sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Harmaan helmi- maaliskuun lintuja


Muutama ystäväni on jo ehtinyt kysellä, että olenko lopettanut blogin pitämisen kun ei ole tullut 
vähään aikaan yhtään päivitystä. Blogini ajatus on ollut näyttää ihmisille mitä olen luonnosta löytänyt kuvien välityksellä. Viime päivät ovat vain olleet kovin harmaita ja valottomia , siksi yhtään kelvollista kuvaa ei vain ole syntynyt. 
Toinen syy on muutto. En nyt puhu alkaneesta varhaisesta lintujen kevätmuutosta , vaan omasta muuttomme multihuipentumasta, jossa lähes kahden vuoden seikkailumme ympyrä on sulkeutunut. Yli kaksi vuotta sitten sai allekirjoittanut hullun idean muuttaa Utön saarelle asumaan. Koska kaikki asiat loksahtelivat kohdalleen päätimme perheenä siirtää kaikki tavaramme tuolle piskuiselle ulkoluodolle. Vaimoni Henna muutti tyttäreni Roosan kanssa saareen 1.4.2012. Minä ja poikani Joonatan tulimme tavaroiden kanssa perässä 1.5. 2012. Siitä alkoi vuoden kestävä, melkoinen seikkailumme Utössä. Moni asia tuolla saarella ei onnistunut toiveidemme mukaan, siksi oli elämämme siellä välillä todella tuskaista. Mutta koimme toki myös monia iloisia asioita. Lintuvuosi oli todella huikea. Ennätykselliset hanhimassat syksyllä, mahtava taviokuurnavaellus, idän pienet vihreät harvinaisuudet ja maailmanlopun kynnyksellä löytynyt megaharvinaisuus kettusirkku. Siinä vain joitain asioita. 

Heinäkuussa 2013 oli aika roudata tavaramme takaisin mantereelle Karkkilaan. Omaan asuntoomme emme vielä päässeet, kun se oli vuokrattuna Karkkilaan rakentavalle perheelle. Siispä majoituimme pieneen omakotitaloon Karkkilan Ahmoolle. Siinä sitten asuimme helmikuun loppuun 2014. Nyt siis vihdoin olemme omassa kultaisessa kodissamme Haavistonti 571:ssä, Josta kirjoitan ensimmäistä päivitystä.

Nyt sitten palaamme lintuihin. Muuttohässäkän keskellä olen silti jotain tehnyt. Karkkilan asemansuolle, aivan lintutornimme kupeeseen laitoin pystyyn linturuokinnan missä on tarjolla auringonkukkaa, kauralyhteitä ja silavaa. Viimeksi siellä käydessäni oli ilokseni paikalla 30-40 talitiaista ahmimassa siemeniä. 
Omalle pihalle laitoin myös samanlaisen ruokinnan. Toivotaan että keväällä niihin pysähtyisi hetkeksi tankkaamaan jokin pohjoisen harvinaisempi pikkulintu. 

Myös pöllörintamalla tapahtuu. Ei kuvattavaa vaan nyt alkaa olemaan parhaat ajat käsillä lähteä illalla ja yöllä kuuntelemaan pöllöjen soidinta. Myyräkannat ovat eteläsuomessa huipussaan , joten pesiviä pöllöjä on myös paljon. Itse olen käynyt nyt  neljä , viisi ketaa kuuntelemassa ihan hyvillä tuloksilla. On löytynyt mm. huuhkjia , useita lehtopöllöjä, sarvipöllö , varpuspöllöjä ja yksi helmipöllö. Tänään ajattelin lähteä vielä kokeilemaan Mikan eilen löytämää viirupöllöä tämäkohdun rannasta. 

Joten ei muuta kuin iltakierrokselle pimeisiin metsiin, HUHUUUU

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti