KETTUILUA

Huikea lokakuu!

Pe 4.10. oltiin vielä työmaalla Karkkilan pohjoispuolella kun appiin kilahti monen vuoden ajan ollut toivelaji, sininärhi Helsingissä! Työt jäi välittömästi kesken kun lähdettiin ajamaan kotia kohti. Ikkalassa hyppäsin välittömästi omaan autoon ja lähdin ajamaan kohti Vermoa.

Paikalle päästyäni lintu oli ollut kadoksissa jo pitkän aikaa. Lähdin kävelemään kohti alkuperäistä löytöpaikkaa kun golfkentältä se löytyi. Olin juuri kohdalla , mutta mätäojan väärällä puolella. Kierto pohjoisen puolelta ja kohti oletettua löytöpaikkaa. Samalla kuulin kun joku huusi minulle , että seis! Lintu on aivan edessäni, mutta puiden väärällä puolella, joten en sitä vielä nähnyt. Takaisin päin ja metsän kautta pelipaikalle. Lintu oli juuri lentänyt golfkentän reunaan. Siellä se istui puussa. Jes! jonkin aikaa ravasin sen perässä muiden mukana, mutta kovin oli aktiivinen ja liikkuvainen otus . Parhaan kuvan sain siitä kun se viivähti hetken hiekkapolulla, ennen kun taas katosi jonnekin. Mahtava fiilis kun kovasti vähentyneestä linnusta onnistuin saamaan vielä eliksen.

Sininärhi Helsinki

13.10. piipahti pikkutikka pikaisesti pihallani. Kamera sattui olemaan valmiina, joten jokunen räpsy.

Pikkutikka koiras Vihti Vanjärvi Lerbacka

20.10 tili appiin ilmoitus Hattulasta. Lehmähaikara. Taas matkaan, nyt Mikan kanssa. Perillä oltiin tuntia ennen auringon laskua. Paikalla oli jo paljon etsijöitä, mutta kukaan ei ollut löytänyt pohjoisen suuntaan lentänyttä lintua, joten hylsyn kanssa kotiin.

Pe 25.10 piippasi sama lintu uudestaan Janakkalasta. Sinne lähdin ajamaan välittömästi kesken töiden. Perillä olin joskus iltapäivästä kuten moni muukin. Lintu ruokaili rauhassa parkkipaikan ympärillä joka oli aidattu lennähdellen välillä puolelta toiselle. Jes, toinen elis tälle kuulle.

Lehmähaikara Janakkala

jo 19.10 oli piipannut Lumijoen Lamunkarilta Mielenkiintoinen laji, Eskimosirri. Paikka vaan olisi haasteellisen matkan takana ja viesti oli hieman epämääräinen linnun ollessa vielä mahdollinen eskimosirri. Oli pakko hieman odotella, emmekä lähteneet heti liikkeelle, olisi ehkä kuitenkin pitänyt. No seuraavalla viikolla päätin lähteä. Su linnun sai hoidettua kahlaamalla luodolle. veden korkeus oli silloin -30 cm. Meinasin lähteä ke liikkeelle, mutta onneksi seurasin sää tilannetta. Keskiviikolle oli luvattu 23m/s lounaistuulta ja veden korkeus tuolla +180cm! Eipä onnistunut bongaus.

Luulin että lintu oli jo kadonnut , kun To 28.10 lintu löytyi uudestaan. Katsoin sään ja se näytti hyvältä. Puolipilvistä, tyyntä ja veden korkeus olisi -10cm. Vähän enemmän kuin viikko sitten sunnuntaina , mutta kuitenkin mahdollisuuksien rajoissa. Välittömästi houkuttelin myös Mikan lähtemään mukaan. Se innostui, kylläkin vasten tahtoaan, mutta silti. Mika paineli välittömästi ostamaan kahluuhousuja. Päätimme lähteä liikenteeseen puolen yön aikaan. Minä ajoin. Menomatkalla pysähdyimme kahdesti kahville ja kerran ottamaan 15min. unet. Väsymys oli nimittäin järkyttävä.

Perillä kävimme vielä aamupuurolla huoltoasemalla jonka jälkeen ajelimme pitkänokan parkkipaikalle. Ilma oli rapsakka -6 astetta. Tästä olisi vielä vajaan 3 km kävely rantaan. Kahluuhousut jalkaan ja menoksi. Paikalle tuli myös kaksi länsirannikon harrastajaa. Jurgen Lehmann ja Leo Saarijärvi.

Kimpassa marssimme kohti nokan kärkeä. Pojat yrittivät löytää lintua nokan kärjestä kaukoputkilla, mutta minä olin päättänyt kahlata Lamunkarille kuvaamaan linnun. Mika veti kahluuhousut jalkaan ja lähdimme matkaan. Vettä oli pääasiassa puoleen reiteen välillä muniin asti, mutta matka jatkui rauhalliseti hieman upottavassa liejussa. Onnistuimme pääsemään karille ehkä n. puolen tunnin ja 500m kahluun jälkeen. Lähdimme kiertämään saarta vastapäivään myötävaloon. Rannoilla kuhisi paljon pulmusia jotka hieman sekottivat pakkaa. Pian näin kahlaajan lentävän pulmusten seassa meistä poispäin. Mantereella olivat nähneet myös tämän.

Lintu pyrähti uudestaan lentoon ja Mikakin näki tämän. Hyvältä näytti. Lähdimme taas etsimään sitä, mutta se oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Ei muuta kun uudelle kierrokselle saarella. Onneksi Jurgen soitti minulle ja sanoi että lintu on meidän selän takana. Mika löysi linnut etsimässä ruokaa aivan lähellämme. Se löysi useita kastematoja ruohikon reunasta. Pian lintu oli kävellyt n. 10 m päähän minusta. Annoin kameran laulaa! Jes! mahtava keli ja upea lintu. Elis nro 370 oli totta.

Tässä vaiheessa olimme vasta matkan puolivälissä. Olisi edessä vielä uuvuttava kotimatka. Lähdimme kahlaamaan takaisinpäin. Vesialue oli jäätynyt ollessamme saaressa. Se hieman vielä hidasti kahluutamme, mutta perille pääsimme. Kävely autolle takaisin ja kotimatkalle. Kotona olimme rättiväsyneinä joskus 22:00 maissa. Mutta kuitenkin äärimmäisen onnellisia mieleenpainuvan onnistuneen bongausreissun jälkeen. Kiitos Mika seurasta. Tässä tätä herkkua: