lauantai 9. syyskuuta 2017

Heinäkuun alun kivat



Kuukausi vaihtui heinäkuuksi ja tiedossa oli jokunen kuukausipinna mitä piti lähteä etsimään. 1.7. päätettiin Mikan kanssa hoitaa Helsingin tulipäähippiäinen ja Ylöjärven sepeltasku. Tulipää löytyi melko pian Läntisen-Pihlajasaaren yleisten vessojen takaa ruokkimassa tavallisen hippiäisen poikasia. 

Koiras tulipäähippiäinen


Helsingistä ajoimme suoraan Ylöjärvelle katsomaan sepeltaskua. Hetken sitäkin etsittiin, mutta pian se löytyi pajupusikoiden seasta. Ei vain halunnut tulla lähelle kuvattavaksi. Huono dokkari kuitenkin.


Koiras sepeltasku


Illalla kävin vielä etsimässä Karkkilan Massakoskelta siellä pesinyttä koskikaraa kuukausipinnaksi. Pian lintu näkyi kosken alapuolen kivillä. 

2.7.  su lähdettiin lasten ja Jonnan kanssa käymään Heinolan lintutarhalla. Matkanvarrella pysähdyimme tietenkin bongaamaan pari lajia. Vierumäen golfkentällä lauloi lapinuunilintu. Kunnon kuvaa en saanut vilkkaasti liikkuvasta linnusta, mutta dokkarin kuitenkin. 

Lapinuunilintu voimakkaassa vastavalossa

Kotimatkalla ajoimme vielä maisemallisesti kauniin Hollolan Hämeenkosken kautta. Siellä pesi virtavästäräkki pari. 

Koiras virtavästäräkki



7.7. Lähdin töiden jälkeen etsimään kk-pinnaksi Helsingin sepelhanhea. Lintua saikin sitten etsiä monesta paikasta tunti tolkulla. Ensin katsoin Viikin linnuit, ei löytynyt. Sitten ajoin Vuosaareen,  ei löytynyt. Sitten komppasin Arabian rannan, eipä löytynyt. Lähdin ajamaan jo kotiin päin kun katsoin vielä tiirasta jos joku olisi ilmoittanut linnusta jotain. Lintu oli nähty Töölönlahdella Finlandiatalon nurmilla. Ajoin sinne, mutta vaikka kuinka katsoin Töölönlahden valkoposkihanhet, en löytänyt seplua. Lähdin ajamaan manskua pitkin kotiin päin, kun näin että hanhia oli vielä lisää nurmikolla manskun vieressä. Nopea pysähdys vielä sinne ja nyt tärppäsi.


Seplu eli sepelhanhi Helsingissä


Koska oli jo ilta ja kotiin olisi vielä tunnin ajo, päätin ajaa Lohjan Kärkölään etsimään siellä pesineitä viirupöllöjä. Pimeän tultua poikaset alkoivat kerjäämän ruokaa emoilta, mutta eivät päästäneet kuvaus etäisyydelle. Sieltä ajelin kotiin nukkumaan. 

La 8.7. Lähdin ajelemaan kohti Kotkaa. Ajatuksena olisi hoitaa pari kk-pinnaa. Kotkan lyvakin (lyhytvarvaskiuru) kanssa sain tehdä useamman tunnin töitä. Välillä kävin jopa kahvilla. Lopulta löysin linnun keskeltä niittyä josta se lennähti hiekkatielle aidan viereen tutummalle paikalle. Oli vaan todella kähmy.

 
Lyvaki piilottelee


Kotimatkalla kävin vielä Porvoon Tolkkisten kautta etsimässä siellä pesinyttä mulelia (mustaleppälintu). Sekin löytyi lopulta reilun tunnin etsimisen jälkeen. 

Muleli Porvoo

 

Illalla vielä kotimatkalla näin Vihdin kirkonkylällä vanhan mustavariksen tien reunassa


Mustavaris Vihti


Su 9.7. lähdettiin Mikan kanssa Hankoon nauttimaan tyynestä ja aurinkoisesta kesäpäivästä. Sen lisäksi että paloin kunnolla Vedan rannassa, näimme todella hienosti riuttatiiran. 






Riuttatiira Hanko


Sellainen oli Heinäkuun alku, loppupuoli tulee pian...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti