lauantai 23. elokuuta 2014

Vielä yksi taidepläjäys.


Koska ulkona on niin sateista, on hyvä hieman käydä läpi kuvia. Laitan vielä muutaman hieman erilaisen lintukuvan. Kaikissa kuvissa on tietysti kuvaajan tunteet mukana. Kuvat tuovat kuvaustilanteet mieleen ja ne vaikuttavat fiilikseen. 


Haarapääsky vesisateessa. Tässä olin jo kolmatta kertaa etsimässä kuningaskalastajaa ja tälläkin kerralla turhaan. Odotellessa aloin kuvaamaan pääskyjä jotka pyydystelivät hyönteisiä aivan veden pinnassa.
Kuvasta tulee mieleen turhautuneisuus, kun bongaukset eivät aina onnistu.


Koskikara. Olin etsimässä jänkäkurppia ja tässä vaiheessa en ollut vielä nähnyt vilaustakaan kyseisestä linnusta, mutta kara osui silmään pienen kävelysillan alla. Mielestäni kuva on hauska koska se kertoo että karaan voi törmätä hyvinkin pienissä ojissa talvella. Pian tämän jälkeen löysin myös kurppia.


Viime kesän Ultralintumaraton oli loppusuoralla kun pysähdyimme vielä kalajoelle etsimään karikukkoa vuodenpinnaksi. Lintu löytyi , samoin kuvauksellinen merikihu. Pönötys kuvia sain paljon , mutta tässä hieman erilainen kuva komeasta linnusta. 





Valkoposkihanhi. Viime keväänä kävimme Viikissä kuvaamassa lintuja. Siellä on tietenkin mahdollista kuvata valkoposkihanhia erittäin läheltä. Tässä kuvassa on mielestäni jotain kaunista.. kuvan voisi tietenkin vielä rajata niin että tausta katoaisi kokonaan, mutta ehkä se on kuitenkin parempi näin...


No tässä nämä. Katsotaan saanko blogiin seuraavaksi jotain tuoretta viime aikojen retkiltä. moi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti