tiistai 12. syyskuuta 2017

Syyskuu ja pari kivaa elistä.





Syyskuu astui eetteriin ja taas mietittiin mitä lähdettäisiin hoitamaan kk-pinnaksi.
Päätös oli , että 1.9. pe lähdettiin Mikan kanssa katsomaan mustahaikaraa töiden jälkeen.
Ajelimme kireellä Hämeenlinnaan Hauholle. Ilta alkoi jo värjäämään värejä keltaiseksi joten paljoa ei ollut aikaa lintua etsiä. Onneksi lintu oli kuitenkin paikalla ja myös erittäin kuvaaja ystävällinen. Istuin paikallani niityn keskellä kun haikara hiljalleen käveli minua kohti. Neljän metrin päässä se kiersi minut ja jatkoi ravinnon etsimistä. Hetkeen ei kamera tarkentanut lintuun. Mukava kokemus.




Nuori mustahaikara Hämeenlinna Hauho

Su 3.9. lähdettiin Teivosen kanssa Hankoon retkelle. Joitakin ajatuksia tietenkin oli lajien suhteen, mutta nyt oli vain tarkoitus viettää mukava lintupäivä meren äärellä. 
Vietimme lähes koko ajan Vedagrundetilla staijaten petomuuttoa.  Varpushaukkoja paineli merelle mukavat 241, mehiläishaukkoja 27 ja hiirihaukkoja 54. Petolajeja kertyi 11 joista parhaana nuori pere ( muuttohaukka). Meriharakasta sain kk-pinnan ja punakuireista kivoja kuvia.



Punakuireja jotka kanahaukka ajoi lentoon.

Kobbenilla oli saalistelemassa 5 tuulihaukkaa, sinisuohaukka ja 2 nuolihaukkaa.

Tuulihaukan silhuetti takaapäin

Su aamuna 10.9. Piippasi kova laji Keuruulta. Muuttava tiiralokki. Jonin kanssa sovittiin, että jos se löytyy jostain paikallisena, niin matkaan lähdettäisiin. Pian tuli ilmoitus, että lintu saapui takaisin löytöpaikalle hyönteisjahtiin pikkulokkien kanssa. Matkaan siis.

Paikalle päästyämme istui lintu rauhallisesti kivellä vastarannalla kilometrin päässä. Hetken kuluttua tuli eteemme 2 pikkulokkia pyydystämään hyönteisiä ja hetkeä myöhemmin siirtyi tiiralokki eteemme! kyllä kamerat lauloivat. tässä jotain:







Aikuinen vaihtopukuinen tiiralokki Keuruulla
Hymyssä suin pinnakahvien kautta kotiin. Viides elis tälle vuodelle. 

Heti seuraavana päivänä ma 11.9. työpäivää häiritsi jälleen elispiippaus Kemiönsaarelta.
Saarnion Japi oli löytänyt paikallisen tundraviklan. Lintu ruokaili suokukkojen ja kapustarintojen kanssa mullospellolla. Työpäivä lopetettiin tuntia aikaisemmin ja pääsin heti liikenteeseen. Lintu oli koko illan paikalla ollen välillä kateissa. Muutaman kuvan sain räpsästyä. 



Tundravikla Kemiönsaari Björkboda
Jälleen elis tälle vuodelle. 6. ja kokonaismäärä lähentelee 360 ollen nyt 359.

Nyt on paketoitu kaikki retkikuvat tähän päivään asti. Ensi pe 15.9. lähden viikoksi retkelle luoteis-Espanjaan joten seuraava blogipäivitys sen alueen mielenkiintoisista lajeista. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti