maanantai 16. kesäkuuta 2014

Kuusamon loppusuora

Vielä oli ke ja to hieman kisavalkmisteluja jäljellä ennen suurta koitosta. Pe 13.6. klo 9:00 se sitten alkoi. SM- Lintumaraton eli Kuusamon pinnaralli. Osallistuin kisaan ensimmäistä kertaa, jote odotukset eivät olleet kovin korkealla. Kunhan saisimme viettää mukavan lintutäyteisen päivän. Toki oli mielessä koko ajan se , että Mika ja Arttu olivat viimevuoden 2. joukkueesta joten mahdollisuutemme olivat varsin hyvät. Kisa alkoi mukavasti kun koko päivä oli suhteellisen lämmin ja laululinnut olivat hyvin äänessä. Ennen puolta yötä oli meillä jo 100 lajia kasassa, mutta sitten alkoi sää kylmetä. Linnut hiljenivät totaalisesti, eikä pedot tahtoneet lennellä. Onneksi saimme hieman voimia Valtavaaran komppauksesta. Lopun aamun vietimme hyisessä petostaijissa, mutta eipä sieltä mitään uutta kirjoihin enää tullut. Lopussa löysimme vielä hiiripöllö poikueen ja saimme päättää rallin kohtalaisen iloisiin mieliin. Sijoituksemme oli 8. 114 lajilla. Joukkueita oli kisassa mukana 18. tässä vielä muutama kuva kisavalmisteluista Kuusamosta.



Törmäpääsky



Vielä hieman parempi otos laulavasta pikkusirkusta




Merikotkia näimme enimmillään 15 yksilön parven.




Lapintiaisesta napsahti minulle jälleen elis. Se kävi innokkaasti ruokkimassa poikasiaan pesässä.




Kuukkeleita oli pari Konttaisen parkkipaikalla


Kisaa seuranneena su aamuan lähdimme aikaisin liikenteeseen ajatuksena ajaa Oulun kautta kotiin ja käydä sielä katsomassa hietatiira. Ensin kuitenkin yritimme etsiä rantakurveja, mutta turhaan. Eipä löytynyt.
Seuraavaksi suunta siis Liminkaan ja Virkkulan tornille staijaamaan. 1h 40min odotuksen jälkeen Mika blokkasi kaislikon yltä kontrastittoman ison tiiran joka oli odotettu Hietatiira. Etäisyytemme vain niin paljon ettei edes dokumenttikuvaa syntynyt. Siltä suunnalta kuitenkin pari otosta.




Tuiman näköinen haarapääsky tornissa.




Ohitsemme lenteli mustapyrstökuireja.


Vielä kotimatkalla ajoimme Kalajoelle mistä haimme vuodenpinnaksi karikukon. Paikalla oli n. 12 pikkutiiran kolonja ja pesivä merikihu.




Pikkutiira


Komea tumman värimuodon merikihu.

Sieltä matkamme jatkui sitten suoraan kotiin. Perillä olimme n. klo 00:00 ja takana reilun viikon aikana 5050 km. Huh mikä reissu! seuraavaa päivitystä saakin sitten mahdollisesti hieman odottaa . Moro.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti