sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Kuninkaallista, turkkilaista ym.


Koska lintumaailmassa on tällä hetkellä kohtalaisen hiljaista, ajattelin käydä läpi hieman tämän kuukauden aikaisempia kuvia. Aloitetaan Salosta , missä viihtyy melkoisen hieno tokka Turkinkyyhkyjä. Tänä vuonna täytyy yrittää hakea nämä kuukaudenpinnoissa vuosiässäksi jos vain suinkin mahdollista. 


Turkinkyyhky on jotenkin kaunis lintu




Salon Halikonlahdella oli myös Sarvipöllö

Seuraavana on kuva reissultamme myrskyiseltä länsisuomen kierrokselta. Rihtniemen lintulavalla yritimme etsiä siellä edellisenä päivänä näkynyttä pikku-uikkua. Mahdollisuutemme oli aika huonot koska tuuli oli melko rajua. 28 m/s jatkuvaa ja puuskissa 34 m/s pohjoisesta. Huh! ei meinannut pystyssä pysyä.. no sieltä suuntasimme Raumalle katsomaan siellä viihtynyttä kuningaskalastajaa.



Kuningaskalastaja. Paikalle oli viritetty naru ettei kuvaajat lähesty lintua liikaa. Kuvan joutuu räiskäisemään tuskaisen kaukaa. Eikä valaistus antanut mitään mahdollisuuksia. No tässä tapauksessa pakko riittää ns. dokkarikuva.

Viimeisenä kuva Haminan / Kotkan reissultamme. Ajelimme aamusta etsimään sieltä löytynyttä mustakaula-/punakaularastasta. Ajatus oli hoitaa se nopeasti ja sitten siirtyä seuraavaan kohteeseen. Eipä löytynyt nopeasti, vaan paikalla meni yli 3 tuntia. No löytyi silti.



Musta- tai punakaularastas tai vähän kumpaakin Hamina. On tämä joskus hankalaa. Rariteettikomitea saa luvan päättää tai olla päättämättä mikä tämä on. Tällä hetkellä on kuitenkin työnimellä mustakaularastas. Lintu oli taas harmittavan kaukana hyvän kuvan saamiseksi.
 Haminasta siirryimme Kotkaan katsomaan viitatiaista. Vaatimattoman 4 tunnin odottelun jälkeen lintu tuli ruokinnalle. Plakkariin mukavat Kylyn pinnat. Eipä enää jäänyt aikaa muuhun vaan kotia kohti.  





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti