lauantai 21. elokuuta 2021

Kovia lajeja kesäkuussa


Niin  loppui toukokuu eikä elislista ollut saanut vahvistusta sitten ohotanlokin. Kesäkuussa alkoikin sitten tapahtua. Ti 1.6. oli normi arkipäivä. Aamulla ennen töihinmenoa kuului kartanon suunnasta pensassirkkalintu pihaan. Töiden jälkeen kierrettiin hieman järveä Mikan ja Maken kanssa. Länsitulvalla oleskeli naaras uivelo edelleen ja kattohaikara näkyi kartanon lähellä. 

Ke 2.6. kilahti luuriin illemmalla hieman mukavampaa. Aavikkotulkku Jurmo. Siitä alkoi seuraavan päivän suunnittelu. Töistä oli pidettävä vapaapäivä ja Joni hoiti taksivenekyydin lähtemään Kemiönsaarelta. 

To 3.6. lähdettiin aamupäivällä Lerbackasta ajelemaan Mikan kanssa. Silläkin sattui juuri sopivasti olemaan vapaapäivä. Taksivene lähti sovitusti klo 11 maissa Kasnäsistä. Mukaan sain houkuteltua myös Virtasen Iston ja Salon Markun. Mukanamme veneessä oli vielä Liisa, Tuula, Sinikka ja Matti. Jurmossa olimme 12 maissa.  Hikinen kävely helteisessä saaressa kylälle, missä lintu oli viihtynyt. Paikalle päästyämme se oli kadonnut jonnekin idän suuntaan. N. 1/2 tunnin odottelun jälkeen lintu tuli esille. Aluksi se oli kovin kähmy ja kaukana. Vajaan tunnin odottelulla talon seinustalla siirtyi lintu aina vaan lähemmäs, ollen välillä alle 10m etäisyydellä. Kova valo ei antanut armoa eikä edelleenkään kameran tarkennus oikein toiminut. Reilun tuhannen kuvan sarjasta teräviä n.80, elikkä jokunen onnistunutkin otos.





Aavikkotulkku Parainen Jurmo

Kuvaussession jälkeen takaisin satamaan ja eliskahville. Taksiveneellä takaisin Kasnäsiin ja ajo kotiin. 

Seuraavaa raria ei tarvinnut kauaa odottaa, sillä seuraavana päivänä 4.6. kilahti Turusta suohyyppä. Edelliseen hälyyn 20.5. en millään ehtinyt. Nyt oli yritettävä. Töistä en voinut tällä kertaa vapaata ottaa, joten oli lähdettävä liikkeelle heti töiden jälkeen. Töistä suoraan ajo Friskalanlahdelle. Lintu näkyi lahden rannassa kaislojen seassa melko kaukaa. Hetki ihmettelyä, ja kuvaamista epätoivoisen kaukaa sekä lopuksi autopinna. Mukava elis silti. 



Suohyyppä Turku Friskalanlahti



La 5.6. aamulla päätin lähteä iduli-retkelle Nuuksioon. Ajelin aamulla Kattilan suuntaan ja jätin auton parkkiin Högbackan P-paikalle. Ensimmäinen idänuunilintu lauloi heti parkkipaikalla, harmittavasti vain Espoon puolella. Lähdin kävelemään kohti pohjoista, hiekkatietä ja pian Vihdin puolella lauloi toinen iduli. Kävelin aina Pikku-Parikakselle kunnes käännyin vasemmalle ja tulin polkua pitkin Myllypuron kautta Kattilaan. Pikku-parikaksella oli isokäpylintu.  Myllypurolla aluloi edelleen pikkusieppo ja vähän siitä etelään oli peukaloinen kuvauksellisesti esillä.  Kattilalta vielä autolle ja kotiin. Olihan melkoinen lenkki vaihtelevassa maastossa. 

Peukaloinen Vihti, Nuuksio, Kattila

Idänuunilintu Vihti , Nuuksio

Illalla lähdin vielä yölaulajaretkelle. Vanjärveltä Vihdin kautta Nummelaan ja siitä Vesikansaan. Ruisrääkkiä, kehrääjiä, luhtakanoja ja pensassirkkalintuja löytyi,  Ei mitään ihmeellistä, kehrääjä vihtivuodariksi. 

Su 6.6. tuli retkeiltyä pääasiassa Vanjärvellä. Päivän paras havainto oli hetken järvellä kalastellut räyskä. Vihtivuodari tuli siitäkin.

Seuraava pikaretki oli 8.6. ti hetki ennen töihin menoa. Mika löysi länsitulvalta jänkäsirriäisen. Siitä myös vihtivuodari.

Pe 11.6. - la 12.6. käytiin Mikan kanssa bongaamassa Vihdin Selkistä Malinin Mikan löytämä viitasirkkalintu. Liikkeelle lähdettiin vasta auringon laskiessa. Perillä oltiin joskus 23:30 huitteilla. Pimeää oli... Tässä kuva linnusta lähes pilkkopimeässä, manuaalitarkennuksella, kamerasta kaikki mahdollinen irti. Iso 25600 1/100 f9. Värejä ei kuvaan enään irronnut, mutta  lajikuva silti. Lintuja lauloi alueella 2. 


Viitasirkkalintu Vihti, Selki

Samalla reissulla heitimme lähialueella yölaulajaretken. Kuultiin mm. luhtakerttunen, 15 viitakerttusta, 4 kehrääjää, 2 lehtopöllöä, 5 ruisrääkkää ja Vihdin kk:llä viiriäinen. Hieno yö! Viiriäinen oli vihtivuodari.

12.6. klo 5:11 tuli eetteriin yksi erikoisimmista bongauksista alkunsa saanut häly, kirjorastas Suomussalmella. Eipä auttanut muu kuin ruveta suunnittelemaan reissua Suomussalmelle. 

La 12.6. päätettiin lähteä liikkeelle niin pian kuin mahdollista, että oltaisiin perillä viim. illalla. Matkaan lähdettiin Fiatilla kolmestaan Mikan ja Kettusen Juhan kanssa. Perillä oltiin myöhään illalla. Ennen tätä oli lintu ollut muutamaan kertaan äänessä liikkuen metsässä parin sadan metrin matkalla. Paikalla oltiin ottamassa pinnaa jo moneen kertaan, milloin piippaavista kuulolaitteista, kuulon vahvistimista, piippaavasta toyotan maasturista ja sähkömuuntajasta... Perillä kuulimme äänen ihan hienosti muutamaan otteeseen ja päätimme mennä yöpymään läheisen vaaran juurelle, missä olisi aamulla sinipyrstö äänessä. Aamulla 13.6. aamupalan jälkeen kuuntelimme 2-3 tarsigerin laulua, muuta ihmeellistä ei löytynyt.  

Ajelimme tyytyväisinä kotiin ja matkalta haimme vielä tukkakoskelon Vihtijärveltä vihtivuodariksi. 
Illalla alkoi bongaus muuttua oudoksi. Kemppaisen Olavi oli mennyt äänittämään lintua ja oli onnistunut äänittämään sen laulua kolmelta eri etäisyydeltä. Kauimmainen, se minkä mekin kuulimme olisi voinut olla vielä ihan ok kirjorastas, mutta lähempää äänitettynä lintu olikin jotenkin äänivammainen maatilan kukko! Olimme siis käyneet 700 km päässä illalla kuuntelemassa kukkoa! kukkokiekuuuuu...


Mielenkiintoista, mutta 13.6. löytyi kirjorastas  myös Pietarsaaresta. Sinne pääsimme lähtemään vasta 15.6. illaksi. Nyt otimme alle Chryslerin tila-auton ja kyytiin tuli Putte, Anu, Joni ja Juha. Jälleen illaksi perille, kuuntelimme muutaman tunnin hiljaisuutta kovassa tuulessa  ja ajelimme kotiin niin että ehdin juuri vaihtaa työvaatteet ja sännätä suoraan töihin. On tämä bongaus välillä mielenvikaisten hommaa. hohhoijaa! No matkailu avartaa, ainakin lompakkoa... 


Sen verran otti nuo edelliset bongailut voimille, että lähdin liikkeelle seuraavan kerran La 19.6. Edellisenä päivänä oli Parikkalasta löytynyt kääpiöhuitti. Nyt hyvät äänitteet ja kunnon kuvat linnusta oli tarjolla ennen bongausta. Matkaan siis. Nyt lähdin yksin, kun en ketään mukaan saanut. Perillä Parikkalan Tarnalassa olin sovitusti su 20.6. klo 01:00. Lintutornin P-paikalta menimme kimppakyydeillä lähemmäksi ja viimeisen kilometrin kävelimme. Lintu oli hienosti äänessä. elis nro 378 oli totta. Tämän järjestämisestä on annettava suuri kiitos paikallisille Aallon Hannalle ja Jannelle. Kaikki toimi niin kuin rasvattu!! Kiitooos!
Aamuyöllä kävin vielä etsimässä kuhankeittäjää, mutta parilla tutummalla paikalla oli hiljaista. Yövyin Parikkalassa Transiitissa ja jatkoin retkeilyä aamulla. Kuhankeittäjä lauleskeli Gägösen takana, Pikkukultarinta Joutsenossa ja keltahemppo lappeenrannassa. Galigata ei ollut kuvaajaystävällinen, vaan sain pelkän dokkarin kaukaa. 


Pikkukultarinta, Lappeenranta , joutseno


Su 20.6. käytiin Mikan kanssa retkellä Hangossa. Mitään ihmeellistä ei näkynyt, Paras havainto oli Kobbenilla laulanut rastaskerttunen. Kuva ohi lentäneestä lapasorsasta 



koiras lapasorsa Hanko



Ti 22.6. tuli pidettyä seuraava bongauspäivä. Kemiönsaaren Morgonlandetilta löytyi ylänkökiuru. Sitä lähdettiin bongaamaan illalla töiden jälkeen Hangosta. Nyt venekyytiin mahtui n.20 bongaria. Perillä hienossa saaressa oltiin joskus klo 19:00.   Hetken hermostuneen odottelun jälkeen lintu teki saaren yllä lentonäytöksen ja laskeutui kalliolle ihmettelemään isoa bongarijoukkoa. Elis nro 379. saaressa näkyi myös vesipääsky.




Ylänkökiuru Morgonlandet.

Su 27.6. käytiin jälleen Mikan kanssa yrittämässä kesäkuunpinnaksi riuttatiiraa Hangosta. Jo aamusta staijailimme Vedagrundetilla, mutta parhaaksi havainnoksi jäi kattohaikara.  


Ke 30.6. lähdin vielä yrittämään Niittysuohaukkaa kuukausipinnaksi Orimattilasta. Olin perillä Kurunkulmassa joskus 18 maissa. Staijailin yksin reilun tunnin. Pian paikalle tuli muutama muukin harrastaja. Joskus 19:30 kieppeillä näin suohaukan tulevan etelän suunnasta. Pian näin että niitä oli kaksi. Koiras ja naaras. Lintuja olikin kolme kaksi koirasta ja naaras. Kuvista sai vielä varmistuksen lajeista. Koiras arosuo- , koiras niittysuo- ja naaras niittysuohaukka. Hieno kolmikko.. Ja taustalla lauloi viiriäinen. Kuvat vain valitettavan kaukaa, eikä valokaan ollut enää hyvä, mutta dokkaria silti ja kk-pinna pyggestä.
Tästä ajelinkin tyytyväisenä kotiin. 


Naaras niittysuohaukka


Koiras niittysuohaukka

Koiras  ja naaras niittysuohaukka


koiras niittysuohaukka ja koiras arosuohaukka

 

Tähän on hyvä jättää taakse kesäkuu ja suunnistaa kohti heinäkuuta. Huikea kesäkuu antoi 4 elistä ja 6 kuukausipinnaa. Vihtijärven tukkakoskelo oli toistaiseksi viimeinen vihtivuodari. Niitä on kasassa 188. Heinäkuun sekoilusta sitten seuraavaksi. 

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti