torstai 10. joulukuuta 2015

Rissa Porkkalassa.


Jostain syystä viime vuosina on Porkkalaan jämähtänyt nuori pikkukajava eli rissa näin joulukuun alusta eteenpäin pitkälle talveen. Jo toissa vuonna siitä  tuli haettua kk-pinna joulukuussa ja tämän vuoden tammikuussa vuodenpinna, joten tällä kertaa ei itselleni ollut mitään pinnaa tiedossa. 
Tämän päiväisen bongauksen syyt löytyvät Kautosen Jonista. Häneltä puuttui vielä tältä vuodelta rissa, joten halusin mennä auttamaan miestä mäessä. Eihän se mitään apua olisi tänään tarvinnut kun luotsiasemalla oli joukko kovia konkareita samassa jahdissa. Vajaan tunnin odottelun jälkeen lintu tuli katsomaan rantakalliolle heiteltyjä silakoita. Kautonen siirtyi yksinään Bongariliiton virallisen listan vuodenpinnaennätysten kärkeen Aku ankkamaiseen tyyliin 313. Ohtosen Mika sai Tringan vuodarin nro 270. Onnittelut molemmille. Kovia lukuja molemmat! Olihan joukossa muitakin vuodenpinnan kuitanneita. Aina on mukavaa nähdä ihmisiä jotka kurjasta säästä huolimatta ovat äärimmäisen iloisia. Tässä tämän harmaan ja sateisen päivän otokset:



Nuori pikkukajava Rissa tridactyla


Laitan vielä lopuksi kuvan Tuusulan hernekertusta joka mitä ilmeisemmin on jotain itäisempää alalajia. Ilmeisesti Blythi. Kuva tiistailta 8.12. 


Hernekerttu Sylvia curruca blythi - mahdollisesti
Ja taas mennään...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti