lehtokerttu...

ja toinen hernekerttu login mökkien pihan pajussa


Kalle ja Kari siirtyivät yhdeksi yöksi login mökkeihin. Illalla rauhallinen iltahuuto ja iltapalaa, sekä nautiskelua lämmöstä. Pikkusieppoja tänään saaressa 5 , harmaasieppoja 20, mustavaris, 1/1 isokäpylintua, punavarpusia 4 ja nokkavarpusia 3.


Pe 14.5. herätys klo 4. Reippaana aamupalaa naamariin ja staijille. Merellä tänään sentää hieman liikettä. Kuikkia vajaa 140, 1 mehiläishaukka, 3 nuolihaukkaa, ja ruokkeja 14 ja ekat 2 tervapääskyä. 

Saarta jälleen kompattiin. Kari ja Kalle joutuivat lähtemään tänään aikaisella lautalla kun saaren kaikki majoitukset ovat täynnä. 




pensastasku aamun sinisessä valossa


Aamupäivän mukava havainto oli lepikon reunassa ruusupensaassa surissut pensassirkkalintu. Luonnollisesti melko kähmy lintu, eikä oikein hienoa kuvaa syntynyt. 

pensassirkkalintu


Koulun niityllä piipersi myös muita hysyjä. Nyt keskityin kultarintaan. 

kultarinta


Päivän ja koko reissun kovin havainto oli ruostepääsky. Murtosaaren Jussi näki Hannan kahvilan kieppeillä  ruosteen värisen haarapääskyn, ehkä ruostepääskyn. Jauhiaisen Jussi oli viisas ja meni staijille Kattrumpanille. Eipä mennyt kauaa kun Jauhis huusi radiopuhelimeen ruostepääskyn itäniityn päällä saalistelemassa muiden pääskyjen kanssa. Taas juostiin! Lintua sai ihailla koko illan ja välillä todella läheltä, kun se kaarteli ylitsemme Kattrumpanin kallioilla. 









pörriäisen elämän viimeiset hetket

Ruostepääsky


Tätä tuli kuvattua ja ihailtua koko loppu ilta. Täytihän tätä kolmatta saaripinnaa myöskin juhlistaa. 
Päivän muita havaintoja: sinirintoja 23, luhtakerttusia 2, pikkusieppoja 6, ja 1 sepelsieppo. 


La 15.5. oli sumuinen ja tihkusateinen. Staijia ei aamiaisen jälkeen edes yritetty. Yleensä tämä säätyyppi on saarella mainio, mutta nyt oli hiljaista. Mitään jytkyä ei yrityksestä huolimatta löytynyt. Ruostepääsky pyöri koko päivän kylällä, joten onnistui Tittosen Jouni sen bongaamaan taksiveneellä. 


pensastasku patteriniemen piikkilanka-aidalla


Koulun lepikossa kirteli koko päivän 2-kv koiras sepelsieppo 


2-kv sepelsieppo koiras



Saunalahden rantapajussa oli muutama hysy. 2-kv koiras pikkusieppo oli kuvatuin yksilö.

2-kv koiras pikkusieppo


Päivän mukavin havainto oli Jonin Enskäriltä löytämä merisirri. Ehdin itse juuri näkemään sen lennossa.


merisirri


Lähtöpäivä su 16.5. oli edelleen hernerokkasumupäivä. Aamupalan jälkeen saarta kiertämään.  Tämä osoittautui kaikkein surkeimmaksi lintupäiväksi. Retken neljäs sepelsieppo oli päivän paras havainto, mutta en jaksanut enään tätä kuvata. Aamupäivällä kämpän siivous, kamat peräkärryyn ja kylille odottelemaan Baldurin lähtöä. Baldurilla jälleen maukas lounas ja lepoa. Nauvossa perus hiki irti tavaroiden roudaus autolle ja pikaisesti liikenteeseen. Lossijono oli yli 2km, joten kotiin saapuminen venyi melko myöhäiseksi. 

Kitos jälleen mukavasta seurasta Mika, Joni,  Kalle ja Kari. Sekä tietenkin Rami, Eki, Petri ja Ahti. Kuin myös Jauhis, Jussi, Timo ja saaren pinnakuningas Jorma. Ensi vuonna taas.





sunnuntai 11. heinäkuuta 2021

 Pari melkein elistä ja nihkeästi kk-pinnoja

Tässä on tullut odoteltua huonoja kelejä että pääsisi blogin kirjoittamisen kimppuun. Eipä niitä ole ollut eikä ole näköpiirissä joten kirjoitellaan nyt sitten kauniina kesäisenä iltana tätä.
 
Toukokuu on varmasti lintuharrastajan kiireisin kuukausi, eikä tämäkään vuosi tehnyt poikkeusta.
Kuntaskaba käy kiihkeänä ja La 1.5. tulikin retkeiltyä Vihdissä. Tällä päivämäärällä tuli pinnoihin monta lajia, mm. haara- ja räystäspääskyt. Kesä siis alkoi 1.5.

Su 2.5. retkeilin koko päivän Vanjärvellä ja kuntapinnoihin ropisi myös uusia lajeja. mm: törmäpääsky ja nuolihaukka.

Ma 3.5. alkaen pidin töistä vapaaviikon. Synttäripäivän (3.5.) pinnoja olen jo muutaman vuoden keräillyt ja niin tein tänäkin vuonna. Nyt ei tarvinnut lähteä Helsinginseutua kauemmas. Päivän aloitin Karkkilan Massakoskelta klo 5:00.  45 min odottelulla tuli virtavästäräkki etsimään ruokaa kosken kiville. Seuraava kohde oli kangaskiuru.  Karkkilan Kuonjoen soramontuilta. 2 laulavaa lintua kuului heti kun nousin autosta ulos. Kolmas puute oli jänkäkurppa. Päätin pysähtyä komppaamaan Vihtijärvellä erästä kosteaa peltoa missä en ole koskaan pysähtynyt. Nyt n. 10 min komppauksella löytyi jänkis lämpökameran avulla. 

Neljäs puute oli tulipäähippiäinen. Helsingin Haagassa jo useamman päivän laulanut koiras ei pettänyt. Seuraava puute olisi kyhmyhaahka. Komea koiras hengaili naaras-haahkan kanssa Jollaksessa edelleen. Kello oli vasta aamupäivä ja kaikki oli onnistunut todella hienosti. Hetken mietinnän jälkeen suunnistin Helsingin Viikkiin gardenian pelloille. Sepelrastas oli ollut vanhalla maissipellolla jo muutaman päivän ja oli edelleen. Tämä ei ollut synttäripinna, vaikka niin muistelin. Helsingistä menin  Espoon Maarin torniin hakemaan listalle mustapyrstökuirin. Lintu löytyi lähes heti ruokailemassa lietteellä. Seuraava puute olisi valkoselkätikka. Helsingin Lauttasaaren kärjessä olisi tällainen tyrkyllä, joten ajelin sinne. Damskin Timo ja Minna antoi hyvät nuotit ja pian naaras tikka löytyi ruokailemasta rannan lahoissa koivuissa. 


Naaras valkoselkätikka Helsinki Lauttasaari

Enään jäljellä olisi nuoteissa Vantaan mandariinisorsa joka jäi kiireen takia edellisenä vuonna bongaamatta. Ongelmana vain oli ettei lintua oltu nähty muutamaan päivään. Ristipuron kompattuani päätin vielä käydä Hiirlammilla jos se olisi sinne siirtynyt. No siellä se kökötti saman puunrungon päällä kuin viimevuoden kk-pinna hakureissuilla. 



Mandariinisorsa Vantaa Simonsilta Hiirlammit

Nyt olin kotona jo hyvissä ajoin ja ehdin vielä retkeillä Vihdissä. Kuntapinnoihin ei uusia lajeja tullut, mutta auringon laskiessa katselin kun huuhkaja lennähti saalistuslennolle Vanjärven eteläpään pelloille. Näkyi hienosti lämpökameralla ja hahmo erottui pellolta myös kiikareilla. Hieno synttäripinnapäivä. 9 uutta lajia jotka nostivat saldon 190. 

Ti 4.5. tuli käytyä Vanjärvellä aamustaijilla. Uutena lajina nokkavarpunen joka oli minulle myös Vihti-elis. Myös ke 5.5. tuli staijailtua Vanjärven lintutornissa aamulla.  Uusina vihtivuodareina keltavästäräkki ja Kolin Paavon pihalta käenpiika. 

To 6.5. aamulla löysi Mika Vanjärven länsitulvalta lampiviklon. Kiva laji. 

Lampiviklo Vihti Vanjärvi



Viestin tiedotukseen laitettuamme päätimme mennä käymään Kirvelän tulvalla. Paikalta ei uusia lajeja skabaan löytynyt, mutta kivan näköinen mustapäinen keltavästäräkki tarttui Mikan kiikariin. Emme sitä sen enempää ihmetelleet, vaan totesimme että näitä alalajejahan on...  Tästä siirryimme takaisin Vanjärvelle. Muutama bongari oli tullut katsomaan lampivikloa ja puhuimme Uusivuoren Pertille mustapäisestä keltavästärekistä. P-U kävi katsomassa linnun ja totesi sen olevan Feldegg alalajin lintu. Minulle elis. tai ainakin nojatuoli-elis, eli melkein elis...

Toki ajelin katsomaan tätä hieman paremmin. Lintu oli edelleen paikalla, mutta löysin keltavästäräkkien seasta myös sitruunavästäräkin.Itselleni Vihti-elis. Kivoja lajeja kaikki. 


N-puk sitruunavästäräkki Vihti Herrakunta Kirvelä




Feldegg- alalajin keltavästäräkki Vihti Herrakunta Kirvelä



 
pe 7.5. jälleen aamustaiji Vanjärvellä ja tulvien kiertoa. Uusia lajeja ei nyt listalle herunut. La 8.5. Retkeiltiin Vanjärvellä ja Oinasjoella. Uusia lajeja mm pensastasku ja sirittäjä. Yksi jänkäkurppa löytyi edelleen.  Su 9.5. oli aika lähteä kohti Utötä. Päivän retkeilyn aloitimme kuitenkin Vihdistä. Averialta löytyi ruokokerttunen ja Herrakunnalta leppälintu. Illaksi ajelimme Nauvoon parkkiin matkailuautolla, koska lähtö on aamulla aikaisin. ma 10.5. siirryimme Utöhön ja sieltä sitten seuraava blogi...

Palataan vielä toukokuun muihin retkiin. Koko kevään on vanjärvellä jälleen vellonut tuhatpäisiä tundra-, metsä- ja valkoposkihanhiparvia. Joukossa oli yksi kaunis tundrahanhi:


Hyvin vaalea tundrahanhi Vihti Vanjärvi.


Vanjärvellä on myös koko kevään näkynyt mukavasti suokukkoja . Niiden soidintelua on hauska seurata. Piilokojun avulla näitä pääsisi varmasti lähemmäksikin kuvaamaan , mutta seuraavat ovat auton ikkunasta otettu. 







Suokukkoja Vihti Vanjärvi


Seuraavan kerran tuli retkeiltyä Mantereella ma 17.5. Kevät olikin ottanut viikon aikana valtavan harppauksen ja hyönteissyöjien armeijat olivat saapuneet Suomeen. Vihtivuodareita kertyi 11. Mielenkiintoisimpia olivat Taposen Karin löytämä kattohaikara Vanjärven itäpuolelta. Lintu viihtyi alueella muutaman päivän ja seuraavana aamuna sain tästä myös Lerbackan pihapinnan.


Kattohaikara Vihti Vanjärvi

Illemmalla löysin vielä länsitulvalta pikkusirrin. Tämä oli myös Vihti-elis. Sirri ruokaili länsitulvalla useamman päivän. 


Pikkusirri Vihti Vanjärvi.


Myös Mustatiira viihtyi järvellä hyönteispyynnissä todella pitkään ja välillä lintuja näkyi 2. 18.5. sain myös tästä pihapinnan. 




Mustatiira Vihti Vanjärvi.

Pikkulokkeja on ollut jokunen myöskin järvellä. Ovat saattaneet myöskin pesiä naurulokkien seurassa.


Pikkulokki nappaamassa hyönteistä Vanjärvellä

To 20.5. löytyi Vihdin Kirvelän tulvalta tiibetinhanhi. Tämän kävin bongaamassa ruokiksella vihti-elikseksi ja tietenkin kuntavuodariksi. 


Tiibetinhanhi Vihti Herrakunta Kirvelä

Saman päivän illalla olimme vielä Vanjärvellä retkellä töiden jälkeen. Järven yli pyyhki ristisorsa kohti etelää. kiva vihti-elis. Pikkusirri ja mustatiira ed. paikalla. 

La aamuna 22.5. lähdin etsimään pikkusieppoa Vihdin vanhoihin metsiin. Suuntasin retkeni Vanjoen Huopinmäen metsään. Kauriinojan lehdossa lauloi kauniisti nuori 2-kv koiras. 




Pikkusieppo Vihti Huopinmäki


Su 23.5. lähdettiin bongaamaan yöllä Alavudelle elistä, kaspiantylliä Mikan ja Jonin kanssa. Menomatkalla nähtiin lapinpöllö istumassa langalla Ylöjärven alueella. Perille päästyämme "tylli" löytyi pian aamun valjetessa, mutta kovin kaukana. No elis kuitenkin. Minua ei päästetty lähestymään lintua, joten kuvat ovat kaukaa kuvattu... 





Kahlaaja Alavus.


Harmiksemme lintu saatiin kuvattua illalla lähempää. Laji muuttui amerikankurmitsaksi. Se siitä eliksestä.  Itselläni vain nämä kaukaa kuvatut lentokuvat, mutta näissä näkyy linnun tummat kainalot. No RK-tekee lopullisen päätöksen. 

Illemmalla vielä viitakerttusesta vihti-vuodari Vanjärven kartanolta. 24.5. sain taasen pinnan luhtakerttusesta Vanjärven tornilta. 

25.5. kävin kuuntelemassa Vihdin Averialla vihtivuodariksi luhtahuitin ja ruisrääkän sekä Taka-Siippoosta pensassirkkalinnun.

To 27.5. staijattiin Mikan kanssa Lerbackassa illalla töiden jälkeen. Muutolla nähtiin 2 parvea sepelhanhia. 



Sepelhanhia matkalla siperiaan. Vihti Lerbacka


Vanjärvellä pyöri hauskan näköinen ruskosuohaukka jolla oli valtava vaalea kauluri.


Naaras ruskosuohaukka Lerbacka


29.5. käytiin Roosa-Riikan kanssa Nuuksiossa kävelyllä. Ajatuksena oli löytää idänuunilintu. Ei löytynyt, mutta kolme pikkusieppoa ja korillinen korvasieniä. Päivällä sain Vihtipinnoihin Vanjärveltä vielä liejukanan, joka olikin tästä eteenpäin päivittäin äänessä koko kesäkuun. Su 30.5. lähdin etsimään idulia Konianvuoren LS-alueelle. Ei löytynyt idulia eikä tarsigeria, mutta isokäpylintu näkyi hetken istumassa männyn latvassa. 

Siinä oli toukokuun retkeilyt ja kuvat. Ikävänä takaiskuna pudotin kameran kallion pintaan ja kameraan tuli vika. Tarkennus ei osu välillä millään kohteeseen ja siksi esimerkiksi kaikki sitruunaväiski kuvat menivät pilalle. Myöskään feldegg- kuvat eivät onnistuneet. Tarkennus on välillä linnun edessä10-cm tai sitten sen takana , joten suttua tulee.Välillä kamera kuitenkin osuu ja siksi en ole saanut sitä vietyä huoltoon. No syksyllä sitten... 

Loppuun vielä kiitos ja nöyrä kumarrus kaikille jotka jaksavat blogiani seurata:


Suokukko koiras Vanjärvi